Kumeita hörähdyksiä tallin puolelta!

Hörihöri vain täältä tallinkin puolelta. Tänään tuo lyhyenläntä punapää, joka itseään omistajakseni kutsuu ilmestyi tarhaan mukanaan joku ihmeellinen huriseva vempele, jota sitten totta kai piti puhallella ja ihmetellä hieman. Kun sitten olin todennut vempeleen vaarattomaksi (siis minähän en pelkää mitään, mutta kun tuo tarhakaverini...) uskaltauduin lähemmäksi ja omistajani näytti jotkin sivut mitkä kertoivat MINUSTA. Kuulemma minun pitäisi nyt kirjoitella jotain tähän, mutta näillä kavioilla söhiminen noihin pieniin alaspainuviin juttuihin on niin vaikeaa, että minä nyt vain sanelen ja omistajani kirjoittaa. Samalla voinkin mussuttaa tässä hieman tuoretta ruohoa, koska ovelasti onnistuin omistajani mukaan rikkomaan, mutta omasta mielestäni vain uudelleen operoimaan tuon meidän aidan jotta pääsimme vihreälle syömään!

Jalo ja arvokas ulkomuotoni saakin aloittaa tämän kirjoituksen!

Lueskelin tietenkin tässä alussa hieman tätä blogia mitä tämä lyhy punaruunikko (se jaksaa väittää, ettei ole punaruunikko, mutta minä väitän, että on) on minusta kirjoitellut blogiinsa. Otin melkein nokkiini siitä, kuinka teatraalisesti hän on minusta kirjoitellut sairastelujeni johdosta! Kyllä minäkin saisin hänestä sata ja yksi kirjoitusta, kuinka hän on ravatessaan lentänyt turvallensa tai loukannut koipensa. On muuten hassua, miten ihmiset eivät osaa laukata ollenkaan! Ne vain köpöttelevät tai ravaavat paikasta toiseen. Niin epäkäytännöllistä!

Mutta palatakseni asiaan niin minähän olen elämäni kunnossa! En näe mitään ongelmaa siinä, miksi en esimerkiksi voisi vetää kunnon laukkaspurttia laitumella ollessani (viereisellä laitumella oli höpsö yleisö, ne eivät tajunneet kauneudesta mitään!) tai ravailla edes takaisin tarhassani. Totta kai koipeeni sattuu, mutta enhän minä nyt onnu kuin käynnissä selvästi. Muutenkin elämä on niin lyhyt murehtimiselle! Omalla elämänkokemuksella ja monta surkeaakin surkeampaa luonnetta nähneenä olen oppinut ottamaan elämästä kaiken kiinni. Rauhoittua voi sitten taivaslaitumillakin.

Olenkin usein kuullut tuon kaksijalkaisen punaruunikon juttelevan ilmeisesti hänen emänsä mustan kaksijalkaisen kanssa, että ovat varmoja, että olen ennemminkin 7 vuotta kuin 17. No kyllä kaikkien nyt pitäisi tietää, että ikä on vain numero! Asenne ratkaisee ja minä olen päättänyt olla positiivinen maailman tappiin asti. Kunhan ruoka ei lopu nenäni edestä olen tyytyväinen!

Siinä on se musta kaksijalkanen. Se on se vanhempi ja sitä kuuluu kunnioittaa.
Meidän lauman vanhin tamma, joka on hyvin luotettava,
vaikka vähän kismittää menettääkin johtajapaikka.

Tässä taas tää punaruunikko, vaikka se nyt kuvassa onkin ruunikko.
Se vaihtaa väriä melkein kuukausittain. Sillä on ilmeisesti hyvin vilkas karvanlähtö.
Tätä en ihan vielä kunnolla johtajaksi myönnä, mutta ollaan me ihan väleissä.

Tässä ne tekee mulle ja mun tarhakamulle ruokaa!

Täytyis mun varmaan tosta tarhakaveristakin kertoa, kun se tossa kattelee vierestä. Kerrankin korvat hörössä! Se on vähän hassu tapaus. Karsinassa se on hirveän vihaisen näköinen ja mulle tulee aina kauhea halu kiusata sitä. Kun se tulee nuuhkimaan kaltereiden välistä mä vähän aina näykkään sitä. Tarhassa me taas ollaan ihan kavereita nykyään. Kauan mulla meni silti tottua siihen, koska se halus aina olla mun kyljessä kiinni. Se oli aluksi todella rasittavaa! Mutta sitten mä aloin tottua siihen ja se jopa opetti mut rapsuttelemaan. Vaikka nää kaksijalkaset hirveästi naureskelikin mua, kun kuulemma olin jotenkin niin avuton. Koittakoot itse tulla rapsuttelemaan selästä! Vaikka kieltämättä ne aina osuu niillä ulokkeillaan, mitkä niillä on kavioiden tilalla, oikeaan kohtaan.

Nykyään mä en vois elää ilman tota mun tarha- ja tallikaveriani. Aina kun se lähtee jonnekin niin mulle tulee paniikki, vaikka sitä onkin hieman hankala myöntää. Olen kuitenkin onneksi tajunnut, että se tulee kyllä aina takaisin en pyöri enää niin paljon karsinassani ja kyllä kunnon heinätuppo joskus korvaa ystävänkin!  Tänään taas kamuni lähti jonnekkin, se reissaa tosi paljon. Minä sain kyllä oikein mukavat rapsutukset ja (vaikken sitä myönnäkään) kuola valui taas suupielestäni kun se tuntui niin hyvältä.

Kun ne palas mä olin tietysti ottanut asian ihan lunkisti ja hiukan vain hörähetelin tervehdykseksi. Punaruunikko tuli sitten mua taas rapsuttelemaan ja antoi porkkanan - tosin jouduin venyttelemään niiden eteen. Eipä silti, menen vaikka rullalle kunhan saan pieniä makupaloja. Kaksijalkaiset vaan naureskelevat minua, mutta hei, ei sitä koskaan tiedä koska seuraava nälänhätä iskee! Punaruunikolla on myös tapana laittaa nyt mulle kipeään jalkaan jotkin ihmeellisen jäiset pussit ja tykkään aina maistella niitä ennen kun ne laitetaan. Ne tosin on niin kylmiä, ettei niistä saa kunnolla purastua joten siirryn yleensä suosiolla heiniin. En myöskään tykkää kun niitä laitetaan jalkaan, joten yritän vähän pakoilla sitä hommaa aina. Varsinkin kun se tehtiin tarhassa. Lopulta ilmeisesti punaruunikko luovutti sen suhteen, koska nykyään se laittaa ne jutut vain aamuisin ja iltaisin. Sen lisäksi ne laittaa jotain tököttiä, jostain pullosta, joka pitää hirveää ääntä. Hui!

Sitten tähän loppuun voisin kirjoittaa kesäisestä nöyryytyksestäni, mitä ilmeisesti punaruunikko tänne ei ole kirjoittanut. Alkukesästä minua kiusasivat ötökät todella paljon ja kun punaruunikko saapui taas takaisin kotiin niin ne ostivat minulle ÖTÖKKÄLOIMEN! Siis näytin siinä aivan hupsulta ja en pitänyt yhtään siitä, että se pitää vetää pään läpi. Kun vielä he saivat siihen pääosan niin meinasin pyörtyiä. Näytin ihan marssilaiselta siinä! Onneksi täällä päin ei kuljeskele miehiä, ei sellaisissa kehtaisi näyttäytyä. Onneksi naapurissakin olen huomannut muutamalla ystävällä olevan samanlaiset niin asia ei tunnu niin nololta. Sitäpaitsi, onhan se ihan mukavaa kun ötökät eivät pääse syömään, eikä tarvitse juosta niitä karkuun. Jää enemmän aikaa syödä!

Siis katsokaa nyt! Kuin avaruudesta saapunut!

Edes tyylikkäimmät poseeraukseni eivät saa sitä näyttämään hyvältä!

Nyt punaruunikko haluaa itse sanoa jotain vielä loppuun, joten heipä hei! Kirjoittelen sitten taas joskus hieman enemmän kuulumisiani, etteivät asiat vaan pääse vääristymään liikaa!

Noniin, eli tämä "punaruunikko" omistaja huomasi juuri, ettei ole esitellyt blogissaan Saksasta ottamiaan kuvia! Varautukaa siis viikonlopun jälkeen saamaan kaksi isoa KUVAPOSTAUSTA! :)