 |
| Manta ja äiti 90cm kisoissa Söörmarkussa. |
 |
| Maastoesteharjoitukset Niinisalossa. |
Haukkumanimet: Mamma, Mammuska, Manteli, Mandariini....
Skp: Tamma
Syntynyt: 2001
Rotu: Suomenhevonen
Säkä: n.156cm
Koulutustaso: Ko vahva HeB, melkein HeA, re n.90cm
I: Muiston Loisto
E: Toivekuva
EI: Heluri
Luonne ja tausta:
Jos jollain eläimellä voi olla kunnon persoonallisuus niin Mantalla kyllä on. Tätä hevosta ei kyllä saa hevillä mielestä sen tavattuaan. Vähiten eläinlääkärit. Manta on suloinen mussukka kaikki alla muualla paitsi karsinassaan. Se on hänen oma alueensa, eikä sinne niin vain tullakaan. Siksi suurin osa jotka näkevät Mantan vain karsinassa saavat sellaisen käsityksen, että Manta on vihainen. Kuitenkin tässä on kyse vain oman reviirin puolustamisesta ja napakka ihminen saa Mantan karsinassakin käyttäytymään. Sille ei saa antaa yliotetta, jolloin todennäköisesti et pääse hoitamaan sitä. Tarhassa Manta on ihan toista maata, vaikka jokaisella on niitä huonojakin päiviä. Aina kotiin tultaessa saa Mantalta tervehdykseksi muutamankin iloisen hörähdyksen ja suomipolle on iloisesti korvat hörössä vastassa portilla tai katselee pihan menoa aidan ylitse.
Manta on tullut meille 4-vuotiaana, juuri 5-vuotiaaksi kääntyvänä kakarana, jota minunkaan on vaikea olla muistamatta niiltä ajoilta. Muistan elävästi sen, kuinka äiti soitti minun ollessa Silokalliolla leirillä, että on ostanut hevosen. Olin ihan puulla päähän lyöty ja vain kiljuin onnesta; onhan se nyt jokaisen tytön unelma, että on oma hevonen. Tosiasiassa Manta oli kuitenkin täysi raakile ja äiti ottikin riskin sen ostaessaan. Muistan elävästi ne monet kerrat kun äitin kanssa lastasimme Mantaa monta tuntia, kuinka äiti syötti kauroja kopissa, kun se ei sinne suostunut menemään. Ne kerrat, kun äiti yritti ratsastaa ja hevonen vain seisoi paikallaan tekemättä yhtään mitään. On vaikea uskoa, että tuo nykyinen suomenhevonen on se sama, joka tuli meille täysin kakarana. Nykyään kun se tuntuu välillä menevän liiankin lujaa eteenpäin. Äiti on työskennellyt todella pidemmän kaavan kautta tämän hevosen kanssa ja kuitenkin aina mennyt hevosen ehdoilla ja sen kykyjen rajoissa. Vaikka onhan hevonen ylittänyt itsensä moninkertaisesti nyt jo, kun se hyppää 90cm ja on miltein pomminvarma maastoesteillä. Eikä voi sanoa, että kouluratsastuskaan täysin epätoivoista nykyään olisi. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon se rakastaa kärryjen vetämistä ja miten varma se niiden kanssa on.
Manta on todellakin hyvä esimerkki suomenhevosen monikäyttöisyydestä.
Manta on tullut meille 4-vuotiaana, juuri 5-vuotiaaksi kääntyvänä kakarana, jota minunkaan on vaikea olla muistamatta niiltä ajoilta. Muistan elävästi sen, kuinka äiti soitti minun ollessa Silokalliolla leirillä, että on ostanut hevosen. Olin ihan puulla päähän lyöty ja vain kiljuin onnesta; onhan se nyt jokaisen tytön unelma, että on oma hevonen. Tosiasiassa Manta oli kuitenkin täysi raakile ja äiti ottikin riskin sen ostaessaan. Muistan elävästi ne monet kerrat kun äitin kanssa lastasimme Mantaa monta tuntia, kuinka äiti syötti kauroja kopissa, kun se ei sinne suostunut menemään. Ne kerrat, kun äiti yritti ratsastaa ja hevonen vain seisoi paikallaan tekemättä yhtään mitään. On vaikea uskoa, että tuo nykyinen suomenhevonen on se sama, joka tuli meille täysin kakarana. Nykyään kun se tuntuu välillä menevän liiankin lujaa eteenpäin. Äiti on työskennellyt todella pidemmän kaavan kautta tämän hevosen kanssa ja kuitenkin aina mennyt hevosen ehdoilla ja sen kykyjen rajoissa. Vaikka onhan hevonen ylittänyt itsensä moninkertaisesti nyt jo, kun se hyppää 90cm ja on miltein pomminvarma maastoesteillä. Eikä voi sanoa, että kouluratsastuskaan täysin epätoivoista nykyään olisi. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon se rakastaa kärryjen vetämistä ja miten varma se niiden kanssa on.
Manta on todellakin hyvä esimerkki suomenhevosen monikäyttöisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti