Ei vettä Raantaa rakkaampaa och glada vappen!

Ai että mun runoratsuni taas laukkaa näissä otsikoissa. Satuin sellaisenkin asian muistamaan, että tänään on vappu... tai vapun aatto tai jotain sinne päin. Puhaltelen aivan innoissani täällä ilmapalloja ja serpenttiiniä tuskaillen samalla sitä, kuinka tää serpenttiini suoristuu ikävästi. Yhy. Otsikon toinen osa taas liittyy (yllätys, yllätys) Porilaisten tämän vuoden syyhyn hymyillä ja nauraa julkisestikin, nimittäin Ässien Suomen mestaruuteen. Eipä tässä paljoa ole ehtinyt hevosrintamalla oikein mitään suurempia tapahtumaan, kun ollaan juhlittu Ässien mestaruutta ja sitten muuten ollaan otettu rauhassa.

Minä ja rakas pikkuveljeni kerrankin sulassa sovussa Porin torilla Ässiä juhlistamassa.

Näin liehuu Ässäliput punamustameressä.

Ja koko perhe nauttimassa olostaan. 

Viime viikko on mennyt aika lailla sumussa erinäisistä syistä, joten mitään kirjoittamisen arvoista ei ole ollut. Eikä sen puoleen ole jaksamistakaan ollut, mutta nauran niille, jotka ajattelivat päässeensä minusta. Ehei, en tehnyt kuolemaa, olen täysissä sielun ja ruumiin voimissani - ainakin suurimmaksi osaksi. Mantan kanssa kävin keskiviikkona maastoilemassa ja ai että, kyllä se turvallinen suomipolle vaan on kiva maastoilukaveri. Torstaina taas Ami pääsi hiukan revittelemään eräälle peltotielle, jossa otimme laukkaspurtteja ja kävelimme aina huonomman pätkän edes takaisin. Sillä on kyllä ihana laukka ja se on alkanut pysyä oikeanakin suoralla. Eli oma tasapaino ja ratsastustaitokin on taas mennyt hiukan eteenpäin. Perjantaina taasseen tehtiin jotain uhkarohkeaa äidin kanssa - lähdettiin nimittäin maastoon niin, että äiti oli mummulla ja minä mammuskalla. Ei tässä vielä mitään, oltiin tehty jo käyntilenkki ennenkin onnistuneesti, mutta tällä kertaa oli tarkoitus mennä pidemmälle ja kaikki askellajit. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt ja oli kyllä kiva vetää Mantan kanssa pieniä monté harjoituksia. Ponikin oikein innostui lopussa ja teki hyvää omille jaloillekin koko homma. Ami ja äiti tuli perässä vaihtelevasti laukkaa ja ravia.

Ami on taas vaihtanut väriä.

Työkoneiden jaossa taas oltu... jos joku ymmärtää mitä tarkotian. ;)

Lauantaina oli pelkkä kävelypäivä, mutta sunnuntaina sitten tehtiin toinen hieman uhkarohkeampi yritys. Nimittäin lähdin Amin kanssa mukaan äidin estevalmennukseen. Ja voi sitä riemua, mikä syttyi mummossa kun esteitä alettiin kantamaan kentälle. Ensin oli tarkoitus mennä puomeja käynnissä, koska tunnin tarkoituksena oli parantaa kevyttä istuntaa. Meillä kuitenkin oli kaksi vaihdetta. Ylöspäin tai täysillä eteen. Ja koska puomit olivat laukkaväleissä niin Ami oletti, että helpompihan ne on laukata kun venyttää kopia. Ympyrällä taas kun piti mennä ravissa puomin ylitse niin laukassahan me siitä ylitse aina mentiin. Ei sillä, oli ihanaa nähdä mummu niin voimissaan. Kuvia mulla ei ole kun muutama heilahtanut, mutta hei. Ensimmäistä kertaa elämässänne saatte nähdä videota. Tosin, täytyy varoittaa, ettei meidän meno kauhean upealta näytä, mutta kertoo kuitenkin jotain. Allekirjoittanut tarvitsee vain huimasti paljon enemmän kropanhallintaa, koska ongelma ei ole hevosessa vaan ratsastajan kontrollissa omaan kroppaansa. Äiti totesi videota katsellessaan, että alapohje heiluu mikä on totta eli jalkojen asennossa ja istunnassa on edelleen parannettavaa.

Tarkennus on taas vaihteeksi osunut väärään paikkaan. Tosin, äiti kuvasi kännykällä samalla kun valmensi, että annettakoon tua anteeksi.

Lupasin teille myös erikoispostausta ja sellaisen tulen seuraavaksi teille rustaamaankin. Tiedossa olisi myös huomiselta pientä extraa, kun tie vie katsomaan valmennuksia Ypäjälle. Kaikkea mielenkiintoista siis luvassa tällä viikolla.

Ps. Valitan viimeistä kommenttia videolla, meinasin tippua ja onnistuin huutamaan sen videolle. 8)

Keväässä on yksi ainoa huono puoli...

... ja se on kurakausi.

(Toivoisin teidän lukijoiden äänestävän TÄSTÄ minua Hööksin asukokonaisuus kilpailussa.)

ADFGHJKLÖ. Sitä mun suusta pääsee lähinnä tänään kun katselen tota kurakasaa, missä meidän hevoset joutuu seisomaan. Piha on velliä, metsä on velliä, kaikki on velliä! Ja tänään tietenkin tuli vettä kuin esterin perseestä ja mä onnistuin jotenkin kastumaan kauluspaitaani myöten, vaikka mulla oli toppatakki päällä. Se on jo taitoa sanon minä, sanotte te muut mitä sanotte. Tullessani kotiin ensimmäitteeksi sain ihmetellä, että miksi ihmeessä minulle tulee verokortti, kun en edes mitään töitä ole tehnyt. Sain pällistellä sitä vaikka kuinka kauan, vaikka sitten loppuviimeksi se selvisi äidin avulla veropäätökseksi nollatuloksella kumpaankin suuntaan. Ei saa pelästyttää pientä lukiolaista tällassiilla... 

Seuraavaksi kamat vaan vaihtoon, valkoinen kauluspaita veke ja tallivaatteet päälle. Koirat sai oikein pakottaa ulos  tekemään asiansa siihen vesisateeseen, koska tuntuvat olevan sellaisia hienohelmoja. Meidän Primadonna a.k.a Pihapossu a.k.a Wiona varsinkin tuntuu kuolevan tuosta "happosateesta". Ami huuteli tarhasta jo ennen kun ees sain lannan heitettyä lavalle ja niin sydäntä riipaisevasti se huusikin, että piti oikeen pistää vauhtia. Hevonen tärisi tullessaan sisälle, joten pakko oli heittää kevyttä puuvillaloimea päälle ja äiti sitten kävi vielä laittamassa lämpölampun päälle. Ratsastamaan en todellakaan lähtenyt sellaisessa koiranilmassa, hevonenkin taisi olla sitä mieltä, että nyt on parempi jättää menemättä. 

Oli hiukan jännittävää...

...sit mentii hiuka kivasti...

...ja lisää jännitystä.

Eilen sitä kyllä pääsi jonkin verran liikkumaan ja Ami olikin todella kiva! Ensimmäisiä kertoja oikeasti tunsin ratsastavani sitä oikein pelkällä suoralla kumikuolaimella. Valitan taas näitä ah niin loistavia kuvista, kun oltiin äidin kanssa samaan aikaan ratsastamassa, joten kuvat ovat äidin Lumialla ja oli pakko rajata niitä kun ne olivat niin kaukaa ja sitten tapahtui pikselihyökkäys. Pitäis varmaan metsästää itselleen jostain joku kuvaaja, kun millään ei meinaa kunnon kuvia saada. Ja hei. Tästä te näätte meikäläisen istunnan paranemisen. Joo, ryhti on taas ihan hirveä, mutta katsokaa jalkakulmaa! Se ei ole enää tuoli, vaan jo siellä missä pitäisi olla. Kyllä silti tosta huomaa kuinka pahasti mun alaselkä on jumissa ja lonkankoukistajat ei taivu kun asento tossa on vähän väkinäinen jopa kuvassa. Mutta meillä on nyt suunnitelmissa äitin kanssa, että alkaisin käydä bodycompatissa tässä näin, jollon saisin tärkeitä lihaksia ratsastustakin varten. Meen kokeilemaan kaverin kanssa sunnuntaina ilmaiseksi kyseistä lajia, joten voin sen jälkeen raportoida teille miltä se tuntui tällaisen ratsastaja, ei-venyttelijälle. 

Ja hei. Uskomatonta. 40 lukijaa. Paljon teistä ei vielä kommenttia lähde, mutta jos joku uskalikko ano tai lukija haluaa, minulle saa ehdotella jotain erikoispostausta. Jossei mitään tule keksin kyllä itse jotain kivaa teille, joten sitten vain tyydytte siihen mitä minä tarjoan, right? Tänään ei lähde tän enempää juttua, koska väsyttää niin pirusti, ettei ajatukset pysy kasassa.

Muutama sananen kritiikistä

Tässä näin vietettyäni päivän kärsimällä mahankivuista kotona tulin selailleeksi erilaisia blogeja ja keskusteluja ihan niin hevostelustakin kuin sen aiheen ulkopuolelta. Totta kai tässä nyt sitten tulin törmänneeksi sellaiseen asiaan niin omalla kohdalla, kuin muidenkin kuin kritiikin sietäminen. Omalla kohdalla lähinnä siltä kannalta, että puhdasta kritiikkiäni ei siedetä. Nyt tietysti minun tarvitsee tarkentaa, että mikä minun mielestäni on kritiikkiä. Omasta mielestäni kritiikkiä, jota kaikkien täytyy sietää on asiallisesti ilmaistua, epäkohtiin puuttuvaa ja todellisiin havaintoihin perustuvaa, vaikka fakta voi olla sen havainnon vastainen. Havainnolla tarkoitan sellaisia asioita mitä voi päätellä henkilön julkaisemista kuvista, videoista tai puheista. Kritiikki kuitenkin jättää aina mahdollisuuden korjata havainoijan virheet ja selittää, vaikka selitys ei aina kumoaisikaan kritiikkiä. Ja täytyy aina muistaa, että kritiikkikin sisältää aina jonkun ihmisen mielipiteen, joten sen kanssa voi olla eri mieltä. "Ratsastat ihan sika huonosti, miten sulla voi olla ees hevonen?" on eri asia, kuin "sinun kannattaisi parantaa ratsastustasi tässä, tässä ja tässä, voit esimerkiksi tehdä näin, näin tai näin". Kritiikin tarkoituksena on saada ihminen parantamaan esimerkiksi juuri ratsastuksessa, ei haukkua häntä pataluhaksi, vaikka ratsastus olisikin jopa hevoselle huonoksi. Haukkumalla kun ei saada mitään muuta kuin suojautumisreaktio aikaiseksi, jolloin ratsastaja tuskin tekee minkäänlaista parannusta. On myös vaikea korjata virheitään, mikäli kukaan ei kerro, mitä ne virheet ovat ja miten niitä voisi korjata.

Aina vika ei tosiaan ole edes kritiikin saajissa, vaikka huonosti ilmaistu palaute pitääkin osata jättää omaan arvoonsa. Kun pitää blogia tai ilmaisee mielipiteensä pitää tajuta, etteivät kaikki ihmiset pysty tai halua ilmaista itseään oikein. Mutta se ilmiön minkä olen huomannut on se, että kritiikkiä antavia ihmisiä haukutaan. Se on kai jonkinnäköinen suojautumisrefleksi sille, kun oma näkökanta ei olekaan yksiselitteisen oikea, vaan jollain on uskallusta vastustaa sitä. Tiedän myös itsestäni sen, että jos tekee jotain väärin ja joku huomauttaa siitä totuudenmukaisesti siitä ottaa hieman itseensä ja saattaa hieman panikoituakin. On kuitenkin erittäin lapsellista alkaa haukkumaan kritiikin antajaa, varsinkin kun se on automaattinen häviö haukkujalle. On oltava valmis kehittymään ja ottamaan vastaan kritiikkiä. Se on kuitenkin automaattisesti etu kritiikin saajalle, oli se positiivista tai negatiivista, sillä sen avulla tiedetään missä mennään ja mitä mahdollisesti pitää parantaa. Ei pidä olettaa ja olla niin ylpistynyt, että luulee jo osaavansa kaiken, koska silloin maanpinnalle putoaminen sattuu ja paljon sattuukin. On oman edun mukaista myöntää omat virheensä ja ottaa parannusehdotuksia vastaan, kuin pitää kiinni virheistään, sillä silloin ne juurtuvat syvälle. Ratsastuksessa varsinkin kun mennään elävän eläimen ehdoilla pitää olla valmis myöntämään, että tein tässä virheen.

Esimerkkinä voisin ottaa muutaman kerran kun olen blogeihin kommentoinut. Toisella kerralla kommentoin tytön videoon hänen ratsastaessa esteitä kovalla maalla, joka näytti ja kuullosti täysin kalliolta (ympärillä oli vielä kallioseinämiä). Asiallisesti totesin, ettei hänen pitäisi ratsastaa siellä varsinkaan esteitä hänen poninsa jalkojaan ajatellen. En mitenkään haukkunut hänen ratsastustaitoaan tai puuttunut muuten hänen toimiinsa, mutta sellaisella maalla ratsastaminen sattui jo itseäkin. Koska kommentointi oli sallittua ja tyttö itse oli tämän videon esille laittanut sanoin mielipiteeni. Vastauksena oli kymmenen kirosanaa ja henkilökohtaisuuksiin menoa ja esimerkiksi minun kommenttini oli kuulemma mitätön, koska omalla tililläni ei ollut ainuttakaan ratsastusvideota. Tein itse virheen tässä vastatessani tytön nokitteluun, joten en itsekään ole puhdas pulmunen. Olen tullut isääni ja minun on helppo provosoida, vaikka olen siitä jo päässytkin irti aika hyvin. Kuitenkin tämä tyttö paljasti itsensä siinä määrin, että kalikka oli kalahtanut kohdalle. On okei tehdä virheitä, mutta ei niin okei olla myöntämättä niitä.

Toisella kerralla kommentoin eräiden tyttöjen blogiin asiallisesti siitä, miten hevosta ei pitäisi juoksuttaa niin, että liina on maassa ja hevonen juoksee laukkaa ympäriinsä hallitsemattomasti. Kyseessa oli tilanne, jossa jo juoksuttaja itse oli vaarassa. En tehnyt sitä ilkeyttäni, enkä hyökännyt henkilökohtaisesti kenenkään kimppuun vaan asiallisesti muun kommentoinnin lomassa huomautin tästä. Taas sama reaktio kuin edellisessä tapauksessa, mutta tällä kertaa en vastannut enää mitään. Olin oppinut läksyni sen suhteen, ettei tappelulla saa mitään aikaiseksi. Kuitenkin olin katsonut näissä tilanteissa minulla olevan oikeus kertoa mitä olen huomannut ja miten MINUN mielestäni tulisi tehdä. Eihän se välttämättä ole ainoa oikea ratkaisu, vaikka esimerkeissä oma kantani on varmasti edustanut suurimman osan kantaa.

Totta kai suurin vastuu on valmentajilla ja vanhemmilla kertoa, miten ratsastuksessa tulisi toimia, mutta esimerkiksi jos pyydät kommenttia omasta kuvastasi ja siinä on jotain, mikä ei jonkun silmää miellytä et voi vetää melonikasvia nokkaasi. Olet itse pyytänyt kritiikkiä, eikä se voi olla ainoastaan positiivista. Kaikki eivät ole kanssasi samaa mieltä ja se tulee hyväksyä. Olisihan tämä maailma muuten aika lailla tylsä. En myöskään puolustele tässä nyt omia toimiani millään tavalla, sillä minulle saa vastata. Mutta otan tosissani vain asialliset vastaukset, joissa on jotain järkeä ja jonkinlaiset perustelut.

Tämä pätee hyvin.

Omatunto kolkuttaa; mistä te 13 lukijaa olette ilmestyneet?

Tässä taas pitkästä aikaa tuli avattua blogia ihan mielenkiinnosta, lähinnä sen takia, että halusin katsastaa kuinka monta lukijaa minulta on hävinnyt. Koin pienoisen shokkiyllätyksen. Sen sijaan, että minulta olisi häpynyt 2/3 lukijoista ja loput jäljelle jääneet olisivat haamulukijoita, teitä olikin tullut 13 lisää! Tässä alkoi siis oikein omatuntoni kolkuttaa, kun olen taas laiminlyönyt kanavaa, jonka kautta oikeastaan on mukava ilmaista tuntemuksiaan. Niin niitä iloja kuin surujakin. Täytyy kuitenkin puolustautua sen verran, että olen aika kovilla ollut lukion suhteen koko kevään, joten hevostelukin on jäänyt hieman vähemmälle. Nyt kuitenkin olen taas hieman aktivoitunut ja ah, tuo lämmittävä kevätaurinko luo uutta puhtia niveliin.

Olemme taas valmiita uusiin seikkailuihin. Kiraffi ja minä.

Tällä hetkellä minulla jopa olisi jotain kirjoitettavaakin. Onhan oma antiikki ferrarini taas kerran elämänsä kunnossa ja jalka alkaa taas vaihteeksi näyttää virheää valoa. Hierojankin käydessä tämä totesi, ettei Ami ole ollenkaan niin jumissa kuin se joskus on ollut. Suunta on siis taas kerran mennnyt hieman enemmän eteenpäin, vaikka toki takapakkeja tulee aina välillä. Kävimme jopa Anna Kyläkorven kouluvalmennuksessa ja saimme paljon hyviä neuvoja sen suhteen, missä meidän pitäisi parantaa. Mitä pidemmälle tunti eteni ja mitä paremmin sain hevosen liikkumaan, sitä puhtaammin se liikkui. Anna totesikin lopussa, että se oli melkein puhdas kokonaan. Itse olin hirveän tyytyväinen tuntiin, sillä sain paljon apua omaan istuntaani ja jäykkään keskivartalooni. Sen elastisuus kun on luokkaa nolla ja muutenkin käyrä selkäni luo lisää vaikeutta. Voisiko joku tulla piiskan kanssa varmistamaan, että VENYTTELISIN. Se kun olisi hirveän tärkeä asia urheilijalle, mutta patalaiskana ihmisenä se jää miltein aina välistä. Ja sitten jaksaa valitella, kun joka paikka on kipeänä, vaikka ihmekkös tuo nyt on. 

Kuten huomaatte, oma istuntani on parantunut aika huimasti, vaikka ryhti taisikin unohtua kotiin...

Ajoittain, Ami kulki näinkin hienosti.

Ja uskokaa tai älkää, olen myös rantautunut suomenhevosratsastuksen pariin. Äiti oli ilmoittanut Mantan Aipan ratsastettavaksi tässä muutama viikko sitten ja sen toimittua hyvin ihan extempore sovittiin, että seuraavana päivänä minä menen tunnille, mikäli isäni suostuisi kuskiksi. Noh, isä sitten pääsi toteuttamaan sisäistä poni-isäänsä kun hän suostui minut kuskaamaan valmennukseen ja niinhän siinä kävi, että koin totaalisen valaistuksen. Hevonen meni paremmin kuin koskaan se on minulla mennyt, eikä sen harjoitusravissa ollut yhtään vaikea istua ja pukittelu laukassakin jäi vähäiselle. Manta oli kyllä ensin ihan shokissa kun Aippa yritti päästä selkään ensin läpiratsastamaan sitä, kun se oli joutunut edellisenä päivänä kunnolla töihin, eikä päässyt luistamaan. Minulla ei ole kuvia tuosta kyseisestä omasta ratsastuksestani, mutta mikäli saan laitettua videota niin lisään sen tähän myöhemmin. Kuitenkin tässä on muutama kuva Mantasta Aippa selässään. Kyllä meidän suokkikin osaa, jos vain tahtoo.

Ja hei. Tiedättekö mikä muu on hienoa keväässä ja kesässä kuin lämpö sekä valo? No tietysti se, että tiedossa on valoisia päiviä ja hyväkuntoisia kenttiä. Tiedossa on siis myös hyvälaatuisia kuvia näiden maneesiyritelmien ja pikselimössöjen sijaan. Älkää itkekö kuvien takia, sillä minä olen itkenyt teidän puolestanne jo. Nämä ovat laaduttomia siihen nähden, mitä ne voisivat olla.

Tässä kevään mittaan myös kotipihassa ja -piirissä tapahtuu muutoksia. Kaikista en nyt vielä ääneen mainitse mitään, katsotaan nyt miten asiat hoituvat, mutta yhtenä esimerkkinä voi todeta, että etupihaltamme on kaatuneet jo kaikki kymmenen puuta. Tiedossa puuhommia ja ehkä yhden toiveen toteutuminen. :) 

Arkistojen kätköistä. Minä ja sh-r. Vesorin Vihtori.