Jännityksen huokauksia ja väsyneitä haukotuksia

Olen. Kuollut. Kiitos. Kysymästä.

Buingiorno/Buenasera, signor/singnora/singnorina! Come sta? Mi chiami Essi, e Lei tu? Jag heter Essi. Vad heter du? How was your day? Did you sleep well? I'm little bit tired but don't mind about that.

Tällainen litania pyörii päässäni sen lisäksi, että mietin mitä vikaa Amin jalassa on. Tiistaina eli eilen meikällä oli ensimmäistä kertaa kieliä lukiossa. Siis kolme kieltä peräkkäin opinto-ohjauksen lisäksi. Miettikää, kolme kieltä samana päivänä! Italia on itselleni täysin uusi kieli, joten sitä on helppo alkaa oppimaan. Pidän nyt (en ehkä enää vuoden päästä) kielestä todella paljon ja todella hienoa päästä aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä! Ruotsi takertelee edelleen, mutta siksi olenkin starttikurssilla. Englanti lähinnä pelottaa vain sen takia, etten osaa juurikaan kielioppia.

Näin suoritettuani asiaan kuulumattoman pääkopan purun voinkin siirtyä kelailemaan viikon tapahtumia. Eli siis en mitään. Suurimmaksi osaksi en ole tehnyt mitään viikkoisin, vain kylmännyt Amin jalkaa ja laiskotellut. Viikonloppuna sitten ratsastin yhtä suomenhevosta, joka oli aivan ihana. Olin ensin perjantaina kentällä ja tehtiin ihan pelkkää perusratsastusharjoittelua kuten ympyröitä, kaheksikkoa ja hieman väistöjä. Sunnuntaina sitten mentiin äidin kanssa maastoon ja laukkaspurtin jälkeen tehtiin väistöjä, avoja ja hieman sulkuja. Ihana poni!

Lauantaina taas suunnattiin ratsastuskoulu Zilpalle estekisoihin. Seuraesteet kyseessä ja meidän luokat 80cm ja 90cm. Noh, kuinkas ollakkaan kerrankin oltiin ajoissa ja aivan liian ajoissa. Meni varmaankin muutama tunti ennen kuin äiti pääsi radalle, mutta onneksi saatiin lainata yhtä yksityistallin karsinaa. Noh, sitten kun äiti pääsi radalle meikä jännitti niin, että kamera ei meinannut pysyä kädessä. 80cm meni upeasti nolla nollat ja valkoinen ruusuke lähti kotiin. Ja kvaalit tuli eli kenttikset kutsuu! Ysissäkympissä sitten alusta lähtien kaikki ei vain toiminut. Ensinäkin rata oli todella haastava seurakisoihin kaikkine suhteutettuineen ja kaikki esteet MAXIMISSAAN. Säännöissähän se on maksimissaan kolme estettä siinä korkeudessa. Noh, toinen este tuli alas, muutama todella hyvä hyppy sen jälkeen, vitoselta huonosti alas vaikka hyppy oli hyvä, päätykaarre sarjalle, jossa laukka kuoli ja kompastuivat, mutta jatkoivat urheasti sarjalle. Ensimmäisestä hypystä selvisivät ok, mutta okserissa takapuomi etujalkoihin ja ympräi. Sydän kurkussa juoksin radalle, koska äiti ei heti noussut. Olivat kuitenkin molemmat selvinneet pelkillä naarmuilla. Jälkeenpäin äiti sanoi, ettei hän ollut heti noussut, koska häntä oli ottanut päähän oma tyhmyys. Olisi kuulemma pitänyt suosiolla ottaa kielto sarjalle. Mutta eka rata, kaikki maksimissaan ja hirveästi erikoisesteitä joten ihan ymmärrettävää.

Aina ei voi ammattilainenkaan onnistua. Ei edes joka kerta.

80cm mukaan ruusuke. Manta näyttää siltä kun olisi jo kyllästynyt parrasvaloihin! 

Onnistuneita hyppyjä 90cm. Korkeudestahan se ei ole kiinni.

Seuraava viikko meni sitten lukioon tutustuessa ja tosiaan kuten jo mainitsinkin emme ole tehneet paljoa mitään. Torstaina eläinlääkäri sitten tuli ja minä lähdin koulusta pois kahden tunnin ajaksi. Olin ihan hermona, että mitä sieltä löytyy. Paraneeko se koskaan? Joudunko jo nyt luopumaan siitä? Kun mietin nytkin ja silloinkin sitä, että miltä tuntuisi vaihtaa Ami johonkin toiseen hevoseen aloin melkein itkemään. Siitä hevosesta on tullut jo niin suuri osa minua, etten voi hylätä sitä. Siksi minusta ei olekaan kovan tason kilparatsastajaksi. En pysty vaihtelemaan hevosia kun sellainen tilanne tulee, ettei tällä mahdollisesti voisi enää kilpailla. Rahakin on tietysti ongelma, mutta vaikka sitä olisi tallini olisi varmasti täynnä  rampoja.

Eläinlääkärin ennusteet olivat kuitenkin suhteellisen hyvät. Ensin kauhistuin kun eläinlääkäri alkoi puhumaan 100% repeämästä eli täydellisestä katkeamisesta, mutta kun selvisi, että kyseessä on syväkoukistajajänteen tukiside olin helpottunut. Tämä vamma ei hevoselle ole mitenkään hirveästi käyttöä rajoittava, mutta voi olla hyvinkin pitkään kipeä. Koskaan jalka ei varmastikaan palaudu saman näköiseksi kuin naapurinsa, mutta kun kipuilu lakkaa hevosesta on vielä kouluhevoseksi. Esteet ja maasto täysi nou nou. Ajattelin käydä jossain vaiheessa tilaamassa tukusta monta kiloa pumpulia ja pyöräyttää tuon hevosen siihen. Tämä tukisidehän myös joissain tapauksissa katkaistaan varsoilta, jos jänteet ovat liian kireät.

Nyt siis vain kylmäystä, hoitavia aineita, kylmäystä ja lepoa. Niin kauan kun hevonen ontuu sillä ei saa tehdä mitään suurempaa. 2 viikkoa täydellistä lepoa vielä ja sitten voi käydä selässä. Mutta voi olla, että hevonen kipuilee vielä marraskuussakin. Sen näkee nyt sitten mikä tilanne on. Hevonen on vanha sekä riskiostos, joten tämä oli jollain tasolla odotettavissakin. Nyt vain sitten parannellaan ja katsellaan. Kuitenkin hevonen on opettanut minulle enemmän kuin yksikään tähän mennessä. Jos mitään muuta tästä ei käteen jää niin erittäin hyvät ja käytännönläheiset opit yleisessä hevosmiestaidossa sekä henkisen puolen kasvattamisella. Aina ei voi tosiaan voittaa, jotkut sitä joutuvat jopa odottamaan kauemmin. Meillä on silti vielä Manta ja äiti on luvannut tunteja Kyläkorvesta, joten kehitykseni ei kuitenkaan tyssää ihan kokonaan.

Sain nyt myös luvan ratsastella yhtä 12-vuotiasta puoliveriruunaa tuossa muutaman sadan metrin päässä ja kävinkin kokeilemassa tätä eilen. Aivan ihana vekkuli tapaus, mutta vaatii minulta paljon osaamista. Se ei anna mitään ilmaiseksi ja pelästyi halutessaan joka kulmaa. Mutta kun purin hammasta yhteen, rauhoitin käteni ja istuin, istuin ja istuin meidän yhteistyö lähti erittäin hyvin käymään. Lopputunnista se oli erittäin rento. Menen nyt sunnuntaina uudestaan, joten katotaan miten silloin sujuu.

Nyt on tosiaan vain kyse kärsivällisyydestä ja onnesta. Toivotaan, että se kerrankin lankeaisi meidän yllemme.