Tampereen hevosmessut 2014

ÄÄÄRAGHFSHGTLKJDKHGÖUÖOGHLKHSKHKHDJGF!!

- Oodi bloggerille, Essi, 2014

Minä vihaan tätä. Suoraan sanottuna ja kiertelemättä vihaan tätä. Bloggeria, sen toimintoja ja sen aina esiin tulevia bugeja. Kauanko tämäkin teksti on odottanut valmistumistaan? Viikon? Kaksi? Vaiko vieläkin enemmän? En ole edes varma ja tällä hetkellä olen liian väsynyt edes ajattelemaan. Tällä hetkellä teksti näyttää minulle aivan liian pieneltä ollakseen se kirjaisinkoko mitä minä yleensä käytän, mutta tappeluun yleisesti käytetty aika on väsyttänyt minua niin paljon, etten edes jaksa alkaa tappelemaan moisen toiminnon kanssa. Kuvat hyppivät minne sattuvat, eikä kuvatekstin jälkeen ole miltein toivoakaan saada mitään oikeaa tekstiä aikaiseksi. Suoraan sanottuna tämä koko paska blogipohja alkaa ottaa aivoon ja muistan, miksi mehut kirjoittamisesta on mennyt useasti ennenkin. Mutta nyt en luovuta. Nyt lähden taistoon tuulimyllyjä vastaan. 

Tarina lähtee siitä, kun ystäväni kanssa vietimme yhdessä viikonloppua meillä vahtien taloa kahden kesken vanhempieni ollessa mökillä. Sunnuntai aamuna varhain heräsimme huonosti nukutun yön jälkeen talliin ja sen jälkeen syömään aamupalaa. Ystäväni äiti tuli noutamaan meidät viedäkseen linja-autoasemalle, jossa nousimme sitten jaoston järjestämään bussiin, joka kuljetti kaikkiaan kuusitoista ihmistä kohti hevosmessuja Tampereella. Kun saavuimme perille emme ehtineet edes sisälle asti kun huomiomme jo kiinnittyi ah niin isoihin alennusmyyntilappuihin, joten tavarapaljous sisäänkäynnin edessä imaisi meidät jo matkaansa. Onneksemme teltoista ei löytynyt mitään, mikä olisi meidän aistejamme kutkutellut niin paljon, että se olisi mukaan lähtenyt. Pääsimme siis sisälle asti, jossa sitten suuntasimme ensimmäisenä askeleemme pressihuoneeseen, josta hain oman rintamerkkini. Sen jälkeen lähdimme kiertelemään kojuja samalla kun haeskelimme vessaa. Menossa olisi ollut kouluklinikka, mutta koska valmentajan nimi ei sanonut meille mitään päätimme kuluttaa aikamme ensin kojuja koluamalla ennen kuin suomenhevosoriiden näytös alkaisi. Tarkoituksenamme oli katsoa lähinnä vain A-hallin esityksiä ja alussa suunnitelmiimme kuului suomenhevosoriiden näytös, valjakkoajonäytös, Thorpy ja Kari Vepsä. Kiersimme ennen näytöstä kaikki kojut läpi ja mukaani olisi voinut lähteä vaikka mitä, mutta pidin itseni kurissa, koska tavoitteenani oli löytää muotoiltu kouluvyö Mantalle, mikä osoittautuikin huomattavasti vaikeammaksi tehtäväksi kuin oli oletettu. 

Yksi ihanimmista osastoista oli ehdottomasti kaikki satulanmyyntikojut. Olisin voinut heti ottaa puolet satuloista mukaani ja vaikken esimerkiksi Stübbenista ole koskaan välittänytkään niiden lättänyyden ja kovuuden vuoksi täytyy sanoa, ettei kuvassa olevat satulat näytä yhtään pahemmilta. Niiden joustava mekanismi, joka jättää enemmän tilaa selkärangalle oli myös mielenkiintoinen, mitä sitä nyt puolella korvalla kuuntelin myyjän selittäessä kyseistä asiaa hieman rikkaammalle ostajaehdokkaalle kuin minä. Myös paljon alekojuja löytyi, eikä mikään helppo tehtävä ollut vastustaa kiusausta ostaa uusi loimi 12 eurolla tai kympillä satulahuopaa tahi muutaman kympin ratsastushousuja. En kuitenkaan tuossa tilanteessa ollut hirveän rahoissani ja siivousoperaation johdosta olin vakuuttunut siitä, ettemme tarvitsisi enää yhtäkään loimea, satulahuopaa tai minä ratsastushousuja. Siispä pidin katseeni tiukasti siinä, mitä tarvitsin eli muotoillun kouluvyän ja geelipadin. Vaikeaa toki oli, koska olo oli kuin pikkulapsella karkkikaupassa, jonka taskuja poltteli useampi euro, mutta mihinkään ei voinut kuitenkaan kajota.

Ystäväni lempihevonen koko messuilta. Hyvä ettei mahtunut bussiin.

Kokeilin myös rodeohärällä ratsastamista täysin vakuuttuneena siitä, että eihän tollainen vempele minua nyt alas saa kun on niin tottunut roikkumaan oman puolet korkeamman ja arvaamattomamman puoliverisen selässä. Väärin. Kyseinen elukka oli ensinäkin niin takakorkea, että sai oikein puristaa itsensä pysymään pois kaulalta. Seuraavaksi satula oli aivan liian liukas siihen, että tavalliset farkut olisivat pitäneet minut paikoillani kyseisen elukan selässä. Joten päädyin siihen ratkaisuun, että kiedoin jalkani elukan kaulan ympärille, mutta eihän minun farkkuni minua siellä muutamaa minuuttia kauempaa pitänyt. Tuskin minuuttiakaan. Seuraavaksi soveimme ystäväni kanssa, että minä pistän ratsastushousut ja hän tuo satulaliiman. Eiköhän sitten pysytä jo paikoillamme. Härän paikalle oli rahdannut Fun Park ja ystävällinen hymyilevä rahastaja kannusti jokaista yrittäjää päästämättä heitä kuitenkaan helpolla. Kokemus tämäkin, varokaa vain te, joille polttareita joskus joudun järjestämään!

Savelan Hemuli ratsastajanaan Elina Sjögren.

Savelane Hemuli.

Maranello ja ratsastaja Maiju Liehu.

Jämpti ja Niina Jokikokko.

Suomenhevosoriiden näytös oli todella upea. Jos itse saisin valita oria Mantalle se olisi ehdottomasti Maranello tai Savelan Hemuli. Molemmilta löytyi sellaisia piirteitä, joita arvostan itse hevosessa, koulupuolen edustajissa. Lyhyt rakenne, hyvä kaula, pehmeys, hyvät askellaijit ja yrittelijäisyys. Molempien rakenne varmasti hieman kompensoisi Mantan hyvin pitkää selkää ja ravuripuolelta tulevia ominaisuuksia. Muutkin orit olivat toki hienoja, mutta mikään niistä ei tehnyt yhtä syvää vaikutusta kuin nämä kaksi. Vihin Totti oli itselleni aivan liian raskas, eikä sen liikkeet vakuuttaneet, samoin Jämpti, vaikkakin entiseksi ravuriksi se liikkui todella hienosti. Muut orit eivät sitten nimeltä mieleen jäänytkään, mutta kyllä Maranello ja Savelan Hemuli olivat ehdottomasti kaartin komeimmat hevoset. Toki myös Knuutilan Veikko oli hieno ori, mutta aivan liian samankaltainen Mantan rakenteen ja liikkeiden kanssa.

Oma unelmani, friisiläinen.

Pienten kohtaaminen.

Voi tätä suloisuutta. Haluan kymmenen.

Tällainen kuljetusauto kyllä kelpaisi. Ei se hintalappu nyt niin suuri ollut....

Todellakin kelpaisi.

Näytöksen jälkeen jatkoimme kiertelyä halleissa ja teimme uusintakatsauksen kaikkiin kojuihin. Loppuvaiheessa onneni kääntyi, sillä löysin kaipaamani muotoillun kouluvyön Börjesin kojusta 25 eurolla, joka oli puolet halvempi kuin suurin osa löytämistäni vaihtoehdoista. Ainoa ongelma oli, että vyö oli ruskea, mutta päätin sen olevan pieni kauneusvirhe siihen nähden kuinka halvalla laadukkaan nahkavyön sain. Lopulta kun kokeilin sitä Mantalle huomasin, ettei vyön väri näkynyt edes kunnolla tai häirinnyt mitenkään. Joten ostos oli onnistunut. Tapasimme myös monia kivoja hevostuttavuuksia, itselle ehdottomasti parhaiten mieleen jäivät friisiläiset, jotka ovat upeita eläimiä, jollaisen mielelläni ottaisin omaan talliini. Yllättävän kevytrakenteisiksi paljastuivat nämä orit, jotka näytillä olivat. Jos oikein muistan, molemmat olivat vaativan tason kouluhevosia, joka sopisi itselleni paremmin kuin hyvin, jos ikinäkään pääsen sinne asti kouluttautumaan. Friisiläisillä kuitenkaan ei ole mikään pienin hintalappu, joten saatan joutua säästämään vielä muutaman kymmenen vuotta.

Ystäväni oli tilannut itselleen istuntakartoituksen Simolla, joten hieman jouduimme vilkuilemaan kelloa. Tarkoituksemme oli ehtiä katsomaan Thorpya. Ensin yritimme ehtiä Hevosbloggaajien miittiin, mutta pettymyksekseni määrättyyn aikaan mennessä suurin osa ei ollut ehtinyt paikalle. Päätimme siis mennä hakemaan itselleni lounaslipukkeen ja käydä syömässä lounasravintolassa. Sen jälkeen ystäväni istuntatunti alkoikin ja huomasin sen olevan päällekkäin Thorpyn kanssa, joka jäi siis katsomatta. Mutta itse istuntakartoitus oli erittäin mielenkiintoinen, vaikka katsoinkin vain vierestä. Kuitenkin ystäväni sai monia hyviä neuvoja ja näytöllä näkyviä tietoja oli mielenkiintoista seurata.

Valitan huonolaatuista kuvaa, sillä kamerallani oli erittäin huono päivä juuri messuilla. Suurin osa kuvista ei onnistunut, kuten kuvakaartista voi huomata.

Thorpy oli siis jäänyt katsomatta, mutta pahaksi onnekseni huomasin myös, että valjakkoajokilpailu oli ehtinyt jo puoleen väliin kun me ehdimme paikalle. Se oli sääli, sillä valjakkoajo oli juuri näytös, jonka olisin ehdottomasti halunnut nähdä. Onnekseni ehdimme paikalle kahden viimeisen parivaljakon aikoihin. Andalusialaisorit olivat upea näky mustavalkoisessa kontrastissaan, eikä menokaan ollut mitenkään erityisen hidasta tai kompuroivaa. Myös friisiläispariskunta oli upeaa katseltavaa, enkä voinut kuin ihastella näitä upeita eläimiä. Myös palkintojen jaossa näimme shetlanninponi pariskunnan, joka oli ehkä suloisin näky pitkään aikaan. Näytöksen jälkeen kävin itse vielä kiertämässä näyttelyaluetta, mutta en löytänyt mitään, jonka olisin ehdottomasti halunnut mukaan. Selvisin siis yllättävän halvalla tästä messureissusta. Tarkoituksenamme oli jäädä katsomaan vielä puolet Kari Vepsän näytöksestä, mutta minun epäonnekseni päivä tunkkaisessa messuhallissa oli saanut minut voimaan huonosti, joten meidän oli pakko lähteä ennen esitystä. Messut olivat kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin antoisat ja mielelläni lähden ensi vuonna uudestaan matkaan. Kiitos myös Hevosbloggaajille heidän järjestämästään mahdollisuudesta päästä pressinä sisälle.

Hevosmessu postaus viivästyy!

Jo viikon tekeillä ollut hevosmessupostaus viivästyy johtuen bloggerin kiukuttelusta. Julkaisen postauksen niin nopeasti kuin ikinä pystynkään!

I'm doing this right... I think?

Tuhannen taalan kysymys; mitä ihmettä teen lukiossa?

Joskus tulen miettineeksi vakavissani, miksi ihmeessä olen valinnut lukion. Varmasti olisi helpompiakin reittejä päästä työelämään, mutta olen valinnut juuri lukion. Jo ala-asteella vannoin, että kävisin kaikki koulutukset yliopistoja myöten, mutta todellisuus ei olekaan niin ruusuista kuin kuvitelma. Toki, päätyisin lukioon varmasti uudestaankin, jos saisin uuden mahdollisuuden, mutta silti joskus tulen miettineeksi miksen vain hakeutunut Ypäjälle. Sitten muista, miten huonosti palkattuja hevosalan ihmisiä tunnen ja todellisuus iskee raskaan alasimensa selkääni. Hevoset on harrastus ja harrastuksena ne pysyvätkin. Sivubisneksenä voi toki tienata hevoseen menevät kulut, mutta muuten on parempi vain pistää nokka kiinni kirjaan ja hiljaa hyväksyä se fakta, ettei hevosen elättäminen ole halpaa ja helpommalla pääsee kun hankkii hyväpalkkaisen työn. Mitkä tosin eivät taida olla aivan ensimmäisenä ammattilistoillani, mutta kun nyt saisi edes jonkinnäköisen palkkatyön, josta maksettaisiin säännöllistä palkkaa.

Sitten taas takaisin hevosmaailmaan. Sunnuntaina lähdetään ystävän kanssa kohti Tampereen hevosmessujen toista päivää ja itse pääsen mukaan MEDIAN EDUSTAJANA. Tulee ihan sellainen olo, kuin olisi joku merkittäväkin bloggaaja, vaikka pidänkin vain piskuruista päiväkirjaa siihen verrattuna, mitä itsekin välillä luen. Kuitenkin on upea mahdollisuus päästä sisään median edustajana ja päästä muutenkin näkemään muita bloggaajia miittiin. Toki, suurin osa aikaa varmasti menee ystävän kanssa paikkojen kiertelyyn ja erityisesti suomenhevosoriiden näyttely kiinnostaa. Mukana on monta ehdotonta suosikkiani ja etunenässä Ponuveikko, jota olemme harkinneet suomitammamme sulhaseksi jo pidemmän aikaa. Nyt pääsen oikein katselemaan kunnolla, vaikka toisaalta olisi hyvä nyt ensin katsoa tuo yksikin varsa.  Muutenkin mielenkiintoista juttua löytyi, niistä tulee takuu varmasti juttuja sillä mediapassi velvoittaa minua kirjoittamaan messuista. Onnekseni palkkapäivä on vasta neljäpäivää messujen jälkeen, joten paljonkaan kulutettavaa rahaa ei ole, vaikka varmasti jotain pientä tarttuu mukaan. 

Kaunis, kaunis tammani.

Amin vointi on ainakin tähän mennessä ollut hyvä. Olen edelleen peloissani, mutta osittain olen oppinut jo hallitsemaan sitä pelkoani. Asiat tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen ja ainoa mitä minä pystyn tekemään on huolehtia, että kaikki varotoimet ovat tehty mahdollisuuksien mukaan. Maha kuitenkin kasvaa ja vaikka menenkin aamuisin sydän kurkussa tahtomattanikin talliin ei vielä ikäviä yllätyksiä ole löytynyt ja toivottavasti ei löydykään. Tamma on alkanut kävelemään hieman paremmin ja lenkkeily on helppoa yhdessä koirien kanssa, vaikka takaisin tullaankin aika moista koottua ravia. Tarhassa Ami saattaa välillä onnahdella ja kyllä painon tuntumisen jaloissa huomaa, vaikka eläkkeellä oleminen on selvästi tehnyt tamman lihaksistolle hyvää. Kun varsa toivottavasti terveenä syntyy, jää Ami kokonaan eläkkeelle, eikä se myöskään enempää varsoja tule pyöräyttämään. Ei edes siinä tilanteessa, jos jokin menee pieleen. Toivotaan kuitenkin parasta ja yritetään olla pelkäämättä pahinta. Takana on nyt siis 221vrk takanapäin. 

Taas saa olla ylpeä hevosesta.

Ja kun päästään Mantaan, mun sanat ei oikein tahdo riittää kuvaamaan sitä ylpeyden tunnetta, mitä tosta hevosesta tunnen ja oon tuntenut näiden parin päivän aikana. Joka kerta kun mä nousen ton hevosen selkään ja lähden tunnille se yllättää mun uudella tavalla. Se työskentelee niin 110%, että mä ihmettelen mistä siltä riittää tota tarmoa. Varsinkin kun mä en ole aina niin suoraviivaisen ristiriidaton ja silti joka kerta kun nousen sinne se yrittää uudestaan ja uudestaan. Vaikka toki sieltä löytyy sitä omalaatuisuuttakin ja paljon temperamenttia jotka muistuttaa, millon mä olen tehnyt jotain väärin, eikä tuo hevonen koskaan anna mitään ilmaiseksi vaan oikeasti huomaan itsekin kehittyneeni hirveästi. Vuosi sitten en olisi pystynyt hevosta ratsastamaan ollenkaan missään muualla kuin maastossa. Nyt voin jo ilolla sanoa, että kenties olemme toukokuussa valmiita suorittamaan K.N. Specialin suhteellisen hyvin tuloksin. Tietenkin kilpailutilanne on täysin eri, mutta en ainakaan menetä vielä toivoani. 

Tammani mun.

KATSE PERKLE.

Ilmeratsastusta.

Jalka ainakin venyy alle.

Ensimmäinen kerta kun mä nään Mantan suun vaahtoavan.

Tänään me sitten hypättiin äitin valmennuksessa pieniä ristikoita ja kavaletteja. Sopivaa jumppaa Mantan selälle, joka on hiukan ollut jumissa. Tamma meni hienosti, vaikka tuntuikin aluksi hiukan jäykältä. Kuitenkin kun alettiin hyppäämään tamma liikkui upeasti ja kuunteli hyvin, vaikka välillä meinasikin lähteä mopo käsistä, kun ratsastaja ei saanut pidettyä kroppaansa kasassa. Tuntui kuitenkin tosi hyvältä hypätä pitkästä aikaa, vaikka viimekerrasta mulla oli lähinnä aika pelokas olo, kun tamma ei pysynyt millään käsissä. Näiden pienien esteiden meneminen on enemmän mun juttu, katsotaan sitten kesämmällä pystynkö sitä 80cm hyppäämään. Ilonaihe kuitenkin oli, kun tehtiin ensimmäinen laukanvaihto tasamaalla. Ja kahdesti vielä! Olen niin ylpeä tästä ponista!

Viikonlopun olen nyt yksin vastuussa hevosista kaverini kanssa, joten varmasti jotain juttuja suunnitelmista ennen sunnuntaita tulee myös. Jos nyt selviäisin vielä yhteiskuntaopin kokeesta ja lehden taitosta niin olisi aika pro olo. Nyt menen lukemaan ja parantelemaan selkääni, joka tykkää vihoitella minulle tällä hetkellä.

Kelpaa hymyillä kun on niin superhepat ja superperhe!