Vertailua ja paljastuksia.

Marraskuussa.

Toukokussa.

Eli tällaista tänään. Aloin huvikseni tässä joku päivä selailemaan näitä vanhoja kuvia ja katselemaan sitä, kuinka paljon me olaan kehitytty puolessa vuodessa molemmat. Ami on kasvattanu lihaksia oikeaan paikkaan ja meikä on alkanut korjaamaan muummuassa käsien kulmaa mikä näkyy tässä ihan selvästi. Oon myös oppinu ratsastamaan selkää pyöreäksi ja hevosta oikein päin. Mun jalustimet on pidentynyt (vielä reijällä alemman kuvan jälkeen) ja kulma parantunut hirveästi siitä mitä se on ollut. Istunnan kun saisi vielä kiepautettua paikoilleen ja pohjeavut selvemmiksi. Näin ollen myös istunnan vakaammaksi ja oppisin ratsastamaan enemmän istunnalla.

Olen pahoillani tästä postaustauosta, mutta minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa kirjoittaa. Koulu on painanut päälle ja eräs toinenkin asia, mitä en ole halunnut tänne  vielä kertoa ennen kun kaikki asiat on saatu suhteellisen reilaan. Lähden tänä viikonloppuna sunnuntaina kohti Saksaa, Hampuria ystäväni kanssa. Menemme sinne vähän kuin työharjoitteluun yhdelle tallille tekemään töitä. Olen odottanut tätä reissua kuin kuuta nousevaa viimeiset neljä kuukautta ja nyt odotukseni vihdoin palkitaan.

Reissua tosin varjostaa se, että Ami on alkanut ontumaan vasenta etustaan. Äiti on tarkastanut kaikki jänteet, jalka ei kerää nestettä, eikä kuumota. Jalanpohjat eivät arista, eikä hevonen anna mitään näkyvä merkkejä kivusta. Ainoa oire on ontuminen. Kouusatula on sopiva, eikä pitäisi painaa lapoja tai olla ahdas. Todennäköistä siis on, että ontuminen johtuu ihan lihaskivusta. Kyseessä on kuitenkin vanha, hieman vammainen hevonen, jonka lihaskuntoa on korotettu aika huimalla vauhdilla. Hyppääminen on todennäköisesti aiheuttanut osaksi sitä, sillä Ami hyppää aika lailla ilman selkää. Se ei kuitenkaan arista selän aluetta kun sitä painaa. Reisissä ja ristiselässä sillä on enemmän jumeja kun sitä hieman hieroin. Täytyy nyt vain sitten kutsua hieroja katsomaan ja päästää Ami laitumelle rentoutumaan. Harmi Annin takia, sillä hänen piti ratsastaa Amia poissa ollessani, mutta toivottavasti hän pääsee Mantalla menemään sitten.

Saksasta saatan jotain kirjoittaa, mikäli isä saa hommattua minulle koneen. Kuitenkin päivät menevät enemmän töitä tehdessä ja kulttuuria katsellessa, joten postauksissa saattaa tulla pientä taukoa. Tätäkin enemmän. Toivon kärsivällisyyttä lukijoilta. Yritän aina kirjoittaessani tuoda jotain mielenkiintoista lukijoille. Minulla on vielä yksi kirjoitusaihe hihassa, minkä haluan kirjoittaa tällä viikolla, joten ette ihan kokonaan ilman postauksia. Siis mielenkiintoisia sellaisia!

Arvonta Täysveristä elämää -blogissa!

Tähän arvontaan osallistuin, sillä Amille tekisi ihan hyvää saada tollainen hoitopaketti! :)

Täysveristä elämää -arvonta

Ps. Kunnon teksti tulee tänään.

Joskus näinkin päin

Joskus meidän työskentely näyttää tältäkin.

Enkös minä muutama päivä sitten sanonutkin, että meidän yhteistyömme ei oikein tahdo sujua ja että alan turhautua omaan osaamattomuuteeni sekä pelkään pilaavani hevoseni? No, äitienpäivänä tuli taas todistettua, ettei kannata vaupua liialliseen itsesääliin. Aamu alotettiin melko normaalilla rutiinilla. Heräsin aamulla tekemään aamutallia. Oli ihanaa tehdä aamutalli T-PAIDASSA pitkästä aikaa. Oli kyllä niin hieno aamu, että kyllä oikeen aurinkokin tiesi ketä juhlitaan.

 Lenkitin koirat ja samalla keräsin ison vadillisen valkovuokkoja. Koirat oli vapaana läheisen nuorisoseuratalon pihassa ja kello yhdeksältä lehtiä kierrätykseen tuonut mies meinasi jäädä koirien hellyydenosotusten uhriksi. Onneksi ne sitten loppuviimeks totteli mua. Sitten palattiin kotiin ja tehtiin aamupalaa sekä siivottiin. Talon miehet nukku koko ajan, koska meillä äidin kanssa oli sitten lähtö valmennukseen niin oltiin aika aikasin ylhäällä.

Käytiin sitten Wionan kanssa herättämässä äiti ja syötiin rauhassa aamupalaa. Aamupalan jälkeen oli siis tarkoitus suunnata Kullaalle, Ratsutalli Cruiselle valmennukseen. Itse menin vain apupojaksi ja kuvaamaan kun äiti piti tuntia. Oli hauskaa olla kattomassa vähän muidenkin tallien menoa ja kuvailla. Vaikkakin tajusin vasta tänään, miksi kuvat olivat niin heilahtaneita.

Kotiin päästyämme syötiin ja sitte lähettiin tekee vähän kankikokeiluja Amin kanssa. Ekaa kertaa oli kanget mun kädessäni, joten oli aika mielenkiintosita opetella niiden käyttöä. Alotettiin ihan pelkillä nivelillä niin, että kanget ei ollu ees kädessä. Väistöjä ja siirtymisiä ympyrällä. Aluks kumpikaan ei meninannut tajuta mitä tehdään, mutta muutaman kerran jälkeen se alkoi sujua ihan hyvin. Äiti oikein coutsas maastakäsin kunnolla ja pisti meidät molemmat työskentelemään. Olin tosi tyytyväinen, koska Ami oikeasti alkoi kulkemaan oikein päin kun sain käsiäni oikeaan paikkaan, enkä roikkunut väärin päin ohjissa. Tuki ulkokädellä, sisäkäsi vain johtaa. Mulla kun tahtoo menemään se automaattisesti toisin päin kun pitäisi saada hevonen asettumaan hieman sisäänpäin tai kulkemaan ympyrällä. Pohjeavut ei siis oo tarpeeks selkeät, koska joudun tukemaan sitä liikaa sisäkädellä.

Istuntakin alkaa jo olemaan paljon parempi ja oli todella hyvä mennä taas reikää pidemmillä jalustimilla, kun hevonen kulki rentona ja oon alkanu oppimaan jalkojen pitämistä lähellä hevosta ilman, että puristan jatkuvasti hevosta pohkeilla. Mun täytys vaan oppia pyöräyttämään lantio eteenpäin ilman, että alan nojaamaan liiaksi taaksepäin. Tästä syystä meillä on laukannostot erittäin haastavia, koska mun istunta ei oo kohdillaan, enkä osaa ratsastaa ja työstää hevosta vielä kunnolla harjotusravissa. Kuvastakin näkyy kuinka mulla on liikaa lantio takana, mikä aiheuttaa etunojan ja selkä notkon. Ratsastajankin pitäisi ratsastaa hieman selkä pyöreänä kuten hevosenkin lihasjumien välttämiseksi. Ja katse on taas hevosen harjassa, mikä ei oo hyvä juttu...

Olin ihan fiiliksissä tunnin jälkeen. Mentiin vielä lopuksi väistöjä, jotka ei ihan menny ensin putkeen. Ja kenestä muustakaan se olis johtunu kun ratsastajasta hevosen selässä, jolla oli harvinaisen epäselvät pohjeavut. Kuitenkin, hetken turhautumisen jälkeen mentiin raviväistöt ihan jees -arvosanalla. Eli siis sillä tavalla kun voi meiltä nyt odottaa puolen vuoden kunnostautumisen jälkeen. Äiti sanoi tunnin jälkeen, että haluaa rääkätä meitä nyt oikein kunnolla, koska kyse on vain istunnan ja tatsin löytämisestä. Sitten kun hallitsen ne kehitys alkaa näkymään paljon selvemmin ja olemaan nopeampaa. Jo puolessa vuodessa me ollaan kehitytty ihan hirveästi. Se, mitä olis tapahtuntu 3 vuodessa alkeistunneilla on tapahtunut nyt puolessa vuodessa valmennuksissa käydessä. Kyllä se ratsastuspohja siis on jotain auttanut.

Nyt sitten olis perjantaina (eli huomenna) Anna Kyläkorven yksityisvalmennus. Anna kun on hyvin koulupainotteinen valmentaja se pystyy puuttumaan mun istuntaani yhä hanakammin ja sitä haluankin. Haluun oppia istumaan kaikissa askellajeissa ja työstämään hevosta istunnalla, en käsillä. Kompenssoin liikaa istunnan puutettani käsillä ja se ei todellakaan ole hyvä juttu. Tähän siis toivon ja pyydän Anna paneutumaan.

Kuva (c) Horze

Tällaiset housut tuli sitten eilen postissa. Noi siniset vanhat alkaa näyttämään jo kuoleman merkkejä, eikä niillä oikeen kehtaa minnekään lähteä johtuen ihan siitä, että ne ovat pahasti rikki haaroista. Toinen puute kyseisissä housuissa on niiden polvipaikkaisuus. Inhona polviKANGASpaikkoja yli kaiken, sillä ne eivät anna mitään pitoa. Toisaalta nyt on ollut hyvä ratsastaa niillä, koska ne eivät ole antaneet niin paljon tukea, vaikka ei sekään ihan hirveästi taida vaikuttaa.

Osotuksessa olisivat myös Suomen Ratsastusvarusteelta tulevat nahkasaappaat. Toivon hartaasti niiden tulevan jo ensiviikolla. Lupasivat 7-14 vuorokauden toimitusajan, mutta katsotaan nyt kuinka hyvin pitävät lupauksensa. Kun kenkänikin ovat jo sellaiset 3 vuotta eläneet, niin voivat varmaan alkaa pian elämään eläkeikää roskiksessa. Vedenpitäviä niistä ei ainakaan saa tekemälläkään. Jotkut jodhpurit täytyy silti hankkia saappaiden lisäksi, sillä ei saappaissa viitsi tallihommia tehdä.

Epätoivoisuutta ilmassa

Jokaisella tulee joskus näitäkin päiviä, kun on nukkunut liian vähän, koulu stressaa ja mikään ei onnistu. Kaikki tuntuu epätoivoiselta ja hyvin mahdottomalta. Sitä päätyy sättimään itseään typeristä asioista ja ärsyyntymään muille ihmislle ja mikä pahinta, hevosille. Joskus sitä vaan toivois, että olis tehnyt edes jotain toisin.

Mä en oo nyt kirjotellu viikolla oikein mitään, koska mä oon vaan käyny hömpöttämässä kentällä Amin kanssa. Eteenalas juttuja ja silleen. Ainoo asia mistä tässä postauksessa varmaan kunnolla voin kertoa on viikonlopun estekisat, mutta niistä myöhemmin sitten. Nyt mun on pakko vähän purkaa tuntojani "paperille", sillä se helpottaa yllättävän paljon. Sekä selkeyttää ajatuksia ja auttaa luomaan taas rationaalisen kuvan tavotteista.

Mua ärsyttää tällä hetkellä se suunnattomasti, että en oo paneutunu ratsastukseen sillä intohimolla alusta alkaen mitä nyt. Nyt kun olis valmis kehittymään oikein kunnolla eteenpäin ne perusjuttujen puuttumiset (hyvä istunta ja koulupuolen kuviot) hidastaa hirveästi kehittymistä. En sano, etteikö me Amain kanssa oltais hirveästi kehitytty siitä kun se puoli vuotta sitten meille tuli (siitäkin on jo niin kauan aikaa), mutta silti tuntuu, että juuri nyt ollaan menty takapakkia. Pelkään hirveästi, että turrutan Amin omilla, liian raaoilla pohje- ja ohjasavuilla, koska en pysty istunnallani vaikuttamaan hevoseen niin kuin kuuluisi. En osaa istua kunnolla lähellä hevosta, mutta ei silti liian raskaasti, enkä saa jalkojani hevosen ympäri niin kuin pitäisi. Jalkani eivät tahdo pysyä siellä missä niiden kuuluisi pysyä, eikä mikään ihmekään kun jalustimet eivät vain vieläkään ole tarpeeksi pitkät, eikä istunta ole kohdillaan. Harjoitusravista on turha edes vielä puhua.

Tuntuu toivottomalta ja epäreilulta hevosta kohtaan, että sekoitan sen päätä epäselvillä avuilla ja turhautuessani se menee aivan lukkoon mitä siltä vaadin. Sen jälkeen eivät nouse laukat eivätkä mitkään. Ja taas, tattadaa, se johtuu istunnastani. Olen turhautunut osaamattomuuteeni jo siitäkin syystä, että pelkään pilaavani hevoseni. Olen silti onnellinen, että sillä käy osaava vuokraaja ja äiti ratsastamassa aina välillä.

Ja todellakin tiedän, ettei menneisiin kuulu jäädä kiinni. Ja tiedän, että aikaisemmat virheet pitää korvata kovalla työllä, tavoitteellisuudella sekä halulla kehittyä, eikä se katoa minulta mihinkään. Tiedän, että luonnonlahjakkuudetkin joutuvat harjoittelemaan ja tiedän, että puoli vuotta tavoitteellista ratsastusta on hyvin vähän. Mutta kuten jo tuossa sanoinkin on vain niitä päiviä kun kaikki turhauttaa ja stressaa.

Mutta joo. Se siitä angstauksesta ja siirrytääs vielä nopeaan katsaukseen viikonloppuun. Edelliseen siis. Äiti teki radat Luvialle estekisaharjotuksiin ja oltiin sitten lauantaina rakentamassa niitä. Äidin oli tarkotus itse hypätä, mutta flunssa päättikin toisin. Lopulta päädyttiin tulokseen, että minä lähden kisaamaan Amilla. Saatiin nyt siis pohjat sekä koulu-, että estepuolelle mikä on tosi hyvä juttu.

Ami oli jo verkassa ihan innoissaan. Se sitten rakastaa hyppäämistä. Hypättiin 40cm esteet metrisinä ja hauskaa oli. Radat meni ihan jees, vaikka 60cm tuli hylkäys tippumisen takia, kun Ami lähti "viemään". Todellisuudessa ratsastaja ei vain ollut tottunut reippaaseen estehevosen laukkaan ja sarjalla tippu jalustimet. En kuitenkaan suostunut siinä kaarteessa vielä tippumaan vaan hyppäsin suhteutetun "sarjan" vielä ilman jalustimia, mutta puolikaaren muotonen käännös oli meille liikaa. Yhden pudotuksen takia oltiin 8. 40cm. 60cm verkassa Ami hyppäs tosi nätisti, eikä se siellä radalla pahasti menny. Ratsastaja ei vaan ollut mukana.

40cm

Jännä kuva. 40cm.

60cm ja ilmavara.

40cm metrisenä.

Ja näinkin voi käydä. 60cm.

Haukkuminen, kateus ja itsekkyys

Jos joku nyt odotti treenipostausta niin joudun valitettavasti toteamaan, että meillä ei näin viikoilla tapahdu mitään, koska minulla on kiire koulussa nämä viimiset viikot kun täytyy saada numerot pidettyä tai nostettua. Kuitenkin tulin tuossa bussissa taas ajatelleeksi (bussi on minun syvällisen ajattelun tyyssia) tämän harrastuksen jo harmittavan yleistä ilmiötä. Se jakautuu aika moneen osaan ja siitä on yhtä monta variaatiota kuin ihmistäkin. Ne ajavat kuitenkin samaa asiaa. Joko oman itsetunnon kohottamista tai vain toisen mielen pahoittamista.

Jokainen hevosihminen on varmasti kerran elämässään edes eksynyt ht.nettiin, sillä kyseisen paikan maine on suorastaan legendaarinen. Maine perustuu lähinnä siihen, että yleisesti bloginkirjoittajia, youtuben hevosihmisten kanavia ja ketä tahansa jotka edes uskaltavat näyttää kuvaansa ratsastamisestaan, hevosestaan tai hevosenkäsittelystään saa kuulla kovaa kohtelua tästä. On täysin toisarvoista minkä tasoinen sinä tai hevosesi olette ratsastuksestasi tai hevosestasi löytyy takuulla vikaa. Kätesi on sentin liian alhaalla, hevonen kulkee pää polvissa (tämä on erityisen suosittu löydetävä virhe silloin, kun hevonen on erittäin nuori), hevonen hyppää huonosti tai ratsastaja repii suusta, vaikka kyseessä olisikin tippumiskuva.

Jokainen varmasti vastaisi tässä kohtaa, että se kuuluu asiaan kun laittaa itsestään ja hevosestaan tietoja/videoita/ nettiin. On totta, että jokaisella bloggaajalla ja videontekijällä on vastuu ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan, mutta todella monelta tuntuu olevan kokonaan unohtunut se, mitä todellisuudessa on rakentava kritiikki. Rakentavalla kritiikillä pyritään rohkaisemaan ihmistä kehittymään ja korjaamaan virheensä. Myös sellaisissa tapauksissa, jossa kyseessä on jo hevosellekin epämukava tilanne. Täytyy aina muistaa, että toisen virheet ja tietämättömyys ei oikeuta haukkumaan toista. Asia täytyy pyrkiä muuttamaan asiallisesti, sillä haukkumalla toista ei todennäköisesti saada mitään aikaan. Vain turhautumista molemmilta osapuolilta.

Valitettavasti tämä ilmiö ei jää pelkästään nettiin. Olen huomannut eri talleilla käydessäni, että on yleistä puhua toisista ja toisten taidoista pahaa seläntakana. Olisin vähemmän yllättynyt jos kyse olisi pelkästään teineistä (vaikka ei se meidänkään puolelta ole millään tavalla hyväksyttävää), mutta kun kyseessä on myös vaihtelevasti aikuisetkin. Yleensä nuorten puolelta haukkumista ja turhien sekä perättömien juttujen levittämin johtuu täydestä kateudesta. Syitä on usein monia. Yleisempiä on oma hevonen tai parempi ratsastustaito. Joskus ihmisiä myös ihan syrjitään näistä syistä.

Kukaan ei ole sanonut, etteikö kateus olisi sallittua. Jokainen ihminen on vähintään kerran elämässään kateellinen jostain asiasta toiselle, mutta kauteutta ei saa päästää valloilleen. Edes sillon kun toinen käyttäytyy ylimielisesti, sillä silloin alennutaan hänen tasolleen. Sillä ei ratkaista ainoatakaan ongelmaa, vaan aiheutetaan niitä yhä enemmän. Täytyy osata myös asettua toisen asemaan hetkeksi ja miettiä, miltä tuntuu olla haukunnan ja kateuden kohteena. Jos toinen on ylimielinen täytyy siinäkin kohtaa osata miettiä miksi näin on ja mitä saavutan sillä, että haukun häntä. 

Tästä päästiinkin jo ihan toiselle puolelle koko asiaa. Olen valitettavasti ympäri bittimerta seilaillessani huomannut, että myös ylimielisyys on erittäin lujaa leviävä tartunta. Ylpistytään hyvistä hevosista, hienoista varusteista ja osaavista valmentajista. Siitä, että rahaa on. Omista suorituksistaan saa olla ylpeä, mutta muita ei saa vähätellä. Joskus itsekin olet aloittanut pohjalta, joten muitakaan ei ole syytä mollata. On myös erillaisia harrastajia, joten oma kantasi ei voi aina ollakaan se oikea. 

Olen myös tavannut valitettavasti sellaisiin harrastajiin, jotka olettavat olevansa parhaita vain sen perusteella, kenen valmennuksissa ja kenen talleilla käyvät. Aina täytyy sekin muistaa, että oli valmentajasi kuinka hyvä tai kuuluisa tahansa se ei tee yksistään sinusta hyvää ratsastajaa. Sinulla täytyy olla motivaatiota, aikaa ja kärsivällisyyttä kehittyä ja sellainen hevonen allasi, että pystyt sen kanssa kehittymään. Täytyy muistaa, että kolmen vuoden ahkerallakin ratsastustunneilla käynti ei tee sinusta vielä osaavaa ratsuttajaa, etkä pysty sanomaan, että pärjäät hevoselle kuin hevoselle. Ensin tullaan hyväksi ja sitten vasta parhaaksi. 

Eritoten kun ratsastus on laji, jossa ei voi koskaan olla valmis täytyy muistaa, että kehitys voi olla hidastakin. Kaikki eivät ole luonnonlahjakkuuksia ja luonnonlahjakkuuksienkin on osattava hyödyntää taitojaan sekä motivoitua niiden parantamiseen. Kukaan ei voi kuitenkaan olla seppä syntyessään.

Taisin taas unohtaa puolet asioista mitä mun piti kirjoittaa, mutta mun pointtini varmaan tuli esille. Olen kyllästynyt itsekkääseen käyttäytymiseen ja haukkumiseen. En voi sanoa olevani puhdas kuin pulmunen, sillä kukaan ei ole. Mutta itse aina pyrin toisen parantamiseen ja kantojen muuttamista oikeiksi asiallisella palauttella, en haukkumisella. 

Me ollaan kilttejä toisillemme, vaikka välillä torailemmekin.
Olettehan tekin?

Kuitenkin nyt hyvää toukokuun jatkoa kailille!