Auringonpaistetta Yyterin sannoilla!

Noniin! Nyt ollaan palattu reissusta rähjääntyneinä kotiin ja vedetty buranaa naamaan. Kirjoittelenkin tässä nyt maanantaiaamuna kun vasen nilkkani on turvonnut ilmeisesti ilmalennon johdosta. Tai sitten vain yksinkertaisesti liiasta kävelemisestä, kun nuo jalkani ei nyt mitään valiojoukkoa ole. Leiri itsessään meni todella hyvin ja kyllä sitä pitää muutaman kerran aina hiekkaa maistella yhden leirin aikana.

Perjantaina siis lähdin tuntia aikaisemmin koulusta ja kaikkien mutkien kautta päästiin sitten äidin kanssa kotiin. Syötiin kebabrulla puoliksi ja alettiin kiireellä pakkaamaan omia kamoja ja sitten täyttämään autoa. Ei meinattu millään pysyä aikataulussa kun piti lähteä ennen neljää ja päästiin lähtemään vasta kaksikymmentäviisi yli neljä. Hevoset meni hyvin koppiin, kuten aina kun ne matkustaa yhdessä (okei, nyt pitää koputtaa puuta, koska tämä oli toinen kerta). Matkalla sitten tajuttiin, että eihän tässä mitään hätää ole, että ensimmäinen tunti alkaa vasta kuudelta.

Ajeltiin sitten ihan rauhassa itse pelipaikalle ja vietiin hevoset niille tarkoitettuihin karsinoihin. Ami lainasi Sandyn karsinaa, kun sille varatussa karsinassa punkkasi toinen, koska sen omassa karsinassa tehtiin betonivalua. Ja Sandy mahtui paremmin ponikarsinaan kun 167.5 senttinen puoliveriseni. Hevoset sopeutu talliin yllättävän hyvin, vaikka Ami ahtaista käytävistä johtuen onnistui kolhaisemaan itsensä seinään ja saamaan lapaansa pienen pintanaarmun. Onneksi ei pahempaa.

Perjantain tunnista mulla ei ole kuvia, mutta ihan hyvä sillä se meni aika lailla penkin alle. Oli jotenkin todella huono päivä silloin ja se siirty hevoseen, jonka takia ei saatu oikein hyviä hyppyjä ollenkaan. Pohjakin oli raskas, joten hevonen oli aika haluton liikkumaan. Ja uudessa paikassa totta kai kaikki on pelottavaa.

Sandy ja sen tarhakaveri Minttu (joka syö meidän heinät!). 

Ami ja Manta (taustalla Amin poikaystävä Suikku).

Uusi paikka, uudet kujeet.

Rakkaani!

Lauantaina sitten heräsin kaksikymmentä vaille kahdeksan aamutalliin kun muut jäi vielä nukkumaan. Hepat oli selvinnyt hyvin yönsä yli ja Amikin löytänyt viereisestä karsinasta itselleen poikaystävän. Sillä siis oli kaksi poikaystävää. Viereisessä tarhassa ja viereisessä karsinassa. Komeita poikia olivat, mutta valitettavasti kummatkin suomenhevosia. Päivä jatkui siitä sitten maastoilulla. Mä en lähtenyt merenrantaan muiden mukana, koska Ami nyt tunnetusti osaa vetää komeita pukkeja ja minä vielä kokemattomana ratsastajana en osaa sitä ratsastaa niin hyvin, että se ei niitä tekisi. Mentiin siis Terhin ja Sandyn opastamalle omalle maastolenkille äidin ja Mantan kanssa. Tein kyllä komean ilmalennon sieltäkin kun hevonen meni niin hienosti ja jäin matkustamaan, että ei se siitä miksikään sitten muuttunut.

Siinä välissä sitten oli ruoka ja sen jälkeen noin kahdelta rataesteiden rakennus. Äitillä oli taas niin hyviä jippoja näissä jutuissa, että jokanen pääsi vähän hiomaan jotain asioita. Minulle ja Amille kolmoissarja tuotti hiukan vaikeuksia, sillä mä kun tuppaan häiritsemään liikaa hevosta siellä selässä. 

Maaston jälkeen hehkeänä.

"Aijaijai".

Muita leiriläisiä.

Muita leiriläisiä.

Muita leiriläisiä.

Muita leiriläisiä.

Tää oli oikee superponny!

Sitten minä itse. Ami hyppää kyllä nii mielellää.

Venyy.

Seuraava este. Mahtoko tulla kaninloikka kun nojaan noin paljon eteen.

Ryhti jäi talliin.

Dudum.

Tyytyväinen ratsukko.

Tyytyväinen ryhmä.

Rataa vielä piirrettynä. Taas mitotukset paremmin itse radalla.

Nää rataesteet menikin sitten puomiloita paljon paremmin. Ami oli ihan tulessa päästessään taas hyppäämään ja mä kyllä tykkäsin kanssa. Ami tuntu tosi hyvältä selkään, vaikka nyt kuvistakin näkee, ettei se käytä tarpeeks selkäänsä hyppyihin, mutta kyllä me vielä opitaan. Tää hyppääminen tekee hyvää Amille ainaisen kouluväännön väliin. Myös mulle tää on ihan hyväksi, koska kun opin ratsimaan hevosta enemmän kevyessä ravissa ja esteillä se tuo tasapainoa ja kehonhallintaa myös kouluun. Vaikka kouluratsastus on kaiken perusta tekee kouluratsastajillekin hyvää välillä hypätä. Esimerkkinä mun tasapainosta oli se, että tosi usein kun jouduin korjaamaan asentoa estettä lähestyessä Ami vaihto ristilaukalle, koska heilahtelin siellä satulassa. Opettavainen hevonen kyllä totta tosiaan.

Ilta meni siinä sitten taas syödessä ja telkkarin kanssa tapellessa. Olin kyllä joka paikasta ihan kipeä, että enpä paljoa itse sitten liikkunutkaan. Oli kivaa kiivetä kerrossängyn toisee kerrokseen ja hyppiä sieltä alas. Sunnuntai aamuna sainkin nukkua yhdeksään asti, kun äiti meni tekemään aamutallia. Aamupalan jälkeen siirryttiin  rakentamaan maastoesterataa sinne Yyterin metsiin. Tuli muuten sitten pirun upea rata ja olisi itsekin tehnyt mieli mennä hyppäämään, mutta meillä ei ole tarpeeksi kokemusta sinne. Se olis ollu riski sekä ratsastajalle, että hevoselle varsinkin kun mulla ei ole turvaliiviä. Tyydyin siis vain kuvaamaan omalla esteelläni.

Kenttäponny!

Tää o komee kuva äitistä ja Mantasta.

Tämä oli minun "oma esteeni", jota vahdin, ettei kukaan loukkaannu tai vataavaa.

Maastoesteiden sijaan äiti piti minulle sitten estetunnin. Mentiin hieman jumppasarjoja ja Ami suoriutu jopa paremmin näistä kun mitä sitten puomeista. Yhteen puomiin se koko ajan kompastu, mutta muuten meni tosi kivasti. Se alko kyllä jo viimeisenä päivänä väsyä kovasti, eikä mun selkänikää sitte lopuski tykänny oikein hyvää, joten tunti ei ollu kovinkaa pitkä. 

Lähestytään estettä.

"Ihan lällyä hommaa, tästähän astuu yli".

"No venytetään sitten vähän".

Hiukan liian pysty asento.

Noniin. Nyt saitte sitten tämän kuvapainotteisen postauksen. Noista muiden kuvista, että jos ette halua niiden säilyvän täällä ilmoittakaa asiasta mulle!

Ps. Kiitos 10 lukijalle! ♥