Kevään kisakausi avattu vihdoin!

Noniin! Vihdoinkin jotain alkaa tapahtua ja lumetkin suli pois. Meikä kyllä menee ja näyttää närhen munat luontoäidille, mikäli tota valkosta kylmää ainetta tulee vielä taivaalta yhtään. Tosin, en väitä, että vesisade olisi yhtään sen parempi vaihtoehto, mutta se on jo yksi askel kohti kesää ja kuivempia kelejä.

Eilen oli siis tosiaan kisat Luvialla. Perjantaina jo väänsin kaikki letit, putsasin varusteet ja katoin loimet valmiiksi. Käytiin myös maneesilla viimehetken treenauksia tekemässä ja kertaamassa rata. Siellä se meni tosi hyvin. Muutenkin Ami on alkanu rentoutumaan ihan eri tavalla. Kokoaminenkin alkaa jo jotenkin sujua kevyessä ravissa ja hevonen rentoutuu paljon nopeammin. Sen kesäkarvakin alkaa näyttää paljon paremmalta!

No sitten koittikin kisa-aamu ja heräsin puolituntia aikaisemmin kuin piti. Yritin nukkua vielä sen puolituntia, mutta eipä siitä tullut mitään. Oon aina ollut ihan hirveä jännittäjä, eikä tää ollut poikkeus. Hyvä puoli oli, että sain syödä rauhassa. Laittelin itseni sitten kaikessa rauhassa valmiiksi ja sitten kun Anni tuli lähdin talliin viimeistelemään Amia. Letit oli harjassa pysyneet ihan hyvin, mutta tein häntäletin uusiksi, koska se oli auennut. Samalla Anni harjasi Amia ja äiti peruutteli autoa sekä kantoi tavarat sinne.

Hauskinta tässä valmisteluvaiheessa oli se, että kun Amille saatiin loimi niskaan ja jäätiin odottelemaan, että äiti tulee sisältä auttamaan lastauksessa koko hevonen tärisi. Se tärisi ihan holtittomasti, vaikka se katseli kaikkea ihan korvat hörössä. En ollut siis ainoa ketä jännitti oikein todenteolla. Lastausvaiheessa se ei meinannut jättää karsinaansa lainkaan, vaan peruutti koko ajan sinne. Sitten kun se saatiin lastattua koko koppi tärisi kun se tärisi vielä siellä kopissakin.

Letitystä. Oli pirun vaikeaa puuhaa, kun aina oli liian lyhyt pätkä lankaa! :D

Persletti perjantailta. Lauantai aamuna tein sen sitten uusiksi.

Minä kerrankin onnistuneessa kuvassa ja kisaheppani.

Valitan kuvien laatua, mutta äitini otti ne kamerakännykällä, joten voitte vaan uskoa millaista jälkeä sillä tulee. Muutenkaan en ala ostelemaan mitään järkkäreitä blogini takia, joten pokkarilla kuvatut saavat riittää. Mutta kuitenkin, palatakseni taas aiheeseen. Saavuttuamme kisapaikalle siellä ei ollut vielä ketään. Edes aitoja ei oltu saatu vielä paikalle. Siinä sitten odoteltiin rauhassa ja käytiin maksamassa lähtömaksut ja niin edespäin. Sitten kun kello alko näyttämään muutamia minuutteja vaille kymmentä alettiin pistämään hevosta kuntoon joka tykkäs ladata satulaa laittaessa ihan kunnolla taakse. Onneksi ei ollut ketään paikalla.

Seuraavaan ongelman aiheuttikin sitten chapsit. Olin just viikolla hakenut mut toisen chapsin vetoketjunvaihdosta, joten se toimi kuin unelma. Mutta sittenpä tämä vanhempi vetoketju päätti, ettei hän mene kiinni. Ähisin ja puhisin hetken sen kanssa samallaa kun Anni talutteli Amia pitkin parkkipaikkaa. Jouduin sitten loppuviimeksi menemään äidin luokse kahvioon, jotta saisin sen kiinni. Äiti sen sitten onnistuikin repimään kiinni onneksi. Ei tarvinnut ratsastaa ilman kun oli polvipaikkaiset housutkin.

Veryttely meni todella hyvin ja Ami olikin suht rento sen ajan. Mutta kun mentiin maneesiin se alkoi sähläämän ja heti kun istuin harjotusraviin se nosti laukan. Muutenkin se kulki aika lailla pää pystyssä. Kun sitten meidän vuoro tuli se oli todella jännittynyt. Asettu keskihalkasialla väärin, pelkäs tuomaripöytää, vaihto ristilaukoille ja vastalaukoille, pysähteli. Toki myös ratsastajan jännitys oli osa syyllinen, mutta onneksi sitten ainakin jännitettiin yhdessä. Muuten ihan jees rata oli ja loppua kohden se paranikin todella paljon kun sain sitä enemmän rennoksi. Prosentteja tuli vain 48%, mutta en jäänyt kuin kahdella prosentilla tavoitteestani. Ja tämän kerran tarkoitus olikin vain kartoittaa taidot ja luoda pohjaa kilpailemiselle. Arvosteluissa ei ollut mitään muuta vikaa, kuin se, ettei hyviä asioita oltu kirjattu paperiin lainkaan. Kaikki pysähdykset tuli meiltä tasajaloin ja peruutus oli täsmälleen neljä askelta. Olin hirveän tyytyväinen niihin.

Loppuverkassa Ami olikin sitten rentoutunut tosi paljon. Samoin kun ratsastajakin. Se kulki välillä tosi nätisti luotiviivalla ja välillä venyttellen kaulaa hiukan pidemmäksi. Jos Ami olis menny niin rennosti radallakin pisteety olis varmasti olleet paljon paremmat. Muttaa kyseessä nyt olikin kisatilanne ja ensimmäinen meillä kahdella, joten eipä siitä paljoa voi edes odottaa.

Ratsukko ja hoitaja.

Tyytyväisenä suorituksen jälkeen kuitenkin.

Seuraavaksi tie viekin ensiviikonloppuna Yyteriin kisoihin missä mennään sama ohjelma ja sen lisäksi perusmerkin kouluohjelma veryttelyksi, jotta saadaan rauhassa pöhköttää se ensimmäinen rata. Jos vaikka sitten auttaisi hieman noiden energioiden pois saantiin. Sitä seuraavana viikonloppuna onkin samaisessa paikassa äidin pitämä estevappuleiri, joten nyt hevostellaan oikein urakalla. Kiva päästä välillä hyppäämäänkin.