Tällaista täällä tänään. Se luontoäiti taisi tosiaan suuttua kunnolla mun edellisestä kommentistani, sillä täällä tulee vettä kuin saavista kaatamalla. Aamulla tuli jo räntääkin ja mieleeni putkahti, että varmaan alkaa nää vuodenajat kääntyä ympäri kun jouluksi ei tule lunta lainkaan ja sitten toukokuuhun asti melkein pyryttää lunta satunnaisesti. Raah, eilen oli jo melkeinpä ihan kuivaa, eikä missään näkynyt merkkejä siitä, ettei +10 asteen lämpötilat jatkuisikaan. Itse siirryin jopa kouluun sukkahousu ja sortsi yhdistelmällä. Tuli sitten bussia odotellessa hieman kylmä.
Piti mennä vielä tossa päivällä sitten ratsastamaan hevosta, mutta kenttä on kuravelliä, hevonen litimärkä ja vettä tulee edelleen niin paljon, etten nähnyt järkeväksi lähteä edes maastoon. Itsekin olin jo sen verran viluissani, että pysyn mielummin terveenä. Hevosta on nyt kuitenkin liikutettu koko viikko, joten yksi vapaapäivä ei tee pahaa.
Tosiaan, huomenna olisi kisat, mutta katsotaan nyt onnistuuko koko homma, kun omalla etu- ja takapihallakin on kauheat järvet. Toivotaan, että Yyterissä olis parempi keli ja kenttä on ees jonkun moinen. Tällä hetkellä kyllä on ilmeisesti tarkoitus kyseiset kisat järjestää vielä, koska äidille tuli ilmoitus, että perusmerkki on mahdollisuus suorittaa. Nyt siis tavoitteena olisi hyväksytty rata perusmerkistä, ei mitään sen suurempaa.
Oon hirveesti itse nyt rauhoittunut viime vuosista ja alkanu kattomaan elämää ihan eri silmillä. Samalla oon kasvanut hirveesti kritiikin vastaanottajana. Siihen on ehkä myös mun kirjoitusharrastus, koska oon siinä oikeasti halunnut kehittyä ja parantaa taitojani. Loppuviimeksi huomasin, että teen sitä ainoastaan saadessani rakentavaa palautetta virheistäni. Samaa yritän soveltaa ratsastukseen, enkä välitä muiden mulkoiluista tai vähemmän rakentavista sanoista. Mä haluan kehittyä ja mä nyt olen sillä tasolla kun olen. Ja sen hyväksyn, vaikka joskus olenkin hätäinen.
Mulla on myös tietynlaiset paineet valmentajan lapsena, vaikka ei sitä aina ajattelis. Jotenkin ihmisillä on vaan sellanen kuva, että jos on valmentajan lapsi on heti jotenkin hyvä. Tai sitten ollaan sitä mieltä, että toi nyt luulee ittestään ihan liikoja kun sillä on tollanen äiti. Mut mä en ole saanut äidinmaidosta mitään muuta kun innostuksen hevosiin. Mä en ole jaksanut harrastaa järjestelmällisesti alusta asti lajia, vaan olen aina hypännyt. Sitten musiikki vei mennessään ja ratsastus jäi taka-alalle, jonka takia lämppärimme Sandy on nyt myyty jo aikoja sitten parempaan kotiin kuin koskaan voisi kuvitellakaan. Tällaisetkin tapahtumat saattavat olla todella ratkaisevia asioita, vaikka välillä surenkin sitä, että päästin käsistäni niinkin upean hevosen. Mutta nyt se on kyllä oikealla omistajallaan.
Huomasin tän tietyllä tavalla kun olin kuvaamassa äidin valmennusta. Suurimmaks osaks nää ihmettelijät on mun ikäsiäni ja sain taaskin mulkoiluja osakseni jonkun verran. Voi olla, että tosiaan vaan ihan kuvittelin tän koko jutun, mutta tuntuu välillä, että muutama silmäpari tuijottaa aina selkään. Osaan silti ärsyttää ihan pelkällä olemuksellanikin joitakin ihmisiä se on tullut huomattua.
 |
| Ami päätti, että ratsastaja on turha elementti selässä, joten sensuroidaan sen virne! |
Näitä peltokuvia mulla olisi lisääkin, mutta kun ne nyt sattuvat olemaan toisella koneella. Lupaan, että te 8 (!) lukijaa saatte huomenna tai sunnuntaina oikean kuva pläjäyksen, koska satuimme saamaan tässä järkkärinkin, vaikka vannoin, ettei sellaista meille tule. Tämä kamera tosin tuli hieman ikävistä merkeistä, mikä tekee sen käytöstä hieman vaivautunutta, ainakin omalla kohdallani. Tässä vaiheessa sanon, että kaikki kunnioitukseni isäni veljen muistolle.
Elieli. Nyt sitten tosiaan huomisia kisoja jännittämään. Toivottavasti joku kenttä nyt olisi edes jotenkin kunnossa, ettei tätä perua tarvisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti