Hevosmessu postaus viivästyy!

Jo viikon tekeillä ollut hevosmessupostaus viivästyy johtuen bloggerin kiukuttelusta. Julkaisen postauksen niin nopeasti kuin ikinä pystynkään!

I'm doing this right... I think?

Tuhannen taalan kysymys; mitä ihmettä teen lukiossa?

Joskus tulen miettineeksi vakavissani, miksi ihmeessä olen valinnut lukion. Varmasti olisi helpompiakin reittejä päästä työelämään, mutta olen valinnut juuri lukion. Jo ala-asteella vannoin, että kävisin kaikki koulutukset yliopistoja myöten, mutta todellisuus ei olekaan niin ruusuista kuin kuvitelma. Toki, päätyisin lukioon varmasti uudestaankin, jos saisin uuden mahdollisuuden, mutta silti joskus tulen miettineeksi miksen vain hakeutunut Ypäjälle. Sitten muista, miten huonosti palkattuja hevosalan ihmisiä tunnen ja todellisuus iskee raskaan alasimensa selkääni. Hevoset on harrastus ja harrastuksena ne pysyvätkin. Sivubisneksenä voi toki tienata hevoseen menevät kulut, mutta muuten on parempi vain pistää nokka kiinni kirjaan ja hiljaa hyväksyä se fakta, ettei hevosen elättäminen ole halpaa ja helpommalla pääsee kun hankkii hyväpalkkaisen työn. Mitkä tosin eivät taida olla aivan ensimmäisenä ammattilistoillani, mutta kun nyt saisi edes jonkinnäköisen palkkatyön, josta maksettaisiin säännöllistä palkkaa.

Sitten taas takaisin hevosmaailmaan. Sunnuntaina lähdetään ystävän kanssa kohti Tampereen hevosmessujen toista päivää ja itse pääsen mukaan MEDIAN EDUSTAJANA. Tulee ihan sellainen olo, kuin olisi joku merkittäväkin bloggaaja, vaikka pidänkin vain piskuruista päiväkirjaa siihen verrattuna, mitä itsekin välillä luen. Kuitenkin on upea mahdollisuus päästä sisään median edustajana ja päästä muutenkin näkemään muita bloggaajia miittiin. Toki, suurin osa aikaa varmasti menee ystävän kanssa paikkojen kiertelyyn ja erityisesti suomenhevosoriiden näyttely kiinnostaa. Mukana on monta ehdotonta suosikkiani ja etunenässä Ponuveikko, jota olemme harkinneet suomitammamme sulhaseksi jo pidemmän aikaa. Nyt pääsen oikein katselemaan kunnolla, vaikka toisaalta olisi hyvä nyt ensin katsoa tuo yksikin varsa.  Muutenkin mielenkiintoista juttua löytyi, niistä tulee takuu varmasti juttuja sillä mediapassi velvoittaa minua kirjoittamaan messuista. Onnekseni palkkapäivä on vasta neljäpäivää messujen jälkeen, joten paljonkaan kulutettavaa rahaa ei ole, vaikka varmasti jotain pientä tarttuu mukaan. 

Kaunis, kaunis tammani.

Amin vointi on ainakin tähän mennessä ollut hyvä. Olen edelleen peloissani, mutta osittain olen oppinut jo hallitsemaan sitä pelkoani. Asiat tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen ja ainoa mitä minä pystyn tekemään on huolehtia, että kaikki varotoimet ovat tehty mahdollisuuksien mukaan. Maha kuitenkin kasvaa ja vaikka menenkin aamuisin sydän kurkussa tahtomattanikin talliin ei vielä ikäviä yllätyksiä ole löytynyt ja toivottavasti ei löydykään. Tamma on alkanut kävelemään hieman paremmin ja lenkkeily on helppoa yhdessä koirien kanssa, vaikka takaisin tullaankin aika moista koottua ravia. Tarhassa Ami saattaa välillä onnahdella ja kyllä painon tuntumisen jaloissa huomaa, vaikka eläkkeellä oleminen on selvästi tehnyt tamman lihaksistolle hyvää. Kun varsa toivottavasti terveenä syntyy, jää Ami kokonaan eläkkeelle, eikä se myöskään enempää varsoja tule pyöräyttämään. Ei edes siinä tilanteessa, jos jokin menee pieleen. Toivotaan kuitenkin parasta ja yritetään olla pelkäämättä pahinta. Takana on nyt siis 221vrk takanapäin. 

Taas saa olla ylpeä hevosesta.

Ja kun päästään Mantaan, mun sanat ei oikein tahdo riittää kuvaamaan sitä ylpeyden tunnetta, mitä tosta hevosesta tunnen ja oon tuntenut näiden parin päivän aikana. Joka kerta kun mä nousen ton hevosen selkään ja lähden tunnille se yllättää mun uudella tavalla. Se työskentelee niin 110%, että mä ihmettelen mistä siltä riittää tota tarmoa. Varsinkin kun mä en ole aina niin suoraviivaisen ristiriidaton ja silti joka kerta kun nousen sinne se yrittää uudestaan ja uudestaan. Vaikka toki sieltä löytyy sitä omalaatuisuuttakin ja paljon temperamenttia jotka muistuttaa, millon mä olen tehnyt jotain väärin, eikä tuo hevonen koskaan anna mitään ilmaiseksi vaan oikeasti huomaan itsekin kehittyneeni hirveästi. Vuosi sitten en olisi pystynyt hevosta ratsastamaan ollenkaan missään muualla kuin maastossa. Nyt voin jo ilolla sanoa, että kenties olemme toukokuussa valmiita suorittamaan K.N. Specialin suhteellisen hyvin tuloksin. Tietenkin kilpailutilanne on täysin eri, mutta en ainakaan menetä vielä toivoani. 

Tammani mun.

KATSE PERKLE.

Ilmeratsastusta.

Jalka ainakin venyy alle.

Ensimmäinen kerta kun mä nään Mantan suun vaahtoavan.

Tänään me sitten hypättiin äitin valmennuksessa pieniä ristikoita ja kavaletteja. Sopivaa jumppaa Mantan selälle, joka on hiukan ollut jumissa. Tamma meni hienosti, vaikka tuntuikin aluksi hiukan jäykältä. Kuitenkin kun alettiin hyppäämään tamma liikkui upeasti ja kuunteli hyvin, vaikka välillä meinasikin lähteä mopo käsistä, kun ratsastaja ei saanut pidettyä kroppaansa kasassa. Tuntui kuitenkin tosi hyvältä hypätä pitkästä aikaa, vaikka viimekerrasta mulla oli lähinnä aika pelokas olo, kun tamma ei pysynyt millään käsissä. Näiden pienien esteiden meneminen on enemmän mun juttu, katsotaan sitten kesämmällä pystynkö sitä 80cm hyppäämään. Ilonaihe kuitenkin oli, kun tehtiin ensimmäinen laukanvaihto tasamaalla. Ja kahdesti vielä! Olen niin ylpeä tästä ponista!

Viikonlopun olen nyt yksin vastuussa hevosista kaverini kanssa, joten varmasti jotain juttuja suunnitelmista ennen sunnuntaita tulee myös. Jos nyt selviäisin vielä yhteiskuntaopin kokeesta ja lehden taitosta niin olisi aika pro olo. Nyt menen lukemaan ja parantelemaan selkääni, joka tykkää vihoitella minulle tällä hetkellä.

Kelpaa hymyillä kun on niin superhepat ja superperhe!

Pahin viholliseni on pelko

(c) Inkeri Järvenpää

Kesä, tulehtan pian päästämään minut tuskistani?

Jotenkin tuntuu, että aina hyvän ajan jälkeen tulee myös pahoja jaksoja. Näennäisesti kaikki on hyvin. Amin maha paisuu, Manta nauttii elämästään ja allekirjoittanut on joten kuten hengissä, vaikka kipeä onkin. Kuitenkin huoli ja pelko painavat mieltäni tänään enemmän kuin yleensä. Myös pieni pettymys ja ärsytys valtaavat mieltäni, mutta tiedän mistä se johtuu. Tiedän, mistä tämä kaikki tunteilu johtuu ja siihen on puhtaasti biologinen syy, mutta jättäkäämme siitä puhumisen ennen kuin edes aloitamme. Minun huolestumiseeni riittää se, että täysin minulle tuntematon ihminen toiselta puolelta Suomea ilmoittaa, että heidän tammansa oli luonut viime yönä varsansa. Ei siinä vielä mitään, mutta tamma nyt sattui olemaan samoissa vuorokausissa kuin meidän Ami. Meillä kuitenkin on 5. kuukausi jo mennyt ohitse, joten virusaborttia vastaan ei pysty enää rokottamaan. Tästäkös minä sitten olen hermoromahduksen saanut aikaan itselleni. 

Varsahan on ensimmäinen minulle, muttei Amille. Ami on varsansa tehnyt myös aika vilkkaissa paikoissa. Ensimmäisen ratsastuskoululla, toisen aktiivisella harrastetallilla ja kolmannen samantapaisella tallilla. Jokaisessa paikassa on kuitenkin ollut paljon hevosia ja osa niistä on liikkunutkin. Sitä en tiedä, onko Ami silloin saanut rokotetta virusaborttia vastaan vai ei. Jos oikein muistan niitä ei ainakaan ole merkittynä hevospassiin. Kuitenkin Ami ei ole vielä kertaakaan varsaansa luonut - tällaisen päästäminen suustaan on tietenkin hyvin riskialtista, koska kerta se on ensimmäinenkin ja varsinkin vanhemman tamman kohdalla. Samalla on tullut myös mietittyä sitä, kannattaako Mantan kanssa kovin aktiivisella tahdilla lähteä kisaamaan ulkopuolisia kisoja - tartuntavaara kun on aina olemassa. Nyt ainakin Laitilan kisat jäävät välistä, koska en ole ehtinyt treenaamaan ja tarvitsen hieman lisäaikaa asioiden tärkeysjärjestyksen miettimiseen. Ypäjälle me nyt haemme joka tapauksessa, mutta muita asioita täytyy miettiä. On sitä kuitenkin loppu kesästäkin paljon kisoja ja päätavoitteena kuitenkin olisi kenttikset sekä HeB läpäiseminen loppukesästä. Syksylläkin kisoja on paljon. 

Pahoittelen kännykkäkuviani.

Ollaan nyt Amin kanssa käyty lähinnä käppäilemässä. Amilla ei ole enää kenkiä lainkaan, joten matalapohjaiset kaviot omistavana hevosena se ei pysty kävelemään pikkukivillä päälystetyllä hiekkatiellä, joten ollaan sitten käyty hiukan maantietä pitkin käppäilemässä. Siinä se kävelee oikein nätisti. Kaiken tämän huolen keskellä on kuitenkin ihana huomata, että tamma on alkanut eläkkeellään kävellä huomattavasti paremmin, vaikka saattaakin hyvin kankeana aamulla lähteä karsinastaan. Kuitenkin päivän kuluessa tamma vertyy hyvin tarhassa ja kun lähdetään kävelemään, on käveleminen suhteellisen tasaista niin kauan kun alustakin on tasainen. Se on hyvä merkki, vaikka varmasti mahan paino tuo lisärasitusta noille tikkukoiville. Toivon kaikesta sydämestäni, että minunkin kohdalla edes kerran kaikki onnistuisi hyvin ja saisimme terveen varsan maailmaan. Tuntuu, että niitä vastoinkäymisiä on tullut omalle kohdalle jo aivan tarpeeksi, joten tässä vaiheessa ei tarvisi tulla enää yhtään lisää. Vaikka tietenkin, kaikki on mahdollista niin kauan kun se varsa syntyy terveenä, eikä silloinkaan olla turvassa huolelta.

Wow, mikä laatu.

Mantan kanssa me ollaan käyty maastoilemassa. Tultuani kipeäksi en pahemmin ole ehtinyt tammaa liikuttamaan. Eilen koulutunti peruuntui, koska myrskysi ihan kunnolla ja valmentajan hevoset olivat hieman flunssassa, joten en halunnut ottaa riskiä. Meillä nyt sinänsä ei ole mikään kiire mihinkään ja maastossa ollaan kuitenkin tehty yhtä lailla töitä kuin kentälläkin. Tehtiin pysähdyksiä ja peruutuksia, jotka menivät todella hyvin. Hieman Manta tykkää lähteä sivulle, joten  vasen pohje täytyisi olla paremmin kiinni. Pysähdykset sujuvat todella hyvin pelkällä istunalla, mikä on kiva huomata. Ravissa sujuu pienet väistöt ihan hyvin, vaikka eivät ne kunnon muodossa vielä suju Mantan ollessa aika levoton päästään maastossa. Tehtiin myös laukkasiirtymisiä, mutta ne eivät sujuneet aivan suunnitellusti. Kun tänään itseni jaksan hevosen selkään raahata, aijon harjoitella niitä kunnolla. Ulkona on ihana ilma, joten menen varmaan ottamaan pienet päivä unet ja sen jälkeen talliin sekä maastoilemaan.

Näin meillä, miten teillä?

Bakteeriaalto saavutti Lattomeren

Aina ei voi treenata fyysisessä muodossa, joskus täytyy rasittaa aivoja.

Kyllä. Juuri kun olin ajatellut koko viikon treenisuunnitelman niin Sisun kuin Mantankin kohdalla täydellisesti, niin eikös tuo oksennustauti saavuta minutkin. Eli toisin sanoen en tiedä pääsenkö torstaina edes koulutunnille, minne halajaisin kovasti. Huominen maastoreissu jää tekemättä ja tänään jäi Sisun ratsastus, mikä oli myös kauhea sääli. Päädyin sitten pääasiallisesti selailemaan blogeja ja nukkumaan. Lopulta olin sen verran väsynyt tuijottamaan tietokoneen ruutua, että päädyin kahlaamaan läpi kuvassa näkyvää kirjapinoa. Valmentaudu tavotteellisesti -kirjasen sain jo melkein luettua ja suosittelen sitä hiukankin tavoitteellisemmin ratsastavalle - vaikka se alkuun saattaakin tuntua hyvinkin radikaalilta. Kyran kirjaa voin suositella kenelle tahansa, vaikken olekaan sitä vielä ehtinyt kuin silmäilemään. Kuitenkin maamme ykkösratsastajan klinikan nähneenä voin sanoa, että erittäin kannattava veto lukea myös tuo tietokirjallinen teos. Olit sitten koulu-, este-, tai kenttäratsastaja. Hevosen taju taasseen vaikuttaa hienolta kaunokirjalliselta teokselta kun taas tämä hevosen luonnolliseen käyttäytymiseen keskittyvä kirja vaikuttaa hieman ristiriitaiselta, mutta sieltä voi poimia todellla hyviä vinkkejä.

Jokaisella täytyy olla oma lukukaveri.

Sen verran täytyi nokkaa pistää ulkoilmaan, että kävin muutamaan kertaan heittämässä hevosille päiväheiniä ja kuvaamassa Amin vauvamasua. Masuasukki tuntuu olevan tällä hetkellä kauhean hiljainen, vaikka sieltä on kuulunut muutamina päivinä ihan kunnolla elämää. Kauheasti on pyörinyt unissa tuo varsan syntymä ja paljon olen nähnyt painajaisiakin siitä. Se varsa merkitsee mulle niin paljon, että en uskalla toivoa mitään ennen kuin se on maailmassa ehjänä. Ja siksi pakkaan olemaan hieman liiankin fanaattinen kaikkien poikkeuksien suhteen. Jos minun ja myös ystäväni (joka on vähintään yhtä innoissaan kuin minä) unia on uskominen syntyväksi tulisi kiiltävän tummaruunikko varsa, pienillä valkoisilla sukilla ja aivan pienellä tähtimerkillä. Katsotaan pitääkö nuo "enneunet" paikkaansa! 

Hieman parempi kuva mamman vatsasta. 22.3. 210vrk.

Tuossa kirjoja lukiessani tulin myös miettineeksi, että kenties olisi hyvä kisakalenterin lisäksi suunnitella hieman valmennussuunnitelmaa ja sanoinkin äidilleni, että voisimme joku päivä hänen ja kouluvalmentajani kanssa istua alas ja tehdä selvän suunnitelman kisakaudelle ja vaikka sitten lepo, sekä peruskuntokaudelle. Valmentaudu tavoitteellisesti -kirja antoi kyllä hyviä esimerkkejä siitä mitä hevoselta ja myöskin ratsastajalta tulisi vaatia. Ratsastajan peruskunto on myös tavoitteellisessa ratsastuksessa avain asemassa ja minunkin tarvitsisi nyt pakottaa itseäni hieman lenkkeilemään ja polkemaan tuota kuntopyörää samalla kun katselen televisiota. Kesällä tosin tulee varmasti pyöräiltyä paljon Sisun luokse ja muuallekin, joten kesällä kunto yleensä kasvaakin. Sen ylläpitäminen talvikaudella on vain hankalampaa, mutta siihen vaikuttaakin sitten enemmän motivaatio. 

Valmentaudu tavoitteellisesti -kirjanen myös vahvisti hyvin paljon omaa ajatteluani siitä, miten nykypäivänä moni valmentautuu täysin väärällä tavalla. Hypitään valmentajalta toiselle, edetään liian vaativiin juttuihin ennen kuin edes perusasiat ovat kunnolla hallussa. Erityisesti tämä on huomattavissa estepuolella, sillä koulupuolella on vaikeampi lähteä liian vaativiin tehtäviin, vaikka sielläkin sitä tapahtuu. Enemmän se on huomattavissa siinä, ettei koulupuolta vaivauduta kunnolla harjoittelemaan. Kun kirjassa mainitaan, että 120cm hyppäävien tulisi olla kouluratsastuksellisesti HeA-VaB tasoisia pistää miettimään, paljonko myös esteratsastajat tarvitsevat kouluratsastusta. Eräskin jonka kanssa juttelin ja joka tuota tasoa oli kisannut, totesi HeA vastaavan raking pisteytyksessä 120cm luokkia. Varmasti kovaa ja korkealta meneminen tuo enemmän adrenaliinia vereen, mutta onko se hevosen ja ratsastajan kannalta järkevää on eri asia. 

Eläkeläistä ei enää moiset jutu tahdo kiinnostaa. Ruokaa nokaneteen ja sassiin!

 Tämä kipeilypäivä on siis pistänyt paljon suunnitelmia etenemään päässäni ja ajatuksia itse ratsastuksesta sekä hevosenpidosta liikkelle. Se, onko se hyvä vai huono juttu, en ole niinkään varma. Nyt kuitenkin enemmänkin olen huolissani siitä, miten huomenna saan Mantan liikutettua kun olen itse kipeänä. 

Manta hörökorva. Harvinainen näky.

Taidekuvausta.

Kielinainen.

That's more like it.

Eipä mulla sitten muuta taida ollakkaan. Hyvää tiistai-illan jatkoa vaan sitten! 

Haistatko jo kevään?

Minä haistan ja tunnen sen mukana kantamat haasteet.

Ai miten niin viime kerralla aloitus jäi hataraksi? Kuten olen sanonut, yritän aktivoitua, mutta toimin kuin vanha vieterilelu. Saatan lähteä käyntiin, mutta törmätä seinään heti ensimmäitteenä. Voin käynnistyä kunnolla vasta toisella tai kolmannella yrittämällä. Tällä hetkellä kuitenkin hevosharrastukseni on saanut huomattavasti aktiivisempia piirteitä, joten saatamme välttää yhteentörmäykset seinien kanssa. Minulla onkin paljon kerrottavaa teille menneestä, nykyisestä ja tulevasta. Mikäli et ole hautautunut pölykerroksen alle, laitappa korvat hörölle. 

Viimeisestä kunnon hevosaiheisesta postauksesta on hyvinkin paljon aikaa ja monet muutoksen tuulet ovat ehtineet puhaltaa meidän keskellämme. Kuten olette huomanneet, olen saanut uuden heppakaverin, joskin tämä ei minun omani ole. Sisu on hyvin nallekarhumainen 7-vuotias hevonen, joka opettelee klassisen kouluratsastuksen saloja omistajan kanssa ja allekirjoittanut taas on lupautunut kisaamaan muutamia koulukisoja. Sisu on erittäin kapasiteetikas iso suomenhevonen, joten sen kanssa on ihana työskennellä, vaikka valitettavan vähän ehdin omasta puolestani käymään hevosen luona. Siksi odotankin innolla kesää, jotta aikaa ja valoa riittää pyöräilyretkiin. 

Sisu-poika nauttii auringosta! 

Toiseksi olette sattaneet huomata, ettei Amista ole pahemmin kuulunut mitään. Kirjoitusintoni hieman katosikin siinä kohtaa kun oli epäselvää mikä on rakkaan tammani kohtalo. Tamma kun alkoi olemaan niin könö, ettei sillä raaskinut tehdä mitään ja liikuttelu jäi satunnaiseksi. Kesällä kuitenkin päätimme, että tamman hyvän suvun ja erinomaisten varsojen tähden laitamme tamman kantavaksi. Nyt olemmekin jo lähellä 7 kuukautta eli 210 vuorokautta (22.3) ja minä senkun stressaan, miten tiineys sujuu. Tamma on siirtynyt eläkepäiviä viettämään ja näin ollen olemme tehneet vain n. kilometrin pituisia kävelylenkkejä silloin tällöin. Tamma on kaikista peloista huolimatta sopeutunut hyvin pihakoristeen elämään ja nauttii aina kun saa huomiota osakseen, enkä todellakaan sitä aijo vähentää ollenkaan. Heinäkuussa 22. päivä olisi virallinen laskettu aika, mutta omien laskelmien mukaan varsan tulisi syntyä +/- 19. päivä. Valvotuista yöistä tulee varmasti juttua!

Vauvamaha n. 190vr (parempaa kuvaa jossain vaiheessa edestä ja sivulta)

Sitten päästääkin mun tavoitteellisemman ratsastuksen tämän hetkiseen päätähteen eli meidän rakkaaseen suokkitammaan Mantaan, joka jo aikaisemminkin on täällä näytellyt pientä sivuroolia. Nyt hän kuitenkin nousee blogin päätähdeksi, sillä Manta on siirtynyt vähän kuin vaivihkaa minun treenihevosekseni. Äidiltäni leikataan olkapää ensi keskiviikkona, joten häneltä ratsastaminen ja tallinhoito jää tästäkin syystä pois, mutta muutenkin hän haluaa keskittyä enemmän valmentamiseen. Näin ollen olemme sopineet, että tällä kisakaudella minä otan pippurisen pikkusuokin kisaratsukseni. Se kehitys, mikä Mantassa on tapahtunut on todella uskomatonta, sillä pienessä ajassa olen oppinut ratsastamaan huomattavasti pehmeämmin ja Manta taasseen on rauhoittunut, se on löytänyt hyvän tahdin niin raviin kuin laukkaakin ja se on todella herkkä. Myös loma on tehnyt hyvää sille. Tosin, paljon saan myös kiittää kouluvalmentajaamme, jonka tunnilta ylin kuvakin on otettu. Hän on erittäin hyvä, selkeä ja kannustava valmentaja, joka ymmärtää hyvin mitä hevonen ja ratsastaja tarvitsevat. Nyt tälle kisakaudelle valmistaudumme koulupuolella hänen opissaan ja estepuolella jatkamme totta kai äitini opissa.

Valmentaja ja oppilas.

Alkuverkkaa.

Valmentaja tarkkana.

Mantalla oli uskomattoman hyviä pysähdyksiä. Ihan täysin tasajaloin melkein aina.

Laukan hurmaa ja hyvin "iloinen" ratsastaja!

Ai miten niin irtonainen istunta?

Tuon tunnin jälkeen olin erittäin tyytyväinen hevoseen. Harjoittelimme todella paljon pelkkiä perusasioita, mutta miksi lähteä etenemään kauhealla vauhdilla, kun suurimmat ongelmat meillä juuri ovatkin perusasioissa kuten rytmissä, tasaisuudessa, pysähdyksissä ja varsinkin ratsastajan istunnassa sekä hevosen taipumisessa. Juuri näitä asioita tunnilla käytiin läpi ja ratsastus alkoi selvästi sujumaan paremmin. Tästä on hyvä jatkaa, kenties me päästäisiin jo tällä kisakaudella kovalla treenillä HeB luokista läpi. Laitettiin myös kisakalenteria kuntoon, joten välilehtiin ilmestyy myös varmasti sellainen, josta voitte tahtoessanne seurata meidän edistystämme kaudella 2014. Toivottavasti päästään näihin kisoihin, mitä ollaan suunniteltukin. 

Sitten vähän toisenlaista asiaa. Äiti kun tykkää paljon kouluttautumisesta, hän päivitti taas kerran omaa osaamisalaansa ja kouluttautui matkaratsastusvalmentajaksi. Hyvin ala-arvostettu laji, sillä kun nyt tuli sitäkin kokeiltua (saa nähdä jatkuuko into vielä niin pitkälle, että kenties elokuun puolella lähtisin viikoksi sitä muualle kokeilemaan) voin todeta sen olevan yksiä raskaimpia ja vaativimpia lajeja koko hevosurheilussa. Vaatii kuntoa niin ratsastajalta kuin hevoseltakin, vaikkei sitä päältä päin heti tajuaisikaan. Manta kuitenkin selvisi hienosti ja 30. maaliskuuta jännitetään kuinka Sandyn käy, kun hän ratsastajineen lähtee Jokioisiin kansallisiin kisoihin alueluokkaan kisaamaan 20km matkaa. Hieno ja mielenkiintoinen laji, johon esimerkiksi lämppärit ovat täysin omaa luokkaansa! Kilpailevat hyvin oikealla treenillä arabeja vastaan, joten puskamopostakin voi oikealla treenillä tulla hyvä matkaratsastushevonen. 

Hukassa. Alkutaluttelua Ypäjän raviksella, kun odoteltiin valmentajia.

Selostusta. Ihmisoppilaat tarkkana, nuo karvamopot ei niinkään.

Hyvin paljon on ehditty siis tämän vuoden aikana tekemään. Taas on yksi laji kokeiltu, enää muutama kokeilematta. Jossain vaiheessa tulee varmasti myös lännenratsastusta kokeiltua. Olen myös vihkiytynyt ratsastuksen opettamisen saloihin, joskin nyt vasta aloittelijatasolla, mutta tyvestä puuhun noustaan. Lisää kuulumisia siltäkin saralta myöhemmin!

This is who I am and this is who I will be

Tauko on tehnyt tehtävänsä. Lukijat uinuvat ja koko blogi on hiljainen. Ainoastaan sen sisältö on sama. Vai onko? Olenko edelleen se, keneksi itseäni aijemin luulin? Olenko muuttunut? Kuka minä oikeastaan olen? Uudet lukijat; korvat hörölle.

Mä en tiedä mitään ihanampaa tunnetta, kuin se kun saat ostaa kirjan. Kun annat itselles luvan ostaa sen. Kirjat on ihania.

Joskus kirjoitettu fiktio on mulle kova pala. Koska rakastan sitä liikaa, eikä se voi koskaan olla todellista.

Kun mä kerran sen saan nostettua, sitä ei saa laskettua tarpeeksi ajoissa alas.

Joskus mä yritän niin paljon tehdä oikein, että aiheutan vaan sotkua.

Mä rakastan itteäni.  Mutten koskaan pysty ajattelemaan, että joku olis oikeasti kiinnostunut musta ilman, että mä otan niihin kontaktia ensin.

Oletteko te?

And I love it.

Maalaaminen on rentouttavaa. Siinä mä tunnen olevani hyvä.

Tää maailma ei koskaan, koskaan, voi lopettaa hämmästyttämästä mua. Hyvässä ja pahassa mielessä.

Vettä. Mä rakastan vettä. Mikään ei olis hienompaa.

What can I say?

Ja tästä syystä äiti repii hiuksiaan joka päivä.

Oikeasti. Mä en vaan osaa.

Kauneus kaikuvassa tulevaisuudessa

Seison keskellä lumen peittämää pihaa, jonka pimeys ympäröi saaden valonsa ainoastaan kauempana kajastavista valoista. On hiljaista. Ketään ei ole kotona, vain hevosten kolistelu tallissa kuuluu. Tähtiä. Jokainen yhtä kaunis, jokainen yhtä ikuinen, mutta silti niin hetkellinen. Jokainen niin kaukana. Tulevaisuus. Se odottaa sumussa, mutta siinä on samanlaista kauneutta. Hetkellisyyttä, mutta silti jotain ikuista. Arvaamatonta. Pelko käy rinnassani kun ajattelen omaani. Menneisyys värittää tulevaisuuden, mutta peitän sen takaisin sumuun. Pyyhin tyhjäksi ja uskallan hymyillä. Alku, ei loppu. Kaikki kääntyy vielä parempaan. Minä tiedän sen. Minä lupaan sen. Minä uskon.