I'm doing this right... I think?

Tuhannen taalan kysymys; mitä ihmettä teen lukiossa?

Joskus tulen miettineeksi vakavissani, miksi ihmeessä olen valinnut lukion. Varmasti olisi helpompiakin reittejä päästä työelämään, mutta olen valinnut juuri lukion. Jo ala-asteella vannoin, että kävisin kaikki koulutukset yliopistoja myöten, mutta todellisuus ei olekaan niin ruusuista kuin kuvitelma. Toki, päätyisin lukioon varmasti uudestaankin, jos saisin uuden mahdollisuuden, mutta silti joskus tulen miettineeksi miksen vain hakeutunut Ypäjälle. Sitten muista, miten huonosti palkattuja hevosalan ihmisiä tunnen ja todellisuus iskee raskaan alasimensa selkääni. Hevoset on harrastus ja harrastuksena ne pysyvätkin. Sivubisneksenä voi toki tienata hevoseen menevät kulut, mutta muuten on parempi vain pistää nokka kiinni kirjaan ja hiljaa hyväksyä se fakta, ettei hevosen elättäminen ole halpaa ja helpommalla pääsee kun hankkii hyväpalkkaisen työn. Mitkä tosin eivät taida olla aivan ensimmäisenä ammattilistoillani, mutta kun nyt saisi edes jonkinnäköisen palkkatyön, josta maksettaisiin säännöllistä palkkaa.

Sitten taas takaisin hevosmaailmaan. Sunnuntaina lähdetään ystävän kanssa kohti Tampereen hevosmessujen toista päivää ja itse pääsen mukaan MEDIAN EDUSTAJANA. Tulee ihan sellainen olo, kuin olisi joku merkittäväkin bloggaaja, vaikka pidänkin vain piskuruista päiväkirjaa siihen verrattuna, mitä itsekin välillä luen. Kuitenkin on upea mahdollisuus päästä sisään median edustajana ja päästä muutenkin näkemään muita bloggaajia miittiin. Toki, suurin osa aikaa varmasti menee ystävän kanssa paikkojen kiertelyyn ja erityisesti suomenhevosoriiden näyttely kiinnostaa. Mukana on monta ehdotonta suosikkiani ja etunenässä Ponuveikko, jota olemme harkinneet suomitammamme sulhaseksi jo pidemmän aikaa. Nyt pääsen oikein katselemaan kunnolla, vaikka toisaalta olisi hyvä nyt ensin katsoa tuo yksikin varsa.  Muutenkin mielenkiintoista juttua löytyi, niistä tulee takuu varmasti juttuja sillä mediapassi velvoittaa minua kirjoittamaan messuista. Onnekseni palkkapäivä on vasta neljäpäivää messujen jälkeen, joten paljonkaan kulutettavaa rahaa ei ole, vaikka varmasti jotain pientä tarttuu mukaan. 

Kaunis, kaunis tammani.

Amin vointi on ainakin tähän mennessä ollut hyvä. Olen edelleen peloissani, mutta osittain olen oppinut jo hallitsemaan sitä pelkoani. Asiat tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen ja ainoa mitä minä pystyn tekemään on huolehtia, että kaikki varotoimet ovat tehty mahdollisuuksien mukaan. Maha kuitenkin kasvaa ja vaikka menenkin aamuisin sydän kurkussa tahtomattanikin talliin ei vielä ikäviä yllätyksiä ole löytynyt ja toivottavasti ei löydykään. Tamma on alkanut kävelemään hieman paremmin ja lenkkeily on helppoa yhdessä koirien kanssa, vaikka takaisin tullaankin aika moista koottua ravia. Tarhassa Ami saattaa välillä onnahdella ja kyllä painon tuntumisen jaloissa huomaa, vaikka eläkkeellä oleminen on selvästi tehnyt tamman lihaksistolle hyvää. Kun varsa toivottavasti terveenä syntyy, jää Ami kokonaan eläkkeelle, eikä se myöskään enempää varsoja tule pyöräyttämään. Ei edes siinä tilanteessa, jos jokin menee pieleen. Toivotaan kuitenkin parasta ja yritetään olla pelkäämättä pahinta. Takana on nyt siis 221vrk takanapäin. 

Taas saa olla ylpeä hevosesta.

Ja kun päästään Mantaan, mun sanat ei oikein tahdo riittää kuvaamaan sitä ylpeyden tunnetta, mitä tosta hevosesta tunnen ja oon tuntenut näiden parin päivän aikana. Joka kerta kun mä nousen ton hevosen selkään ja lähden tunnille se yllättää mun uudella tavalla. Se työskentelee niin 110%, että mä ihmettelen mistä siltä riittää tota tarmoa. Varsinkin kun mä en ole aina niin suoraviivaisen ristiriidaton ja silti joka kerta kun nousen sinne se yrittää uudestaan ja uudestaan. Vaikka toki sieltä löytyy sitä omalaatuisuuttakin ja paljon temperamenttia jotka muistuttaa, millon mä olen tehnyt jotain väärin, eikä tuo hevonen koskaan anna mitään ilmaiseksi vaan oikeasti huomaan itsekin kehittyneeni hirveästi. Vuosi sitten en olisi pystynyt hevosta ratsastamaan ollenkaan missään muualla kuin maastossa. Nyt voin jo ilolla sanoa, että kenties olemme toukokuussa valmiita suorittamaan K.N. Specialin suhteellisen hyvin tuloksin. Tietenkin kilpailutilanne on täysin eri, mutta en ainakaan menetä vielä toivoani. 

Tammani mun.

KATSE PERKLE.

Ilmeratsastusta.

Jalka ainakin venyy alle.

Ensimmäinen kerta kun mä nään Mantan suun vaahtoavan.

Tänään me sitten hypättiin äitin valmennuksessa pieniä ristikoita ja kavaletteja. Sopivaa jumppaa Mantan selälle, joka on hiukan ollut jumissa. Tamma meni hienosti, vaikka tuntuikin aluksi hiukan jäykältä. Kuitenkin kun alettiin hyppäämään tamma liikkui upeasti ja kuunteli hyvin, vaikka välillä meinasikin lähteä mopo käsistä, kun ratsastaja ei saanut pidettyä kroppaansa kasassa. Tuntui kuitenkin tosi hyvältä hypätä pitkästä aikaa, vaikka viimekerrasta mulla oli lähinnä aika pelokas olo, kun tamma ei pysynyt millään käsissä. Näiden pienien esteiden meneminen on enemmän mun juttu, katsotaan sitten kesämmällä pystynkö sitä 80cm hyppäämään. Ilonaihe kuitenkin oli, kun tehtiin ensimmäinen laukanvaihto tasamaalla. Ja kahdesti vielä! Olen niin ylpeä tästä ponista!

Viikonlopun olen nyt yksin vastuussa hevosista kaverini kanssa, joten varmasti jotain juttuja suunnitelmista ennen sunnuntaita tulee myös. Jos nyt selviäisin vielä yhteiskuntaopin kokeesta ja lehden taitosta niin olisi aika pro olo. Nyt menen lukemaan ja parantelemaan selkääni, joka tykkää vihoitella minulle tällä hetkellä.

Kelpaa hymyillä kun on niin superhepat ja superperhe!