Seison keskellä lumen peittämää pihaa, jonka pimeys ympäröi saaden valonsa ainoastaan kauempana kajastavista valoista. On hiljaista. Ketään ei ole kotona, vain hevosten kolistelu tallissa kuuluu. Tähtiä. Jokainen yhtä kaunis, jokainen yhtä ikuinen, mutta silti niin hetkellinen. Jokainen niin kaukana. Tulevaisuus. Se odottaa sumussa, mutta siinä on samanlaista kauneutta. Hetkellisyyttä, mutta silti jotain ikuista. Arvaamatonta. Pelko käy rinnassani kun ajattelen omaani. Menneisyys värittää tulevaisuuden, mutta peitän sen takaisin sumuun. Pyyhin tyhjäksi ja uskallan hymyillä. Alku, ei loppu. Kaikki kääntyy vielä parempaan. Minä tiedän sen. Minä lupaan sen. Minä uskon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti