Ai että mun runoratsuni taas laukkaa näissä otsikoissa. Satuin sellaisenkin asian muistamaan, että tänään on vappu... tai vapun aatto tai jotain sinne päin. Puhaltelen aivan innoissani täällä ilmapalloja ja serpenttiiniä tuskaillen samalla sitä, kuinka tää serpenttiini suoristuu ikävästi. Yhy. Otsikon toinen osa taas liittyy (yllätys, yllätys) Porilaisten tämän vuoden syyhyn hymyillä ja nauraa julkisestikin, nimittäin Ässien Suomen mestaruuteen. Eipä tässä paljoa ole ehtinyt hevosrintamalla oikein mitään suurempia tapahtumaan, kun ollaan juhlittu Ässien mestaruutta ja sitten muuten ollaan otettu rauhassa.
Minä ja rakas pikkuveljeni kerrankin sulassa sovussa Porin torilla Ässiä juhlistamassa.
Näin liehuu Ässäliput punamustameressä.
Ja koko perhe nauttimassa olostaan.
Viime viikko on mennyt aika lailla sumussa erinäisistä syistä, joten mitään kirjoittamisen arvoista ei ole ollut. Eikä sen puoleen ole jaksamistakaan ollut, mutta nauran niille, jotka ajattelivat päässeensä minusta. Ehei, en tehnyt kuolemaa, olen täysissä sielun ja ruumiin voimissani - ainakin suurimmaksi osaksi. Mantan kanssa kävin keskiviikkona maastoilemassa ja ai että, kyllä se turvallinen suomipolle vaan on kiva maastoilukaveri. Torstaina taas Ami pääsi hiukan revittelemään eräälle peltotielle, jossa otimme laukkaspurtteja ja kävelimme aina huonomman pätkän edes takaisin. Sillä on kyllä ihana laukka ja se on alkanut pysyä oikeanakin suoralla. Eli oma tasapaino ja ratsastustaitokin on taas mennyt hiukan eteenpäin. Perjantaina taasseen tehtiin jotain uhkarohkeaa äidin kanssa - lähdettiin nimittäin maastoon niin, että äiti oli mummulla ja minä mammuskalla. Ei tässä vielä mitään, oltiin tehty jo käyntilenkki ennenkin onnistuneesti, mutta tällä kertaa oli tarkoitus mennä pidemmälle ja kaikki askellajit. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt ja oli kyllä kiva vetää Mantan kanssa pieniä monté harjoituksia. Ponikin oikein innostui lopussa ja teki hyvää omille jaloillekin koko homma. Ami ja äiti tuli perässä vaihtelevasti laukkaa ja ravia.
Ami on taas vaihtanut väriä.
Työkoneiden jaossa taas oltu... jos joku ymmärtää mitä tarkotian. ;)
Lauantaina oli pelkkä kävelypäivä, mutta sunnuntaina sitten tehtiin toinen hieman uhkarohkeampi yritys. Nimittäin lähdin Amin kanssa mukaan äidin estevalmennukseen. Ja voi sitä riemua, mikä syttyi mummossa kun esteitä alettiin kantamaan kentälle. Ensin oli tarkoitus mennä puomeja käynnissä, koska tunnin tarkoituksena oli parantaa kevyttä istuntaa. Meillä kuitenkin oli kaksi vaihdetta. Ylöspäin tai täysillä eteen. Ja koska puomit olivat laukkaväleissä niin Ami oletti, että helpompihan ne on laukata kun venyttää kopia. Ympyrällä taas kun piti mennä ravissa puomin ylitse niin laukassahan me siitä ylitse aina mentiin. Ei sillä, oli ihanaa nähdä mummu niin voimissaan. Kuvia mulla ei ole kun muutama heilahtanut, mutta hei. Ensimmäistä kertaa elämässänne saatte nähdä videota. Tosin, täytyy varoittaa, ettei meidän meno kauhean upealta näytä, mutta kertoo kuitenkin jotain. Allekirjoittanut tarvitsee vain huimasti paljon enemmän kropanhallintaa, koska ongelma ei ole hevosessa vaan ratsastajan kontrollissa omaan kroppaansa. Äiti totesi videota katsellessaan, että alapohje heiluu mikä on totta eli jalkojen asennossa ja istunnassa on edelleen parannettavaa.
Tarkennus on taas vaihteeksi osunut väärään paikkaan. Tosin, äiti kuvasi kännykällä samalla kun valmensi, että annettakoon tua anteeksi.
Lupasin teille myös erikoispostausta ja sellaisen tulen seuraavaksi teille rustaamaankin. Tiedossa olisi myös huomiselta pientä extraa, kun tie vie katsomaan valmennuksia Ypäjälle. Kaikkea mielenkiintoista siis luvassa tällä viikolla.
Ps. Valitan viimeistä kommenttia videolla, meinasin tippua ja onnistuin huutamaan sen videolle. 8)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti