Muutama sananen kritiikistä

Tässä näin vietettyäni päivän kärsimällä mahankivuista kotona tulin selailleeksi erilaisia blogeja ja keskusteluja ihan niin hevostelustakin kuin sen aiheen ulkopuolelta. Totta kai tässä nyt sitten tulin törmänneeksi sellaiseen asiaan niin omalla kohdalla, kuin muidenkin kuin kritiikin sietäminen. Omalla kohdalla lähinnä siltä kannalta, että puhdasta kritiikkiäni ei siedetä. Nyt tietysti minun tarvitsee tarkentaa, että mikä minun mielestäni on kritiikkiä. Omasta mielestäni kritiikkiä, jota kaikkien täytyy sietää on asiallisesti ilmaistua, epäkohtiin puuttuvaa ja todellisiin havaintoihin perustuvaa, vaikka fakta voi olla sen havainnon vastainen. Havainnolla tarkoitan sellaisia asioita mitä voi päätellä henkilön julkaisemista kuvista, videoista tai puheista. Kritiikki kuitenkin jättää aina mahdollisuuden korjata havainoijan virheet ja selittää, vaikka selitys ei aina kumoaisikaan kritiikkiä. Ja täytyy aina muistaa, että kritiikkikin sisältää aina jonkun ihmisen mielipiteen, joten sen kanssa voi olla eri mieltä. "Ratsastat ihan sika huonosti, miten sulla voi olla ees hevonen?" on eri asia, kuin "sinun kannattaisi parantaa ratsastustasi tässä, tässä ja tässä, voit esimerkiksi tehdä näin, näin tai näin". Kritiikin tarkoituksena on saada ihminen parantamaan esimerkiksi juuri ratsastuksessa, ei haukkua häntä pataluhaksi, vaikka ratsastus olisikin jopa hevoselle huonoksi. Haukkumalla kun ei saada mitään muuta kuin suojautumisreaktio aikaiseksi, jolloin ratsastaja tuskin tekee minkäänlaista parannusta. On myös vaikea korjata virheitään, mikäli kukaan ei kerro, mitä ne virheet ovat ja miten niitä voisi korjata.

Aina vika ei tosiaan ole edes kritiikin saajissa, vaikka huonosti ilmaistu palaute pitääkin osata jättää omaan arvoonsa. Kun pitää blogia tai ilmaisee mielipiteensä pitää tajuta, etteivät kaikki ihmiset pysty tai halua ilmaista itseään oikein. Mutta se ilmiön minkä olen huomannut on se, että kritiikkiä antavia ihmisiä haukutaan. Se on kai jonkinnäköinen suojautumisrefleksi sille, kun oma näkökanta ei olekaan yksiselitteisen oikea, vaan jollain on uskallusta vastustaa sitä. Tiedän myös itsestäni sen, että jos tekee jotain väärin ja joku huomauttaa siitä totuudenmukaisesti siitä ottaa hieman itseensä ja saattaa hieman panikoituakin. On kuitenkin erittäin lapsellista alkaa haukkumaan kritiikin antajaa, varsinkin kun se on automaattinen häviö haukkujalle. On oltava valmis kehittymään ja ottamaan vastaan kritiikkiä. Se on kuitenkin automaattisesti etu kritiikin saajalle, oli se positiivista tai negatiivista, sillä sen avulla tiedetään missä mennään ja mitä mahdollisesti pitää parantaa. Ei pidä olettaa ja olla niin ylpistynyt, että luulee jo osaavansa kaiken, koska silloin maanpinnalle putoaminen sattuu ja paljon sattuukin. On oman edun mukaista myöntää omat virheensä ja ottaa parannusehdotuksia vastaan, kuin pitää kiinni virheistään, sillä silloin ne juurtuvat syvälle. Ratsastuksessa varsinkin kun mennään elävän eläimen ehdoilla pitää olla valmis myöntämään, että tein tässä virheen.

Esimerkkinä voisin ottaa muutaman kerran kun olen blogeihin kommentoinut. Toisella kerralla kommentoin tytön videoon hänen ratsastaessa esteitä kovalla maalla, joka näytti ja kuullosti täysin kalliolta (ympärillä oli vielä kallioseinämiä). Asiallisesti totesin, ettei hänen pitäisi ratsastaa siellä varsinkaan esteitä hänen poninsa jalkojaan ajatellen. En mitenkään haukkunut hänen ratsastustaitoaan tai puuttunut muuten hänen toimiinsa, mutta sellaisella maalla ratsastaminen sattui jo itseäkin. Koska kommentointi oli sallittua ja tyttö itse oli tämän videon esille laittanut sanoin mielipiteeni. Vastauksena oli kymmenen kirosanaa ja henkilökohtaisuuksiin menoa ja esimerkiksi minun kommenttini oli kuulemma mitätön, koska omalla tililläni ei ollut ainuttakaan ratsastusvideota. Tein itse virheen tässä vastatessani tytön nokitteluun, joten en itsekään ole puhdas pulmunen. Olen tullut isääni ja minun on helppo provosoida, vaikka olen siitä jo päässytkin irti aika hyvin. Kuitenkin tämä tyttö paljasti itsensä siinä määrin, että kalikka oli kalahtanut kohdalle. On okei tehdä virheitä, mutta ei niin okei olla myöntämättä niitä.

Toisella kerralla kommentoin eräiden tyttöjen blogiin asiallisesti siitä, miten hevosta ei pitäisi juoksuttaa niin, että liina on maassa ja hevonen juoksee laukkaa ympäriinsä hallitsemattomasti. Kyseessa oli tilanne, jossa jo juoksuttaja itse oli vaarassa. En tehnyt sitä ilkeyttäni, enkä hyökännyt henkilökohtaisesti kenenkään kimppuun vaan asiallisesti muun kommentoinnin lomassa huomautin tästä. Taas sama reaktio kuin edellisessä tapauksessa, mutta tällä kertaa en vastannut enää mitään. Olin oppinut läksyni sen suhteen, ettei tappelulla saa mitään aikaiseksi. Kuitenkin olin katsonut näissä tilanteissa minulla olevan oikeus kertoa mitä olen huomannut ja miten MINUN mielestäni tulisi tehdä. Eihän se välttämättä ole ainoa oikea ratkaisu, vaikka esimerkeissä oma kantani on varmasti edustanut suurimman osan kantaa.

Totta kai suurin vastuu on valmentajilla ja vanhemmilla kertoa, miten ratsastuksessa tulisi toimia, mutta esimerkiksi jos pyydät kommenttia omasta kuvastasi ja siinä on jotain, mikä ei jonkun silmää miellytä et voi vetää melonikasvia nokkaasi. Olet itse pyytänyt kritiikkiä, eikä se voi olla ainoastaan positiivista. Kaikki eivät ole kanssasi samaa mieltä ja se tulee hyväksyä. Olisihan tämä maailma muuten aika lailla tylsä. En myöskään puolustele tässä nyt omia toimiani millään tavalla, sillä minulle saa vastata. Mutta otan tosissani vain asialliset vastaukset, joissa on jotain järkeä ja jonkinlaiset perustelut.

Tämä pätee hyvin.