That feeling, when everything can explode at any time.

Rakas kuikeloni.

Huoleton on hevoseton. Jotenkin tällä hetkellä pystyn tunnustamaan tämän vanhan sananlaskun sanoman, sillä  olen tällä hetkellä huolta täynnä. Itse olen riskit ottanut ja vastuun myös kannan, mutta edes joskus sitä toivoisi asioiden menevän niin kuin alunperin oli suunniteltu. Että kaikki menisi kuten elokuvissa tai strömssöössä. Matkustamisen aiheuttama rasitus varmaan aiheuttaa sen, että ajattelen sitä kaikkein pahinta vaihtoehtoa, vaikka eihän tässä nyt ole edes toinen jalka vielä haudassa. Jotenkin vain pelkään, että mitä jos sitten kuitenkin? Saadessani tämän hevosen ajattelin, että meillä tulisi olemaan edes neljä vuotta vielä yhteiseloa. Eikä se edelleenkään ole mahdotonta, mutta mun pitää tunnustaa se fakta, että jos tuo hevonen ei pysty enää liikkumaan normaalisti ei sitä ole mitään järkeä pitää pihassa seisomassa, koska se rakastaa liikuntaa. Vaikka se silloin viimeisellä ratsastus kerralla ennen matkaa oli jo kipeä se teki silti täysillä töitä. Sillon se oli vasta pientä epäpuhtautta, mutta kyllä se keuhkoinfektiossakin ollessaan meinasi tulla seinähulluksi ilman liikuntaa. Ei siitä ole pullahevoseksi, ei tosiaan.

Aijon toki tehdä kaikkeni tämän hevosen eteen, siitä ei ole kysymys. Mutta oon jotenkin tänään hyvin epätoivoinen. Ehkä se johtuu siitä, että koska se oli nyt ollut pitkään laitumella niin se oli erittäin väsyneen näköinen ja sen polvessa oli aika ison näköinen, mutta kuitenkin harmiton pintahaava. Nää sai sen näyttämään niin ryvettyneeltä, että  mulle meinas tulla itku. Hyvin sitä on hoidettu, mutta laidunelämä tekee kuitenkin aina osansa. Toivon nyt todella, että kun se pääsee kotiin lepäämään ja se lihashuolletaan, sille tehdään kunnollinen liikuntaohjelma ja säännölliset venyttelyt auttais tuohon ontumiseen. Mitään muuta järkevää syytä tohon ontumiseen ei oikein ole kun lihasperänen jännittyneisyys tai saman puolen takajalan aiheuttama "trauma", mutta traumajalan pitäisi perjaatteessa olla ristikkäinen, joten sekään ei tunnu käyvän järkeen. Jos ontuminen ei lopu, missä syy?

Olen tällä hetkellä aika sekaisin ajatuksistani, joten en oikein edes tiedä mitä kirjottaa. Haluaisin uskoa, että koska mäkin olen selvinnyt vaikka mistä lihasjäykkyydestä ja erillaisista opetaartioista raajojeni suhteen se onnistuis Amiltakin. Mutta ihminen ja eläin on niin kaksi eri asiaa loppuviimeksi. Me osataan kertoa mihin sattuu, millon sattuu ja usein myös miksi sattuu. Mutta eläin ei osaa puhua. Sen täytyy vain eleillä osoittaa, että sillä on huono olla, mutta aina ne ei tee sitäkään. Hevoset sietää loppuviimeksi kipua hyvin pitkälti, sillä ne on luotu liikkumaan ja paikalleen jääminen saattaa merkitä kuolemaa. Siksi on niin kamalaa kahlita hevosta karsinaan pitkiksi ajoiksi. Sitä ei ole tarkoitettu seisomaan paikoillaan.

Ja tästä aiheesta voisinkin sitten jäädä märisemään vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ihmisillä ei nykyään ole enää minkään näköistä elekielen lukutaitoja. Ihan perus hevosmiesasiat ollaan unohdettu jo korkeammallakin tasolla ja tuloksiin halutaan päästä vain mahdollisimman nopeasti. Mutta miten päästään tuloksii, jos hevonen ei ole rakenteellisesti valmis tällaisiin koitoksiin? Hevonen vain menee rikki, kun sitä aletaan rasittaa liikaa liian nuorena. Myöskään hevosten ihan refleksin omaisia reaktioita ei osata ollenkaan tulkita. Jos hevonen pelästyy se on sen luonnollinen reaktio. Sitä ei pidä rankaista siitä, vaan sen pitää antaa toimia niinkuin se parhaaksi näkee. Yleensä hevonen ei myöskään pelästyessään lähde karkuun ihmiseltä, jos se kokee ihmisen johtajakseen. Silloinhan sen on turha paeta, kun johtajakaan ei pakene. Hevosta ei myöskään tarvitse jatkuvasti nyppiä riimusta kun se hiukan katselee jonnekin muualle tai tekee pienen sivuliikkeen. Yleensä hevonen vain silloin tutkii ympäristöään ja koska sen näkökenttä ei ole niin tarkasti keskitetty kuin ihmisten sen täytyy käännellä päätään nähdäkseen joitain asioita. Kun se saa katsoa esimerkiksi oudon äänen lähteen se tuskin alkaa sen enempää riehumaan.

Ihmisiltä tuntuu myös kadonneen se ajatus siitä, miten hevosta palkitaan ja rangaistaan. Jos hevonen kulkee nätisti ihmisen kanssa, sitä ei saisi jäädä vetämään riimusta, sillä hevonen kokee epämiellyttävän tunteen aina rangaistukseksi. Se myös turtuu siihen, joten jos sitä jää kovastikin vetämään jatkuvasti ei vedolla ole enää vaikutusta muissa tilanteissa. Silloin ihminen joutuu käyttämään yhä voimakkaampia käskyjä, jotka johtaa siihen tilanteeseen, että hevosesta tulee yhä turrempi.

Tässä sitten tullaan taas siihen, että nykyään pullamössökansa ei voi näyttää heti varsasta asti kaapin paikaa. Kuullostaahan se julmalta, mutta kyllä varsalle voi hieman antaa turpiin jos se ryntää päälle tai muutenkin aiheuttaa vaara tilanteita tai uhmaa johtajaansa. Hevonen laumassakin käyttäytyy niin, että jos johtajaa uhmataan johtaja monottaa. Totta kai sen jäkeen täytyy asettua rauha maahan. Yleensä kun sen kaapin paikan näyttää kerran, sitä ei tarvitse näyttää toiseen kertaan. Mutta kaikki pieni läpsiminen ryntäisiin vain ärsyttää hevosta. Hevosen kanssa tulee pyrkiä mahdollisimman herkkään ja helläkätiseen käsittelyyn, mutta tasavertainen ystävyyssuhde ei vain toimi hevosten kanssa. Hevonen tarvitsee johtajan, joka kertoo mitä tehdä, milloin tehdä ja miksi tehdä. Muuten se on kokonaan hukassa. En siis kannusta hevosten hakkaukseen, mutta minua ärsyttää sellainen hevosen käsittely jossa hevosta lellitään ja sille lässytetään, jolloin se saa jyrätä ihmisen koska vain. Silloin hevonen on johtaja ja se suhde ei sitten taas toimi ihmisen kannalta.

Monilla varmaan on tähän jotain sanomista ja jos joku tätä lukiessaan haluaa, minua saa heittää vasta argumentilla kommenttiboxiin. Aina mielipiteitä kirjoittaessa minua saa ja pitääkin kyseenalaistaa jos sellainen tunne tulee. Tänään nyt oli tälläinen ärsyttää -päivä, mutta eiköhän sitä ilosempaakin tekstiä tule.