Hei taas ja terveisiä täältä Saksan rajan puolelta. Blogi on tosiaan nyt ollut puolitoista viikkoa tauolla, koska olen tutustumassa Saksalaiseen elämään ja joutunut etsimään nettitikkua niin kauan, että se puolitoista viikkoa siinä mukavasti vierähti. On ollut niin paljon väärinkäsityksiä kyseisessä asiassa, että niitä on turha edes lähteä kertaamaan. Valitettavasti tikun nopeus ei riitä kuvien jakamiseen, joten tämän kuukauden puolella joudutte tyytymään pelkään tekstiin ja vanhoihin kuviin.
Eli eli. Viime sunnuntaina laskeuduimme tänne Saksan maalle, tarkemmin sanottuna Hampuriin. Jouduimme toki koukkaamaan ensin Tanskan kautta ja käytyäni hämmentävän keskustelun Tanskalaisen myyjän kanssa salaatin hinnasta ja rahakursseista pääsimme jatkamaan matkaa täysin mahoin. Olin kolmatta kertaa elämässäni lentokoneessa ja oikeastaan ensimmäistä kertaa niin, että muistan siitä jotain. Otin muutaman hienon kuvan lähestyvästä Tanskan matereesta ja pilvistä, jotka saatte nähdä sitten kun olen taas kotona. Suomesta Tanskaan matka kesti hiukan kauemmin, ehkä päälle tunnin. Tanskassa odottelimmekin sitten 3 tuntia lentoa ja kun pääsimme lentokoneeseen olin valmis nukkumaan. Kuitenkin 10 minuutin päästä turvavöiden avaamisesta lentokone lähtikin jo laskeutumaan. Lento siis todellakin tuntui sen 3 tunnin odottamisen arvoiselta.
Sunnuntaina ei lähdetty enää mihinkään, kun tallilla ei ollut mitään tekemistä, mutta maanantaina päästiinkin suoraan kisoihin avustamaan. Mä niin paljon tykkäsin kyseisistä kisoista! Ne oli niin paljon isommat kun Suomessa ja väkeä oli vaikka kuinka paljon. Pystyit valitsemaan haluatko katsoa este- vai kouluratsastusta ja kouluratsastuksestakin oli ainakin kolme luokkaa aina menossa samaan aikaan. Kämäsen kioskin (anteeksi nyt vain Suomi (erityisesti äitini ja kisojenjärjestäjät Porin suunnalla. Respect for your hard work!)) sijaan paikalla oli kunnon telttakahvila josta sai jos jonkun moista evästä. Terassilta pystyit katsomaan kouluratsastusta ja osaksi myös esteitä. Kuitenkin kaikkein hienointa oli nähdä upeita ja taas upeita esityksiä. Eritoten mieleen jäin yhdellä kädellä vaativaa koulua ratsastanut tyttö joka suoritui radasta todella sinnikkäästi vaikka hevonen asteittain pelkäsikin jotain. Mieleni olisi tehnyt halata tätä tyttöä hänen suoriuduttuaan kyseisestä radasta!
Tietenkin, kuten Suomessakin täältä löytyi muutamia mätäpaiseita. En pidä muutekaan hirveästi Saksalaisesta ratsastustavasta, vaikka kunnioitankin suuresti tätä ihmistä, joka meidät otti tänne Saksaan vastaan. Hän tietää mitä tekee, mutta joitain asioita hänenkään tekemisistä en hyväksy. Kuitenkin, palatakseni kisoihin siellä oli myös sellaisia ihmisiä, jotka tuntuivat jääneen täysin ratsastuskoulutasolle. Vaikka he suoriutuivat vaativasta luokasta, hevonen oli pingotettu ohjien ja kuolainten kanssa melkein pää ryntäisiin ja suusta näki toiselle puolelle, vaikka hevosella oli turparemmi. Hevosta potkittiin, koska ei liikkunut ja todellakin, I wonder why...
Toinen ääripää oli sitten tämä, jossa annettiin hevosen kuulla kunnia, kun tämä oli pelästynyt jotain ja ohjelmassa oli siis tullut virhe. Aikuinen nainen tulee itkien pois radalta ja potkii ja repii hevostaan. En väitä, etteikö saisi olla pettynyt, mutta ei sitä pitäisi purkaa hevoseen. Joka kerta kun itse sitä teen mieleni tekisi lyödä itseäni. Joskus myös teen senkin. Hevonen on kuitenkin loppuviimeksi elävä eläin, ei mikään ruusukekone. Jos siltä pohjalta lähtee hevosta hankkimaan, että ruusuke ja palkinto on saatava hinnalla millä hyvänsä kannattaa hankkia sitten ennemmin keppihevonen. Hevonen kun omistaa oman mielen ja ratsastus on laji, jossa jokainen voi aina epäonnistua.
Mulla on ollut ihan hauskaa täällä, vaikka oon alkanut nyt vasta vähän vajaan kahden viikon jälkeen tottumaan tähän rytmiin ja selviämään itse koti-ikävästä. Mä en oikeasti oo tajunnutkaan kuinka pahasti voi ikävöidä omia hevosiaan. Amia nyt eniten, mutta kyllä mun tötteröturpa Mantaakin on ihan himunen ikävä! Puhuttiin juuri tässä äidin kanssa, että kisaisin Mantallakin koulua. Mun kisaaminen ja ratsastaminen Mantalla jäi siihen oikeastan, että se on niin vaikea hevonen ratsastaa ja se on meidän äidin säädöille säädetty. Mutta nyt kun mun istuntaa on korjattu ja mä oon alkanu kässäämään tätä hommaa niin asia vois luonnistuakin.
Oon myös täällä Saksassa saanut ratsastaa ja huomannut, että alan oikeasti oppimaan miten hevosta ratsastetaan oikein päin. En vielä kunnolla, täydellelliseen peräänantoon, mutta Kyran kirjaa samalla lueskellessani olen huomannut, että en todellakaan pysty siihen ennen kuin istuntani on korjattu kokonaan. Tuo kirja muuten on todella hyvä (Kyra ja ratsastuksen taito, Kyra Kyrklund, Jytte Lemkow, WSOY, 1998) ja siinä olevat asiat eivät koskaan vanhennu jos joku nyt pelästyi tuota vuosilukua. Alan oikeasti olla ylpeä ratsastajana siitä, että olen suomalainen, koska Kyran kirjassa olevat asiat ovat todella johdonmukaisia ja hevosen hyvinvointiin perustuvia tavoitteellisia ja järjestelmällisiä. Olen tämän kirjan avulla tajunnut missä meni vikaan ja miksi. Niin, että pystyn seuraavalla kerralla tarkkailemaan itseäni ja tiedän jopa miten asian kuuluisi olla.
Olen hirveän tempperamenttinen ihminen, joten minulta vaatii todella paljon kärsivällisyyttä ja opettelua, etten pura turhautumistani viattomaan osalliseen eli hevoseen. Sätin itseäni siitä aina, sillä tiedän, että se hämmentää hevosta ja tekee yhteisestä oppimisestamme vielä vaikeampaa. Kirjassa tästä myös mainitaan, kuten myös siitä miten vaikeaa on korjata jo opitut virheelliset asiat. Vaikka kuinka kunnioitankin äitiäni olen silti hieman harmissani siitä, ettei istuntaani alun alkaen ole pistetty oikeaan ruotiin. Nyt se vaatii sen 2000 ONNISTUNUTTA toistoa ennen kun pääsen asiasta edes jyvälle.
Ja jos nyt vielä blogin päätähdestä, Amista puhutaan niin hälle kuuluu jo paljon parempaa. Amille laitettiin pohjalliset etujalkoihin ja ontuminen on vähentynyt. Lihasjumit on laidunloman jälkeen ilmesesti auennu ja sillä on voitu ratsastaa ihan normaalisti. Paljon terkkuja ja kiitoksia Annille, joka jaksaa rakastani tällä välin hoitaa ja ratsastaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti