Sateisia kuulumisia Saksasta

Hei taas täältä Saksan maan puolelta. Tässä olisi enää kaksi päivää ennen kuin kone lähtee perjantai aamuyöstä takaisin Suomeen. Täällä on riittänyt kyllä tekemistä hyvin paljon koko ajan, mutta alkaa silti olemaan aikamoinen ikävä omaa perhettä. Viis viikkoa pois kotoa vieraassa maassa on aika paljon. Kun lisätään siihen vielä se, että teet töitä sen koko viisi viikkoa niin alkaa henkisesti olemaan aika väsynyt. Työt on kyllä aika kevyitä, mutta kyllä mä kaipaan kunnon löhölomaan. Nyt tosin olen kipeänä (ties mistä syystä on ihan järkyttävän oksettava olo), joten lepäiltyä tulee pakostakin.

Jos nyt palaillaan hiukan lähiviikkoihin niin ne on ollut aika normaaleja töitä. Asuintoverini vaihtui viikoksi, enkä tuntenut häntä sen paremmin muuta kuin nimeltä ja näöltä. Kuitenkin me tultiin hyvin juttuun ja "ohjaajamme" mies näytti meille Hampuria. Uskomattoman kaunis kaupunki, täytyy sanoa! Täällä on vihreää ihan joka puolella ja kaupunkinäkymät ovat todella vaihtuvia. Hampurissa pystyy kokemaan ihan hirveästi, eikä meidänkään kolme päivää riittäneet yhtään mihinkään vaikka kierrettiin ihan kaikki alla melkein koko illan. Rakastin kyseisen kaupungin vanhanaikaista arkitehtuuria ja koska taiteilijasielu olen kauniit maisemat sekä se arkitehtuuri iski muhun todella kovasti. Olisin halunnut maalata useammankin maiseman sieltä, mutta eihän mulla ollut mitään tarvikkeita mukana tai ees aikaa alkaa siinä yhtäkkiä maalailemaan. Joten täytyi tyytyä vaan kuviin.

Olen saanut myös muutaman todella hyvän istuntatunnin taas tässä välillä ja juuri eilen sain hyvää palautetta siitä kuinka olen kehittynyt tämän viiden viikon aikana. Ravissa istuminen alkaa jo todellakin tuntua paljon luonnollisemmalta ja jalkojen asento alkaa asettua paikoilleen. Olen myös saanut muutamaan kertaan ratsastaa ratsastuskoulun ponia, joka on kankea kun rautakanki, mutta erittäin yhteistyökykyinen kuitenkin. Pidin sillä ratsastamisesta, sillä vaikka se aluksi on kankea, eikä käänny mihinkään niin kun sen kanssa jaksaa tehdä töitä tehokkaasti saa kunnon palkkion. Olen tyytyväinen siihen, miten paljon perusratsastuskykyni on parantunut tässä viime viikkojen aikana. Hevonen on nykyään paljon helpompi ratsastaa hevonen rennoksi ja toimimaan oikein. Sain paljon kehuja myös siitä, miten kehityin muutamassa kerrassa sen ratsastuskouluhevosen kanssa.

Täällä oleminen on oikeastaan opettanut mulle ihan pieniä perusjuttuja todella paljon. Olisin varman oppinut ne kotonakin, mutta täällä se on käynyt kuin luonnostaan, koska täällä niiden osaamista edellytetään jos aijot pistää hevosen kuntoon tai muutenkaan toimia niiden kanssa. Kun mulla oli tämä toinen asuintoveri sen parin viikon verran meillä oli todella hyviä keskusteluja hänen kanssaan. Hän ymmärsi minua paljon enemmän hevosten käsittelyä, joten tajusin itsekin muutamia virheitä mitä teen aivan vahingossa ja hämmennän näin hevosta. Mä pidän hirveästi uuden oppimisesta hevosten kanssa ja käytännössä se on toiminut kaikkeista parhaiten. Kun mä palaan täältä kotiin mä haluan oppia yhä enemmän, joten äiti varokoot!

Viime sunnuntaina taas tällä tallilla oli ponien kenttäkilpailut. Vettä tuli aamusta asti kuin saavista kaatamalla, joten alkaen pyöräilymatkasta muuhun työpäivään oli todella mukava viettää se vesisateessa kävellessä. Olimme myös yhdellä esteellä kenttäosuudella tuomareina, joten seisoimme noin 3,5 tuntia vesisateessa kohmettumassa. Ponit olivat hienoja ja ratsastajat oikeasti osasivat asiansa, mutta pakko myöntää, että viimeisen kymmenen osallistujan kohdalla olisin mielummin ollut lämpimässä suihkussa. Vesisade ei nimittäin tauonnut yhdeksi hetkeksikään vaan sitä tuli kunnolla koko ajan. Seuraava päivä ei ollut yhtään sen parempi, sillä vesisade vain jatkui. Varmaan vilustuin siellä tuomaroimassa, mutta toisaalta, osittain positiivinen kokemus sekin. Itselle tuli sellainen olo, että voi kun vois olla vielä poniratsastaja.

Nyt nää loppupäivät sitten varmaan menee joko sairastaessa tai normaaleja töitä tehdessä. Kotona odottaakin sitten Ami, jonka jalkoja tarvisi nyt alkaa parantelemaan. Ontuminen katos siis hetkeksi, mutta palas sitten takaisin. Nyt Ami on pelkällä laidunlevolla ja taivutuksia sekä kuvauksia mietitään. Pohjalliset ei auttaneet, mutta itse jaloissa ei tunnu olevan mitään vikaa. Ne ei kuumota, niissä ei ole normaalia enempää nesteitä, jänteet ei muissa jaloissa tunnu mitenkään oudoilta kun jo vahingoittuneessa takajalassa, Ami ei arastele niiden kosketusta. Itse uskoisin ensin vian olevan lihaksistossa, joten hieroja ehkä pitäisi kutsua ensimmäiseksi. Todennäköisesti myös tulen ostamaan sille back on track suojat ja selkälämmittimen. Pitäisi auttaa edes jonkin verran. Amille täytyy myös varmaan alkaa suunnittelemaan vähän säännöllisempää liikuntaohjelmaa, jotta lihakset ei rasittuis liikaa, mutta se sais silti tarpeeksi liikuntaa, ettei lihakset ehdi jäykistyä. Venyttelyä pitää lisätä ja hierontaa opetella ite hiukan enemmän, jotta ees kerran viikossa sen vois hieroa. 

Mutta joo. Katsotaan mihin tie vie ja tyydytään siihen mitä saadaan. Parani Ami tai ei se tulee olemaan mulla loppuun saakka. Seuraava tie on linnunrata.