Sairasköpöttelyjä ja gramanityöskentelyä

Noniin, nyt ollaankin Aminkin kanssa päästy jo hieman lähemmäs asiaa. Meillä on vielä hieman kuuria menossa ja muutenkin otetaan varovasti näiden sairasteluden jälkeen, mutta ollaan jo päästy hieman köpöttelemään kentälle. Eihän tällä kelilläkään voi pahemmin mennä ravia enempää, kun tilsaa tulee ja kenttä on jäässä. Mutta se passaa juuri sopivasti meidän tän hetkisiin tarkoituksiin. 

Lauantaina käytiin köpöttelemässä kentällä ja kahlaamassa pellolla. Mentiin ihan ravia molempiin suuntiin ja muutamia pienempiä voltteja tehtiin. Ei mitään ihmeellistä. Pientä eteen alas taivuttelua. Mulla oli olympiat suussa ja huomasin sen olevan paljon jäykempi niillä kun kolmipaloilla kun mentiin sunnuntaina sitten niillä. Oli paljon rennompi, vaikkakin tuli pohjetta vasten ja näin. Mutta ne olikin täysin ratsastajan virheitä, kun ei osannut vaatia tarpeeksi.

Tänään sitten äiti ilmottikin, että se pitää mulle tuntia ja pistetään Amille gramanit, jotta se kulkee oikein päin ja mä saan vähän tuntumaa siihen millaiseksi se hevonen tulis ratsastaa myös ilman gramaneja. Noilla ratsastaminen tekee Amin alakaulalle ihan hyvää, jotta se lihas saadaan sinne ylös. Mentiin sulkutaivutuksia ympyrällä ja siirtymisiä. Tartkoitus oli, ettei Ami hikoaisi, joten käynti-ravi työskentely oli juuri sopivaa tälle kerralle.

Tällästä venttelyä ensiksi käynnissä ja ravissa.

Meillä meni tosi hyvin noiden kanssa, kun sain vähän jotain tatsia tohon hevoseen. Oon kuitenkin loppuviimeksi aika pieni ja voimaton noin ison hevosen selässä, kun ei ole vielä ensinäkään niin paljon taitoa ja rutiinia, eikä myöskään lihaksia. Hiljaa hyvä tulee.

Avoa ympyrällä.

Sama ku ylemmässä. Sisäkäsi sais myödätä enemmän.

Tässä kirjoitusvaiheessa blogger lopetti yhteistyön, joten postaus saattaa näyttää hieman oudolta, jos tämä ei nyt sitten jotenkin muutu julkaisuvaiheessa. Mutta, mutta. Ratsastuksen lisäksi mun piti tänään pestä varusteita, mutta kyseinen homma jäikin sitten huomiselle. Ei haittaa, huomennakin on aikaa. Noista kuvista piti se vielä sanoa, että niistä kyllä silti huomaa missä meillä on vielä kehittämistä. Ei se vielä niin hyvin kanna itteään ja pyöristä selkäänsä, vaikka tossa se jo menee paljon paremmin.

Tyytyväinen ratsukko.

Amiakin hymyilyttää!

Tuo viimeinen kuva oli kyllä päiväni piristys! Näihin kuviin ja tunnelmiin.