Welcome to my world of truth

"Koskaan ei voi tietää, mitä elämä heittää eteen seuraavaksi,

on iloa,

on surua,

on paljon tunteita,

on selvittämättömiä ajatuksia,

paljon ääneenlausumattomia kysymyksiä,

ja vastauksia,

joita et välttämättä koskaan löydetä,

ihminen pystyy vajoamaan syvimpään aallonpohjaan,

mutta silti nousemaan sieltä,

heikkona ja hauraana,

mutta valmiina vahvistumaan ja kohtaamaan uudet haasteet."

Mietin kauan mitä kirjoitan teille, jotka ehkä vielä epätoivoisesti seuraatte blogiani. Mietin, aloitanko taas kerran sillä samalla fraasilla, jossa pahoittelen poissa oloani ja kerron iloisesti mitä olen tehnyt kuluneen kevään aikana. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minun on turha kertoa sitä asiaa, mikä loppu viimeksi on vain jäävuoren huippu elämästäni. Minulla on ollut oikea syy siihen, miksi en ole jaksanut kirjoittaa ja vaikka en tänne kaikkia henkilökohtaisuuksiani jaa voin kyllä kertoa syyn. Aloin jo alkukeväästä mennä vähän huonompaan kuntoon jaksamiseni kanssa ja koska minulla on taustalla pientä masennusta kahdeksannelta luokalta jouduin ottamaan sen aika vakavasti. Kuitenkin perheessämme on tapahtunut paljon mullistuksia, paljon surullisia tapahtumia, joten jaksaminen hupeni lopulta siihen, että jouduin poistamaan paljon kursseja ja olemaan jopa sairaslomalla. Siinä samassa myös tavoitteellinen ratsastus jäi vähemmälle ja kirjoitusinto katosi kokonaan. 

Kokiessani burn outtia jouduin myös toteamaan kantapään kautta, kuinka vähän loppuviimeksi me arvostamme pieniä asioita. Huomasin ilahtuvani hevosten kanssa touhutessaini paljon pienemmistä asioista. Ami liikkui puhtaasti, se käveli nätisti kentälle vaikkei minulla ollut satulaa tai että me "hyppäsimme" pientä maapuomia miltein inkkarityyliin. Kesä ja aurinko sekä lämpö toivat paljon enemmän iloa kuin yleensä. Edes päätös siitä, että jätämme Amin kanssa valmentautumisen ei horjuttanut hyvää mieltäni niin paljoa - koska olin oppinut ratsastamaan suomenhevostamme. Paljon on siis tosiaan myös mullistunut hevosrintamalla, sillä odotamme kiihkeästi sitä, että saisimme kenties ihailla ensi kesänä uuden pienen elämän syntyä kotitallillemme. Syksyllä mietin kuumeisesti mitä teen Amin kanssa, mutta nyt kohtalo on lyöty lukkoon. Astutamme sen hollantilaisella oriilla Van Goghilla ja katsomme sitten, mitä elämä tuo tullessaan. Toki, riippuen siitä tuleeko Ami kantavaksi vai ei, pitäkää peukkuja pystyssä puolestamme. 

Rakas kaunokaiseni kesälaitumella. Manta oli tällä hetkellä kanssani Aipan valmennuksessa.

Muistaakseni tämä kuva on otettu ensimmäiseltä laidunvierailulta kun ruoho oli juuri alkanut kasvaa.

Mantan kanssa olemme taas hieman aktiivisemmin valmentautuneet Aipan kanssa koulutunneilla. Olen pikku hiljaa alkanut ymmärtää, miten tuota omapäistä, mutta yllättävän osaavaa hevosta ratsastetaan. Mantalla ei todellakaan ole huonot liikkeet, vaikka se ei olekkaan mikään liitokavio. Se on kuitenkin oikein liikkuessaan hyvin näyttävän näköinen ja kaunis, vaikka siihen ratsastamiseen minulla on vielä matkaa. Kuitenkin yhteistyömme on alkanut sujua paljon paremmin ja siitä saan kiittää Aippaa sekä äitiäni, joka minut potki pois kouluvalmennuksistaan ja istutti Mantan selkään. Olimme myös viime viikonloppuna äitin pitämällä este/kenttäleirillä sekä samaisella viikolla tiistaina hänen hyppytunneillaan. Sain jopa kehuja tiistaina, että kouluratsastajaksi hyppäsin hyvin ja olen kehittynyt huimasti. Tuo este/kenttäleiri taas oli unelma. Perjantaina menimme vain puomeja, mutta tunti sujui todella mukavasti, vaikkakin Mantalla oli hirveästi energiaa. Lauantaina taas menimme rantamaastoon, joka kesti pari tuntia ja voi että sitä riemua kun päästiin metsään. Emme laukanneet paljoa, koska mukanamme oli paljon arempia ratsastajia ja myös kaverini hevosella, joka ei paljoa ollut maastoillut ja oli hänelle myös uusi, vaikkakin hän hyvin sen kanssa pärjäsikin. Illemmalla taas oli estetunti ja hyppäsimme oikein rataa. Manta oli taas innoissaan ja sitä oli ilo ratsastaa, vaikka en saanutkaan alleni aivan sellaista rataa kun olisin toivonut, koska tulimme lopulta aina väärällä laukalla alas ja jäin hieman hypyistä. 

Aipan tunnilta. Tällöin saimme niskaamme ukkoskuuron juuri ennen tunnin alkua. Nyrkit hiukan hajallaan.

Puomitunnilta perjantailta.

Estetunnilta lauantailta.

Lauantailta Manta Yyterissä laitumella.

Olimme myös Mantan kanssa perjaatteessa ensimmäistä kertaa yhdessä maastossa hyppäämässä. Mantahan on jo konkari, mutta minä olen kerran elämässäni hypännyt Mantan kanssa muutamaa tukkia silloin, kun se vielä asui Katan tallilla. Nyt täytyy sanoa, että myin sieluni sille hommalle. Olin uhonnut, etten koskaan hyppäisi maastoesteitä tai ainakaan harkitsisi kenttäkisoja, mutta nyt hyvin voisin ottaa tavoitteekseni harrasteluokan Mantan kanssa sitten jossain vaiheessa. Toki, paljon töitä on edessä ennen sitä rataesteillä ja erityisesti koulussa, mutta aina saa unelmoida. Manta toimi kuin unelma maastossa ja hyppäsi aivan ihania pyöreitä hyppyjä, eikä epäröinyt hetkeäkään. Ainoastaan silloin se töppäili kun minä jäin kiinni suuhun, mistä täytyy opetella pois.

Tätä pöytäestettä rakastin.

Ja näin jäin aina välillä suuhun kiinni kun olisi pitänyt myödätä. 

Tein myös yhden ratkaisevan päätöksen palattuani leiriltä, sillä olen jo pitemmän aikaa miettinyt hankkivani jonkun ratsastettavan projektin, jonka kanssa saisin tehdä töitä. Äitini suostumuksella kirjoitin ilmoituksen ja laitoin sen faceen muutamaan ryhmään. Yllätyksekseni kuluneen kahden päivän aikana olen saanut jo kolme tarjousta, joista kaksi näyttää todella potenttiaalisilta. Yritän olla kasaamatta itselleni paineita, mutta toisaalta tarvitsen itselleni jotain, joka veisi minua taas hieman eteenpäin hevosharrastukseni kanssa. Olen tehnyt sellaisen päätöksen, että tämä on asia mitä haluan tehdä. Haluan panostaa ratsastukseen ja kehittyä siinä. Sen takia myös päätin hakea itselleni projektia, jotta pääsisin askeleen edemmäs. Tarkoitukseni ei todellakaan ole leikkiä ratsuttajaa, kuten joku varmaan saa päähänsä vaan hankkia lisää kokemusta. En ota itse tietenkään mitään korvausta ja juttu toimii ennemmin vuokrauspohjalta, vaikka en itsekään maksa mitään rahallisesti. Katsotaan nyt miten juttu lähtee käyntiin. Varmasti blogissakin tästä tullaan kuulemaan vielä. 

Kuva, jota käytin ilmoituksessa. Meikä itsekin oikein jäi katselemaan, kuinka paljon olen saanut aikaan puolessa vuodessa Amin kanssa. 

Joten katsellaan, miten tämä asia lähtee etenemään tästä ja katsotaan myös, miten tämän blogin kanssa käy. Toivottavasti jaksan pitää blogin taas hengissä ja katsellaan mitä mahdollisesti tuleva kesä tuo tullessaan. Toivottavasti pääsemme jossain vaiheessa starttaamaan ensimmäiset koulukisat Mantan kanssa ja jossain vaiheessa myös estekisat. Ja totta kai, pidämme peukkuja Amille.