Rahalla saa ja hevosella pääsee

Mutta millaisen hevosen saa rahalla?

(c) Paperiliitin

Joskus on oikein valaisevaa päästä taan pöhöttämään aivojaan hötönetin ihmeelliseen maailmaan. En tiedä paljoakaan parempaa paikkaa, josta hakea idoita kun tarkoituksena on tehdä mielipidepostaus. Kuten moni on jo varmaan saanut selville rakastan ihmisten ja maailman kritisointia. Tällä kertaa tarkoituksena onkin kritisoida hevosmaailman kieroutunutta tapaa ajatella hevosten arvoa.

Törmäsin tällä hevosmaailman kaatopaikalla keskusteluun, jossa joku ihminen kyseli, olisiko joku kiinnostunut ostamaan hänen hevostaan siitos- tai ratsukäyttöön. Ei ole vaikea arvata, että kun kyseisestä keskustelusta saatiin tappelu aikaan niin hevonen oli rodultaan lämminverinen. Ensin ihmeteltiin, miksi hevonen ei koskaan ole juossut hyvästä suvusta huolimatta. Joku toinen taas vetäisi vanhan ei-ravurista-tule-ratsua -kortin esiin ja allekirjoittaneella oli hauskaa. Ketju vaikutti alusta asti täysin provolta. Kuitenkin se, mikä kiinnitti huomioni oli arvostelu hevosen hinnasta. Olisin ymmärtänyt, jos meriitittömästä hevosesta olisi pyydetty kolmestatuhannesta viiteen tuhanteen euroa, jolloin joku olisi valittanut korkeasta hinnasta. Mutta hevonen maksoi kuitenkin vaivaiset tuhatviisisataa euroa, joka mielestäni on terveestä ja mahdollisesti aivan hyvästä perusharrasteratsusta ihan käypä hinta, jos sukukin vielä antaa ymmärtää, että sillä on siitosarvoa. 

Tämä sai aivoni hieman raksuttamaan ja jopa hieman tutkimaan ihmisten pyytämiä rahasummia hevosista. Ei ole kenellekään mikään uusi asia, että lämminverisestä ravihevosesta ollaan valmiita maksamaan hyvin vähän, mikäli se ei ole raviratojen liitokavio. Hyvin paljon alempaa hintatasoa näyttävät olevan myös harrastetason ravihevoset ja -varsat, vaikka ratsupuolella hyväsukuisista harrastepolleista maksetaa hyvinkin helposti 5000 euroa, ellei enemmänkin.  En kuitenkaan ole perehtynyt ravipuolelle niin paljon, että voisin sanoa mitään tarkasti, joten pysyn kirjoituksessani tästä lähtien vain lämminverisissä ravihevosissa, jotka myydään ratsukäyttöön. 

Meidän kailtaisillemme ihmisille on tietenkin vain etu, kun näitä suloisia, mutta hyljeksittyjä hevosia myydään halpaan hintaan markkinoilla. Osta halvalla, kouluta, myy kalliimmalla. Näin sitä luulisi. Kuitenkin ongelmana on se, mihin ne loput muut hevoset menevät, joita meidän kaltaisemme ihmiset eivät osta? Osaamattomiin käsiin revittäväksi. En edes jaksa laskea, kuinka moneen kertaan olen kuullut valitust siitä, kun taas se naapurin kakara veteli pitkin peltoja sen kurittoman lämppärinsä kanssa. Silti näistä hevosista ei olla valmiita maksamaan 500 euroa enempää, vaikka hevonen olisikin perusratsukoulutettu ja aivan varmasti hyvä peltopuskakoulupolle. Syntyy noidankehä, josta hötönettiläiset oikein nauttivat, kun pääsevät arvostelemaan lämppäreillä ratsastajia ja sen jälkeen lämppärien hintoja. Olen touhunnut lämppärien kanssa useampaan otteeseen ja ensimmäinen hevonen, joka minua on opettanut ratsastamaan yksin on ollut ex-ravuri. Niiden kokemuksien perusteella voin hyvin sanoa, että jos tähtäimessä eivät ole alue- tai kansalliset radat ei lämppäri ole missään suhteessa huonompi hevonen kuin perusratsurodutkaan. 

Joten miksi siis olette valmiita maksamaan vanhasta ja raihnaisesta HeA tasoisesta ruunasta (jolla ei tietenkään ole millään tavalla mitään siitosarvoa), jolla ei tietenkään voi hypätä, sen 5000 euroa, jotta pääsette maastoilemaan ja harjoittelemaan muutamaa koulukiemuraa, jos nuorempi, ratsukoulutettu ja terve lämppäri on liian kallis 1500 eurolla? Loppuviimeksi tämä pv-ruuna tulee kalliimmaksi kuin lämppäri jo sen terveyden aiheuttamien kulujen tähden. Hevonen on kuitenkin eläin siinä missä muutkin, vaikka se olisikin ravihevonen. Minun kallooni ei vain mahdu se, mikä tekee lämppäristä huonomman hevosen, joka ei ansaitse päästä hyvään kotiin kun ei radoille sopinutkaan? Rahahan ei aina takaa rakastavaa kotia, sen olen huomannut, mutta kyllä hieman kalliimmat hinnat tuovat ostajien päähän harkintaa. 1000-1500 euroa on loppuviimeksi kuitenkin pieni hinta terveestä hevosesta. 

Jos verrataan hieman niin useimmat ihmiset ovat valmiita maksamaaan puhelimestaan yhtä paljon kuin lämppäristä. IPadistään vielä enemmän, puhumattakaan tietokoneista, televisioista ja muista tarpeista. Elävän eläimen arvo on siis yhtä paljon kuin eloton elektroniikka ja eletroniikastakin tunnutaan pitävän usein parempaa huolta, kuin siitä hevosesta. Surullinen tosiasia myös on, että kun kokematon ihminen ostaa halvan hevosen sen hoitoonkaan ei olla valmiita panostamaan rahaa. Rahalla voi kokematonkin oppia nopeasti, mutta rahattoman tarvitsee omistaa taitoa jo valmiiksi. Usein tämä ei kuitenkaan toteudu missään määrin.

Joten. Tiedän, että joillain teistä on varmasti omasta mielestään vastauksia tähän. Kerro, kommentoi, hauku. Tyyli on vapaa, minä en ota nokkiini, mutta kertokaa ja valaiskaa minkä takia teidän mielestänne näin on. Minähän olen nuori ja vielä hyvin kokematon varsinkin hevoskaupoissa, joten olen valmis kuuntelemaan.

(c) Lasikuu

Mainosta, mainosta...

Huh kun olen nyt ahkera bloggaaja. No ei sentään. Tässä pieni mainos eräässä blogissa järjestettävään arvontaan.

ANNAN ELÄMÄÄ

Annan elämää järjestää siis arvonnan, johon kaikki ovat tervetulleita osallistumaan. Palkintona jalustimet ja harjakassi. Kannattaa tsekata! 

Blogiarvosteluja

Noniin. Sain sitten flunssan. Mikäs sen hienompaa varsinkin nyt, kun keleiksi on luvattu pelkkää hellettä ja aurinkoa. Ajattelin, että olisin uhmannut kaikkia luonnonvoimia ja kivunnut hevoseni selkään kaikesta huolimatta, mutta kuinkas sitten kävikään. Hyvä kun pysyn tuolilla istumassa, joten tänään on luvassa vain blogien arvosteluja. Joten pistetään töpinäksi.

PIENI PRINSSI SUURELLA SYDÄMELLÄ

Itseasiassa ensimmäisiä kertoja olen tähän blogiin päätynyt myynti-ilmoituksen kautta. Kyllä, luitte oikein. Tämän blogin entinen päätähti oli jonkun aikaa sitten myytävänä ja ihastuin siihen koko sydämestäni. Nyt oikein selaillessani blogia tarkemmin huomaan sen omistajan kirjoittavan laadukkaasti ja omistavan nasevan huumorin, jonka takia tekstejä on helppo lukea. Kuvat ovat tarkkoja, sommiteltuja ja tarpeeksi selviä, jonka takia ne tekevät blogista helppolukuisen. Esittelysivut ovat kattavat ja selkeät. Jos jotain huonoa pitäisi sanoa, niin alituiset lihavoinnit, kursimiset, yliviivaukset ynnä muut hieman vaikeuttavat tekstin lukemista ja jokin ulkoasuassa jättää keskeneräisen maun suuhun. 

Tähdet: ****

DREAMS AND DREAMS

Laadukkaat monipuoliset kuvat. Ne olivat ensimmäiset jotka osuivat silmääni. Sen jälkeen silmäni alkoi ymmärtämään hieman kokonaisuutta, mikä ei tuonut enää niin harmonista kuvaa aivoille. Ulkoasu on yksinkertainen ja banneri laadukas, mutta jokin ulkoasussa ei sovi yhteen. Se antaa sekavan vaikutelman asettelullaan ja hämää silmää hassusti. Se vie hieman huomiota kuvilta ja itse tekstiltä, jonka kokoa voisi hieman suurentaa. Teksti sisällöltään voisi olla myös hieman laadukkaampaa ja oikeakielisempää, mutta on kuitenkin luettavissa. Kokonaisuus kaipaa hieman virittelyä, mutta blogi on ilmeeltään kuitenkin tyydyttävä.

Tähdet: **½

MY LIFE WITH CARAMIA

Alkumetreillä. Se on ensimmäinen asia jonka blogista huomaa. Se on hieman sekava ja postaukset ovat lyhyitä, vaikkakin kirjoitusasultaan ihan hyviä. Tausta hyppää silmille aika voimakkaana ja vie huomion bannerista, joka on ihan peruslaatua. Positiivista kuvaa tuovat esittelysivut ja peruslaadukkaat kuvat, jotka värittävät vähäistä tekstimäärää. Paljon muuta on vaikea sanoa näin alullaan olevasta ja kokeilevasta blogista.

Tähdet: *½

ASKELTEN KOPINAA

Ei. Ei, ei, ei. Kuvallinen osoitin, sinä minun vanha viholliseni, joka aina pilaat ihanan selaustuokioni. Vaihtoon, kiitos. Muuten katseeni kiinnittyy hyvin tehtyyn banneriin, joka kuvastaa hyvin blogin päätähtien parhaita puolia. Vinkkinä olisi taustan ja ulkoasumuodon vaihtaminen, sillä nyt se tekee ulkoasusta sekavan ja särkee silmiä. Tämä blogi on myös hyvin alkuvaiheessa, joten arvostelu on hankalaa. Tekstiin voisi panostaa enemmän; oikeakielisyys, turhat pisteet pois, hymiöt pois ja tekstin kokoa suuremmaksi. Kuvia kuitenkin löytyy ihan siedettävästi ja esittelysivut ovat laadukkaat. 

Tähdet: *½

HATERS GONNA HATE

IIIIIIIIIIH! Vaaleanpunaista! Vaaleanpunaista kaikki alla! Yleensä en pidä tästä varsin naisellisesta väristä (huolimatta siitä, että oma blogini kantaa väriä myös), mutta tämä ulkoasu on toteutettu niin hienosti, ettei voi muuta kuin nostaa hattua tekijälle. Postaukset ovat myös pitkiä ja sisältävät tarpeeksi kuvia sekä ovat oikeakielisesti kirjoitettuja. Blogiin on upotettu tarpeeksi huumoria ja esittelysivutkin ovat selkeät. Vaikea sanoa mitään huonoa blogista, joka näyttäisi olevan täydellinen! Liityin lukijaksi. 

Tähdet: *****

ELÄMÄÄ FROTTERIN KANSSA

Ulkoasu on yksinkertainen ja siisti, eikä pyri räväyttämään silmiä kallon takapintaan. Tästä ulkoasusta huomaa hyvin, kuinka myös yksinkertainen, laadukas ja iso kuva voi toimia varsin hyvin bannerina. Blogin otsikko olisi tietenkin kiva, jos se olisi muokattuna itse kuvaan, eikä blogin oma valmisotsikko. Tekstit ovat yleensä sopivan mittaisia, joskin paikoittain lyhyitä ja pilkut vilistävät hieman siellä täällä. Kuvat kuitenkin ovat laadukkaita ja ne on hienosti kehystettynä, joka tuo niitä esiin. Miinusta tulee pienestä keskeneräisyyden tunnusta ja hevosen esittelysivun tekstien taustoista, jotka tekevät lukemisen tuskaiseksi.

Tähdet: ***

MILJA AND PONIES

Ulkoasu on siisti, perusulkoasu, mikä antaa silmälle rauhan levätä. Ainoa esiin työntyvä asia on otsikko, joka on ehkä hieman häiritsevän värinen. Tekstit ovat harmittavan lyhyehköjä ja oikeakielisyys ei ihan ole paikoillaan. Kuvat ovat laadukkaita, mutta ne saisivat olla isommassa koossa jottei niitä tarvitsisi tihrustaa. Kokonaisuus on kuitenkin rauhallinen ja blogi on ihan luettavissa, kunhan tekstiä saataisiin lisää ja sen oikeakielisyys parantuisi. Esittelysivut ovat siistit, mutta hieman suppeat.

Tähdet: **½

WITH THE DRESSAGE WHIP

Ulkoasu on ihanan yksinkertainen, mutta laadukas. Se on ensimmäinen asia, joka päähäni tulvahti tämän blogin avatessani. Selaillessani alaspäin huomaan myös, että teksti on mukavan eteenpäin kulkevaa ja kirjoittajalta löytyy myös taitoa kirjoittaa. Kokonaisuus on harmoninen ja kuvat ovat laadukkaita sekä kivasti muokattuja. Esittelysivut ovat tarpeeksi laajat ja siistit. Miinusta tulee kuitenkin tekstien jaoittelusta kuvien välille, mikä tekee lukemisen hieman katkonaiseksi. Muuten blogi on laadukas. Osaanottoni myös vuokrahevosen poismenoon.

Tähdet: ****½

JUTTAS DIARY

Eijeijei... En nyt oikein tiedä mitä sanoa tästä blogista, sillä yksinkertaisesti ulkoasu hyppää silmille niin, ettei siitä saa mitään selvää. Postauksissa ei ole mitään erityistä asiaa, kuvia toki löytyy ja ne ovat ihan laadukkaita, mutta teksti on suppeaa ja vaikealukuista monien huutomerkkien ja hymiöiden tähden. Ulkoasu vaihtoon heti, vaikkei banneria vielä löytyisikään ja tekstit pidemmiksi sekä asiapitoisimmiksi!

Tähdet: *

Noniin. Tässä siis oli kaikki blogit jotka täyttivät antamani kriteerit. Luku jäi yhdeksään, mutta tässäkin oli jo hommaa. Jos joku vetää melonikasvin nenäänsä, en ota siitä vastausta. Lupasin arvostelun, enkä hypetystä.

You whine about your criticism, I eat your cookies. Do we have a deal? 

 

Seuraa Bloglovingissa

Huhu kiertää, että lukijapalkki aikoo kadota mukanaan kaikki lukijat, vaikka toki en olekaan varma tästä asiasta. Joka tapauksessa tämä on hyvä tilaisuus päästä lisäämään tämäkin mahdollisuus blogiin eli blogiani pystyy seuraamaan myös Bloglovingin kautta. Linkin löydät tästä.

Welcome to my world of truth

"Koskaan ei voi tietää, mitä elämä heittää eteen seuraavaksi,

on iloa,

on surua,

on paljon tunteita,

on selvittämättömiä ajatuksia,

paljon ääneenlausumattomia kysymyksiä,

ja vastauksia,

joita et välttämättä koskaan löydetä,

ihminen pystyy vajoamaan syvimpään aallonpohjaan,

mutta silti nousemaan sieltä,

heikkona ja hauraana,

mutta valmiina vahvistumaan ja kohtaamaan uudet haasteet."

Mietin kauan mitä kirjoitan teille, jotka ehkä vielä epätoivoisesti seuraatte blogiani. Mietin, aloitanko taas kerran sillä samalla fraasilla, jossa pahoittelen poissa oloani ja kerron iloisesti mitä olen tehnyt kuluneen kevään aikana. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minun on turha kertoa sitä asiaa, mikä loppu viimeksi on vain jäävuoren huippu elämästäni. Minulla on ollut oikea syy siihen, miksi en ole jaksanut kirjoittaa ja vaikka en tänne kaikkia henkilökohtaisuuksiani jaa voin kyllä kertoa syyn. Aloin jo alkukeväästä mennä vähän huonompaan kuntoon jaksamiseni kanssa ja koska minulla on taustalla pientä masennusta kahdeksannelta luokalta jouduin ottamaan sen aika vakavasti. Kuitenkin perheessämme on tapahtunut paljon mullistuksia, paljon surullisia tapahtumia, joten jaksaminen hupeni lopulta siihen, että jouduin poistamaan paljon kursseja ja olemaan jopa sairaslomalla. Siinä samassa myös tavoitteellinen ratsastus jäi vähemmälle ja kirjoitusinto katosi kokonaan. 

Kokiessani burn outtia jouduin myös toteamaan kantapään kautta, kuinka vähän loppuviimeksi me arvostamme pieniä asioita. Huomasin ilahtuvani hevosten kanssa touhutessaini paljon pienemmistä asioista. Ami liikkui puhtaasti, se käveli nätisti kentälle vaikkei minulla ollut satulaa tai että me "hyppäsimme" pientä maapuomia miltein inkkarityyliin. Kesä ja aurinko sekä lämpö toivat paljon enemmän iloa kuin yleensä. Edes päätös siitä, että jätämme Amin kanssa valmentautumisen ei horjuttanut hyvää mieltäni niin paljoa - koska olin oppinut ratsastamaan suomenhevostamme. Paljon on siis tosiaan myös mullistunut hevosrintamalla, sillä odotamme kiihkeästi sitä, että saisimme kenties ihailla ensi kesänä uuden pienen elämän syntyä kotitallillemme. Syksyllä mietin kuumeisesti mitä teen Amin kanssa, mutta nyt kohtalo on lyöty lukkoon. Astutamme sen hollantilaisella oriilla Van Goghilla ja katsomme sitten, mitä elämä tuo tullessaan. Toki, riippuen siitä tuleeko Ami kantavaksi vai ei, pitäkää peukkuja pystyssä puolestamme. 

Rakas kaunokaiseni kesälaitumella. Manta oli tällä hetkellä kanssani Aipan valmennuksessa.

Muistaakseni tämä kuva on otettu ensimmäiseltä laidunvierailulta kun ruoho oli juuri alkanut kasvaa.

Mantan kanssa olemme taas hieman aktiivisemmin valmentautuneet Aipan kanssa koulutunneilla. Olen pikku hiljaa alkanut ymmärtää, miten tuota omapäistä, mutta yllättävän osaavaa hevosta ratsastetaan. Mantalla ei todellakaan ole huonot liikkeet, vaikka se ei olekkaan mikään liitokavio. Se on kuitenkin oikein liikkuessaan hyvin näyttävän näköinen ja kaunis, vaikka siihen ratsastamiseen minulla on vielä matkaa. Kuitenkin yhteistyömme on alkanut sujua paljon paremmin ja siitä saan kiittää Aippaa sekä äitiäni, joka minut potki pois kouluvalmennuksistaan ja istutti Mantan selkään. Olimme myös viime viikonloppuna äitin pitämällä este/kenttäleirillä sekä samaisella viikolla tiistaina hänen hyppytunneillaan. Sain jopa kehuja tiistaina, että kouluratsastajaksi hyppäsin hyvin ja olen kehittynyt huimasti. Tuo este/kenttäleiri taas oli unelma. Perjantaina menimme vain puomeja, mutta tunti sujui todella mukavasti, vaikkakin Mantalla oli hirveästi energiaa. Lauantaina taas menimme rantamaastoon, joka kesti pari tuntia ja voi että sitä riemua kun päästiin metsään. Emme laukanneet paljoa, koska mukanamme oli paljon arempia ratsastajia ja myös kaverini hevosella, joka ei paljoa ollut maastoillut ja oli hänelle myös uusi, vaikkakin hän hyvin sen kanssa pärjäsikin. Illemmalla taas oli estetunti ja hyppäsimme oikein rataa. Manta oli taas innoissaan ja sitä oli ilo ratsastaa, vaikka en saanutkaan alleni aivan sellaista rataa kun olisin toivonut, koska tulimme lopulta aina väärällä laukalla alas ja jäin hieman hypyistä. 

Aipan tunnilta. Tällöin saimme niskaamme ukkoskuuron juuri ennen tunnin alkua. Nyrkit hiukan hajallaan.

Puomitunnilta perjantailta.

Estetunnilta lauantailta.

Lauantailta Manta Yyterissä laitumella.

Olimme myös Mantan kanssa perjaatteessa ensimmäistä kertaa yhdessä maastossa hyppäämässä. Mantahan on jo konkari, mutta minä olen kerran elämässäni hypännyt Mantan kanssa muutamaa tukkia silloin, kun se vielä asui Katan tallilla. Nyt täytyy sanoa, että myin sieluni sille hommalle. Olin uhonnut, etten koskaan hyppäisi maastoesteitä tai ainakaan harkitsisi kenttäkisoja, mutta nyt hyvin voisin ottaa tavoitteekseni harrasteluokan Mantan kanssa sitten jossain vaiheessa. Toki, paljon töitä on edessä ennen sitä rataesteillä ja erityisesti koulussa, mutta aina saa unelmoida. Manta toimi kuin unelma maastossa ja hyppäsi aivan ihania pyöreitä hyppyjä, eikä epäröinyt hetkeäkään. Ainoastaan silloin se töppäili kun minä jäin kiinni suuhun, mistä täytyy opetella pois.

Tätä pöytäestettä rakastin.

Ja näin jäin aina välillä suuhun kiinni kun olisi pitänyt myödätä. 

Tein myös yhden ratkaisevan päätöksen palattuani leiriltä, sillä olen jo pitemmän aikaa miettinyt hankkivani jonkun ratsastettavan projektin, jonka kanssa saisin tehdä töitä. Äitini suostumuksella kirjoitin ilmoituksen ja laitoin sen faceen muutamaan ryhmään. Yllätyksekseni kuluneen kahden päivän aikana olen saanut jo kolme tarjousta, joista kaksi näyttää todella potenttiaalisilta. Yritän olla kasaamatta itselleni paineita, mutta toisaalta tarvitsen itselleni jotain, joka veisi minua taas hieman eteenpäin hevosharrastukseni kanssa. Olen tehnyt sellaisen päätöksen, että tämä on asia mitä haluan tehdä. Haluan panostaa ratsastukseen ja kehittyä siinä. Sen takia myös päätin hakea itselleni projektia, jotta pääsisin askeleen edemmäs. Tarkoitukseni ei todellakaan ole leikkiä ratsuttajaa, kuten joku varmaan saa päähänsä vaan hankkia lisää kokemusta. En ota itse tietenkään mitään korvausta ja juttu toimii ennemmin vuokrauspohjalta, vaikka en itsekään maksa mitään rahallisesti. Katsotaan nyt miten juttu lähtee käyntiin. Varmasti blogissakin tästä tullaan kuulemaan vielä. 

Kuva, jota käytin ilmoituksessa. Meikä itsekin oikein jäi katselemaan, kuinka paljon olen saanut aikaan puolessa vuodessa Amin kanssa. 

Joten katsellaan, miten tämä asia lähtee etenemään tästä ja katsotaan myös, miten tämän blogin kanssa käy. Toivottavasti jaksan pitää blogin taas hengissä ja katsellaan mitä mahdollisesti tuleva kesä tuo tullessaan. Toivottavasti pääsemme jossain vaiheessa starttaamaan ensimmäiset koulukisat Mantan kanssa ja jossain vaiheessa myös estekisat. Ja totta kai, pidämme peukkuja Amille.

Tuplarääkki tasapuolisesti kumpaakin lajia

Shame on me, kun en kirjoittanutkaan teille edellispäivänä. Yritän kaikkeni vähentää näitä tyhjiä lupauksia, mutta edellispäivänä kun rantauduin alas Mantan selästä oli hyvä, etten lentänyt nokalleni saatuani kaiken tarvittavan tehtyä, kun en jaksanut edes jalkojani nostaa kunnolla. Meinasin siis kompastua portaisiin. Ei mitenkään erikoista silti allekirjoittaneelta, joka on kävellyt auki olevaa ovea päin, mutta nyt olin todella väsynyt. Raahauduin jo toista kertaa suihkuun ja istuin syömään koneen ääreen yrittäen kirjottaa. Tosiasiassa meinasin nukahtaa ruokalautaseni päälle ja päädyin sitten selailemaan facebookkia. Äiti nauroi katketakseen kun näytin niin kuolleelta siinä melkein koneen päällä nukkuessani, joten antakaa hieman armoa nyt.

Mutta palatakseni sunnuntaisiin valmennuksiin niin kello 8.00 äitini tuli herättämään minut ja ruhtinaallisten 4 tunnin yöunien jälkeen oli hieman vaikea päästä ylös. Raahaudui kuitenkin alakertaan syömään ja kupillinen teetä saikin sitten minut hereille. Ei siinä mitään, kohti tallia ja laittamaan hevosta kuntoon. Ami oli ihan rauhallinen ja tällä kertaa onnistuin livahtamaan sisään ennen kuin äiti laittoi kopin näkyville. Ami jännittää hirveästi matkustamista ja kun se näkee kopin se alkaa tärisemään ihan hallitsemattomasti. Nytkin kun sitten lastasimme sen koppiin niin koko koppi heijasi kun raukka parka jännitti niin paljon. Sillä ei silti ole mitään vaikeuksia mennä koppiin, vaikka se saattaakin ensin lyödä muka liinat kiinni. Mutta kun ei ala vetämään ja kääntää sen vain suoraa kohti koppia se kävelee sisään. Mantan kanssa se suunnilleen juoksee koppiin, eikä jännitä ollenkaan, kun on kuitenkin kaveri mukana ja Manta on niin tottunut kulkemiseen. Amikin rauhoittuu sitten kun lähdetään liikkeelle ja se alkaa keskittyä enemmän pystyssä pysymiseen kuin siihen, että nyt ollaan taas kopissa. Ensimmäisinä kuukausina kun Ami meille tuli ja sitä kuljetettiin se hikosi ihan hirveästi matkan aikana. Meiltä Zilpan maneesille se oli jo ehtinyt yleensä hikoamaan sen verran, että olisi voinut luulla meidän palaavan valmennuksesta, eikä toisin päin. Nykyään se kuitenkin on vain hiukan lämmin ja verisuonet pinnassa, mutta ei onneksi hikinen.

Täytekuva. Kaunis tammani muutamia kuukausia sitten kun vielä luntakin oli. 

Matka sujui rattoisasti äidin kanssa jutellessa siitä, kuinka hyvä on, että meillä hevosharrastus on vain harrastus. Itse totesin, että jossain määrin säälinkin niitä, jotka lähtevät Ypäjälle tai muualle hevosopistoon opiskelemaan (hieno mahdollisuus, en sano sitä), kun se on sitten sitä hommaa päivästä toiseen. Se alkaa jossain vaiheessa varmasti menettää hohtonsa, kun kuitenkin siitä tulee rutiinia, eikä sillä välttämättä koskaan tienaa kunnolla. Saa heittää kaikki toiveet ulkomaanmatkoista ja sen sellaisesta. Ja jos ei ole muuta koulutusta alla niin on hieman pahempi lopettaakaan sen homman tekemistä, kun jostain se leipä on kuitenkin pöytään tuotava. Toki, joillain käy todella hyvä säkä ja kun taitoa riittää tarpeeksi varmasti voikin saada hyvin toimimaan firmansa, mutta kyllä siihenkin onnea, sattumaa ja hyvä brändi tarvitaan. Toisaalta taas nostan hattua näille ihmisille, koska heitäkin tarvitaan jotta tämä harrastus pyörisi kunnolla ja he kuitenkin raatavat paljon tämän eteen. Kyllä se täytyy olla elämäntapa, jotta sellaista jaksaa tehdä ja se on todella kunnioitettavaa. Vaikka nautinhan minäkin satunnaisista pesteistäni eri talleilla ja omassa tallissa touhuamista, mutta se on niinsanotusti extraa. Siitä nauttii, kun se ei ole kuitenkaan rutiininomaista (ok, ehkä oman tallin pito on rutiininomaista, mutta kahden hevosen talli ei pahemmin aikaa vie muulta elämältä liiaksi).

Kukkaruukuista takaisin itse kukkiin, saavuimme Zilpan maneesille juuri sopivasti niin, että siellä suurin osa porukasta oli jo paikalla. Otimme Amin ulos kopista ja laitoin sen sitten Tarun äidin avustamana kuntoon, mikä oli sinänsä haaste itsessään kun mummu olisi vain halunnut mennä ja mennä ja mennä. Se oli todella energinen, mutta hieman epäpuhdas, mikä vaivasi minua hieman alussa. Kun aloimme sitten Morrisin oppien selostamana tekemään töitä käynnissä ja ravissa volteilla suoralla hevosella, avoja ja sulkuja hevonen könkkäsi tavallista pahemmin, koska se ei millään malttanut ottaa kunnon askelia. Kuitenkin kun päästiin ravaamaan ja sitä myötä laukkaamaan hevonen parani koko ajan. Tehtiin sulkkarien ja avojen jälkeen töitä laukkaympyrällä, jossa työstettiin hevosen laukkaa hitaaksi, mutta aktiiviseksi, jotta hevonen käyttäis sitä takapäätään laukatessaan. Loppuvaiheessa Ami oli tosi hyvän tuntunen, eikä sen laukka koskaan oo ollukkaan mitenkään huonoa. Ravi on sen heikoin kohta.

Aloitettiin hyppääminen kiemurauralle (Morrisilla oli serpenttiini ura) laitetuilla pystyesteillä, jotka olivat 40cm. Mentiin niitä hyvissä väleissä perä kanaa ja kyllä siinä sai töitä tehdä ja äiti huutaa naama punaisina nyrkeistä ja katseesta. Ami taas oli sitä mieltä, että ravaaminen on tylsää, esteet kuuluu laukata, joten välillä otin sitä liikaa taaksepäin ja se hermostu siitä alkaen sitten hyppimään ja poukkimaan. Lopulta tultiin yksitellen laukassa sama juttu. Kyseessä oli Minnan estetiimin tiimikisat, joten käytiin muutamalla hypyllä läpi jokaisen radan este. Sen jälkeen minä ja Ami aloitettiin mummoesteillä eli 40cm radan hyppääminen. Tiimikisojen perjaate on se, että aika ei ratkaise, vaan kaikki puhtaan radan suorittaneet palkitaan, mutta muuten toimitaan kuin kisoissa eli äiti ei puuttunut valmennettaviensa rataan sen aikana. Radan jälkeen hän saattoi hypyttää tippuneet esteet uudestaan ja kertoa, mikä meni vikaan. Me hypättiin Amin kanssa puhdas rata ja poni oli ihan super, vaikka muutamaan kertaan me vähän jäätiinkin hyppimään paikoillemme. Ami myös harjoitusten aikana teki muutamat capriolet kun ei päässytkään lähtemään muiden perässä laukkaamaan. En kuitenkaan pudonnut kertaakaan! Ja saatiin hieno ruusuke.

Meidän eka ruusuke koskaan.

Tämän jälkeen tultiin kotiin ja oli muutama tuntia aikaa levähtää, joten kävin suihkussa, söin ja kirjoitin teille lupaamani selostuksen Morrisista. En ollut vielä niin väsynyt siinä vaiheessa, ettenkö olisi jaksanut sitten lähteä puhdistamaan Mantaa siitä mutakerroksesta minkä se oli onnistunut päälleen hankkimaan. Me ei Mantan kanssa tulla karsinassa niin hyvin toimeen, kun Manta ei kunnioita mua yhtään. Se kävelee surutta yli enkä mä oikein osaa näyttää sille kunnolla kaapin paikkaa. Äitiähän se ei uskalla edes yrittää talloa, koska äidillä on se johtajasuhde siihen. Kyllä meilläkin vielä tämä homma toivottavasti alkaa pyörimään kunnolla. Perusteellisen neljän eri harjan putsauksen jälkeen tamma pistettiin koppiin ja lähdettiin hyvissä ajoin kohti määränpäätä. Oltiin ajoissa oikeen kunnolla. Kyseessä oli siis Sari Aimion kouluvalmennus. Edellisenä päivänä Aippa oli ratsastanut Mantan läpi, joten hevonen oli hyvin läpiratsastettu.

Aippa ja Manta.

Aippa ja Manta. Manta luonnollisesti turpa tötteröllä.

Aippa ja Manta.

Me tehtiin Aipassa ihan perusjuttuja ja tavoitteena oli saada Manta kulkemaan rennosti ja peräänannossa. Tämä tuli todella tarpeeseen, sillä perusratsastus nimenomaan on meillä Mantan kanssa hakusessa ja itselläni muutenkin heikkoa. Ongelmana tosin edelleen oli se, kuinka voimaton olen käyttämään pohjetta harjoitusravissa, jolloin alan liikaa tukeutumaan käteen. Manta kuitenkin toimi pätkittäin todella hyvin, mutta sitten aina rahkeeni loppuivat ja hevonen pääsi taas valahtamaan pitkälle. Äiti on onneksi luvannut tehdä minulle henkilökohtaisen harjoitusohjelman, jotta saan kuntoani kohotettua. Surkea kun olen ilman ohjeita tekemään yhtään mitään. Olin kuitenkin todella, todella tyytyväinen tähän valmennukseen ja Aippakin kehui minua taas kerran. Pidän hänen tyylistään valmentaa, koska hän on niin positiivinen, vaikka olenkin hieman eri mieltä hänen kanssaan kovista pohjeavuista, joita hän käskee antamaan juuri Morrisin ohjeiden vastaisesti (älä koskaan potki hevosta, käytä kannusta tai raippaa).

Tänään sitten oli Amin kanssa taas hyppelyitä. Tosin, mentiin ulkokentällä ja ihan vaan puomeja hetken. Ami oli epäpuhdas taas, joten taas on vapaata tiedossa hetken aikaa. Ei auta itku markkinoilla, tässä on tehty taas liikaa liian lyhyessä ajassa. Mutta. Eiköhän postauksia silti tule.

George Morris, Ypäjä 1.5

Lupasin siis pientä juttua teille Morrisin esteklinikasta, joka oli keskiviikkona, mutta tässä on viikko taas vierähtänyt niin, että olen tullut koulusta kotiin niin lopen uupuneena, ettei tämä kirjoittaminen ole oikein sujunut. Tänään saatte siis kaksi postausa, koska tällä hetkellä kun kirjoitan minulla on noin tunti aikaa ennen kuin lähden taas tienpäälle. Olen siis tänään jo aamulla ratsastanut Amin estevalkussa (äiti otti Morrisin opit heti käyttöön, ja todellakin toimi), joten tämä päivä on ollut todella liikunnallinen.

Kuitenkin palatakseni takaisin tämän postauksen aiheeseen täytyy todella todeta, että jos vaan ikinäkään Morris vielä ensi vuonna tulee Ypäjälle niin menkää. Koen itse olevani "true-koulutuuppari", mutta tämä reissu avasi silmiäni enemmän kuin mikään hetkeen on tehnyt. Morris puhui pelkkää asiaa ja käsitteli hevosia johdonmukaisesti. Esimerkkinä tästä oli hevonen, joka pukitteli joka esteen jälkeen ratsastajansa kanssa, koska tytön kantapäät osuivat kylkiin aina hypyn jälkeen hänen jalkojensa heittäytyessä taakse. Morris nousi selkään ja hyppäsi tehtävän moneen kertaan hevosella, eikä tämä pukittanut kertaakaan. Hän myös painotti perusasioita ja totesi, kuinka surullista on, että Suomessa ollaan menty taaksepäin ratsastuksessa, kun lähdetään tekemään liian vaikeita juttuja, liian korkeilla korkeuksilla ja unohdetaan kokonaan perusasiat. Ihmiset vain haluavat mennä horseshowhun, horseshowhun ja horseshowhun, Morrisin sanoin. Hän myös totesi, että kuka vaan voi ostaa hyvät hevoset, hienot tallit, hyvät kuljetusvälineistöt, hienot varusteet ja vaatteet, mutta taito on jotain, mitä kukaan ei voi ostaa. Hyväkään hevonen ei pelasta huonoa ratsastajaa.

Korkeus ei ole osaamisen mitta. Kuka tahansa osaa hypätä suoralla neljä pystyä ilman osaamista hyvällä hevosella jotenkuten, mutta kun onkin vastassa esimerkiksi serpenttiiniuralle laitatut esteet Morrisin tapaan niin monella menee kavaleteillakin sormi suuhun. Suorallakin tyylikkään ja turvallisen suorituksen saaminen on jo taidosta kiinni. 


Äitini keräsi hyvin Morrisin oppeja listaan:


 George Morriksen ajatuksia Suomen klinikalta eilen:

"Älä koskaan menetä malttiasi hevosen kanssa. Vaikka korjaat hevosta, älä tee sitä vihaisena. Se on nopea tapa pilata hevonen."

"Hevosen tulee kunnoittaa ratsastajaa, mutta ei koskaan pelätä. Se on eri asia."

"Tekniikkani perustuu klassiseen ranskalaiseen ratsastukseen (:D). Annetaan hevosen fysiikan hoitaa homma, eikä estetä ja häiritä sitä."

"Älä tee sitä ja tätä, vaan yksinkertaista asioita. Ratsastus ei ole monimutkaista. Te teette siitä monimutkaista."

"Keventäkää enemmän etukenoon! Olette koko ajan jäykkinä hevosen liikettä jäljessä."

"Älkää vetäkö ohjasta taakse. Hevoset inhoavat sitä. Nostakaa käsiä, ja kun hevonen myötää ja rentoutuu, rentouta kädet." (hän demonstroi tätä myös yhdellä oppilaan hevosella joka oli hyvin jännittynyt ja "väärinpäin".)

"Käyttäkää johtavaa ohjaa kaarteissa, johtava ohja melkeinpä myötää, eikä vedä ja "tapa" hevosta."

"Älä ala hermoilemaan! Rentoudu, ja odota. Jos et pysty tekemään ratkaisua (lähestymisen suhteen), odota mieluummin. Älä jahtaa hevosta."

"Hevosta ei potkita ja tökitä missään tilanteessa. Käytä muita keinoja. Hevosen potkiminen on huonoa horsemanshippia."

"Jos hevonen käy kuumana ja pukittaa (esimerkiksi tehtävää aloittaessa), katso koko ajan eteenpäin. Älä katso hevosta. Anna sen olla ja mennä eteenpäin."

"En välitä jos (tässä tilanteessa oppilaan) hevonen harjoitellessa pudottaa, askel ei ihan sovi tai se tekee huonoja päätöksiä, tärkeintä on että hevonen hyppää esteen yli. Samalla se oppii, eikä tee samaa virhettä uudestaan. It's education for the horse."

"Älä koskaan rankaise hevosta omasta virheestäsi."

"Kisoihin mennään vain näyttämään mitä ollaan harjoiteltu ja missä ollaan juuri silloin, mutta todellinen horsemanship on se joka ratkaisee. Tänä päivänä ei juuri näe hyvää horsemanshippiä."


Jokainen varmasti pystyy allekirjoittamaan ainakin suurimman osan näistä opeista. Itse allekirjoitan näistä kaiken ja olen myös kokeillut näitä oppeja itsekin. Amin kanssa kävin laukkaamassa, harjoittelemassa laukanvaihtoja ja harjoitusravia torstaina. Täytyy todeta, että hevonen oli lopulta aivan erilainen kun olin kunnolla, määrätietoisesti työskennellyt sen kanssa kuten Morris opetti. En estänyt hevosta, mutta pyysin sitä menemään haluamaani tempoa, pidin kädet ylhäällä ja jos Ami nosti päänsä korkeuksiin nostin omatkin käteni hieman ylemmäs. Kun Ami laski päänsä, laskin kädet taas normaalille tasolle ja pidin käden vakaana, mutta pehmeänä. Lopulta hevonen meni suoraa, koottua laukkaa ja teki muutaman puhtaan laukanvaihdonkin. Kevyt ravi oli myös täysin erilaista. Meiltä alkoi löytyä kunnollinen tahti!

Morris myös painotti monia asioita, joita olen ihmetellyt useasti kun niitä näen ratsastuksessa aivan ylätasolla asti. Esimerkiksi hän totesi, että nykypäivänä on muotia hypätä niin, että kädet ovat irti kyljistä kyynerpäät osoittaen sivuille ja liian pitkillä ohjilla. Hän myös painotti tässä, että se on muotia, ei hyvää hevosmiestaitoa. Toinen asia, joka vahvasti jäi mieleeni oli se, että Morris totesi, ettei raippa ole rankaisuväline, vaan sillä rohkaistaan hevosta. Se on siis yksi ratsastajien työvälineistä, eikä sillä ole tarkoitus hakata hevosta vaan käskeä eteenpäin. Usein olen kuullut joidenkin tallien kieltävän raipankäytön kokonaan hevosillaan ja monet nuoret varsinkin kammoavat kyseistä välinettä aivan liikaa. Nopea raipannäpäytys on ehdottomasti parempi kun jatkuvasti aktiivinen pohje, joka turruttaa hevosta. Hän korosti myös impulssiratsastuksen tärkeyttä eli sitä, että käskyjen pitää tulla hevoselle nopeina impulsseina ja mikäli hevonen ei ensin reagoi impulssi toistetaan vahvempana. Ei kuitenkaan jäädä puristamaan tai vetämään, koska hevonen turtuu.

Ehdottomasti siis suosittelen tätä valmentajaa teille ja mikäli vain olette enkuntaitoisia ja teille tarjotaan tilaisuutta lähteä katsomaan tätä menkää. Morris ei varmasti kauhean moneen kertaan enää tänne tule, joten jokainen tilanne kannattaa käyttää nyt hyväksi. Kouluratsastajienkaan ei todellakaan kannata välittää siitä, että kyseessä on esteratsastaja, sillä sieltä tulee paljon asiaa pelkällä sileälläkin ratsastamiseen.

Morris, 67, ratsastaa valmennettavansa hevosta.

VIDEOITA TULOSSA!  TÄLLÄ HETKELLÄ EN NIITÄ MUKAAN SAA LINKITETTYÄ!